07/09/2016
29-30.7 Battle of Vikings, Ruotsi.
Käytiin myös heinäkuun viimeisenä viikonloppuna kokeilemassa extremekisaa länsinaapurissa.
Perjantaina ajetaan prologi esterataa joka on rakennettu ja lauantaina pääkilpailu.
Laskettelukeskuksen ympäristöön tehtyä 10 kilometrin reittiä ajetaan neljä tuntia, monet ei pääse edes yhtä kierrosta, maailman parhaat ajaa sen 10 kierrosta.
Aivan helvetin hieno tapahtuma, bussilasteittain yleisöä paikalla ja kansainvälinen endurohenki muutenkin.
Ajamassa oli Henttonen, Halme ja Broman. Toivottavasti ensi vuonna isompi porukka.
Alla vähän tarinaa kisapäivistä.
-Jari Halme-
No niin Ruotsin reissuun lähdettäessä oli vähän 2 jakoiset fiilikset. Kun omaan pyörään ei ehtinyt osat tulla ja laina pyöräkin sain 2 päivää ennen kisaa. Vaikka pyörät eroavat toisistaan kuin yö ja päivä olen silti hyvilläni että lähdin. Ajaminen oli vaikeaa,m***a haastetta tuonne mentiinkin hakemaan.
M***a itse asiaan torstaina saavuttiin kisapaikalle ja käytiin kävelemässä vähän reittiä. Samalla käytiin katsomassa perjantain prologin esteet ja spekuloitiin miten niitä ajetaan. Mökille kun päästiin niin ainakin itseäni jännitti todella paljon jo itse perjantain helppo prolog rypistys. Yön yli nukkuttiinn aamulla safkaa napaan ja kisapaikalle.
Mentiin ilmottautumaan niin kenenkään nimet eivät löytyneet listasta m***a tilanne selvisi järjästäjän toimesta todella nopeasti ja lähtöpaikat+ajat löytyi kaikille.
Tapahtuma on ihan mieletön melkein 4000 ihmistä katsomassa kun tälläiset normi ukot ajaa kilpaa,no okei saattoi siellä olla muutama maailman luokan mies.
Homman nimi oli se että jokainen ajaa 2 lähtöä. Ensimmäisen lähdön aika määrää finaali ryhmän ja toisen lähdön aika lähtöajan launtaille.Ylläri itselläni meni 1 lähtö ihan päin ptä m***a 3 nopeinpaan finaali ryhmään mentiin. Toinen lähtö ei ollu sen parempi pieniä virheitä siellä täällä ja en saanut muutamaa ohitusta onnistumaan. Lähtöpaikaksi määräytyi muistaakseni 51/151 .
No launtaihin uudella asenteelle ja tavoitteella. Ajo lähtikin menemään ihan hyvin heti alusta asti. Muutamat pahat kivikot olivat kyllä painavalla pyörällä hirveitä ajaa. Myös muutamat tukki esteet aiheuttivat ongelmia. Kaatumisia tuli reilusti m***a ajattelin vaikka ylämäet ja kalliot olivat vaikeita ja rankkoja että tänne asti en oo tullut luovuttamaan.
Ekaan kierrokseen aikaa kului tunti ja 33 minuuttia. Varikolla otin happea ja suunnitelin että viitsinkö enää lähteä reitille, 20 minuuttia siinä pähkäiltyäni ajattelin että anna mennä vaan ja takaisin radalle. Se saattoi olla virhe koska jo alussa tipuin noin 3 metristä selälleen kun keulin kalliolla ympäri. Siintä kun selvisin ja sain pyörän suht ajettavaan kuntoon. Niin seuraavassa alamäessä painoin ohi takajarrusta ja suoraan sellaista pehmuste patjaa päin,minun onnekseni patja oli siinä notkon reunalla muuten olisi voinut olla minun loppu kauteni siinä. Sen jälkeen kun sain itseni kerättyä siintä lähdin taistelemaan eteenpäin. Jälleen 1 kierroksella jo hankala kivikko osoitti ongelmi pyörä keitti tosi rajusti,niin myös 2 kiekalla. Kivikon jälkeen oli kallio nousu jonka eteen jäin noin 5 minuutiksi ottamaan happea että jaksoin ajaa ylös. Ylös päästyäni ajoin pienen matkan ja kaaduin sitten ylitteelin tukkeja taas pannut tässä vaiheessa alkoi usko loppua varsinkin kun edessä oli vaikea ylämäki missä oli paljon porukkaa jumissa. Ei muuta kun kypärä pois ja taukopaikalla. Noin 10 min pidin taukoa kunnes ammatti miehet pyyhelsivät ohi,heiltä vakoilin vähän linjaa ja vedin samasta kohtaa ylös. Sen jälkeen taas perus ajelua ja kaatuilua. Kunnes tuli erään mäen päälle ja katsoin että tutun näköinen kaveri. Henkkahan se siinä oli taukoilemassa pysähdyin juttelemaan ja kysymään miten menee ?? Päätettiin että ajetaan yhdessä maaliin m***a muutama mäki kun ajettiin totesin että tahti on liian hidas minulle ja jatkoin matkaa yksin. Seuraavat ongelmat olivat extreme parkissa tukkiesteet olivat vaikeita m***a apinan raivolla yli vaan. Sen jälkeen oli jäljellä enää blackpiste nousu siinä ei kaun mennyt eikä ongelmia ollut kivikko mäki meni helposti ylös. Siintä sitten lasketeltiin alamäkeä maaliin siellä ajaksi kirjattiin 4 tuntia ja 4 minuuttia ja kierroksia 2. En muista tarkalleen m***a se oikeutti sijaan 41 vissiin ?? tai 46?? Kumminkin maaliin ajoin ja ylpeä olen. Kokemus oli mieletön ja ensi vuonna lähden parantamaan sijoitusta toivottaen omalla pyörällä ja paremmalla kunnolla.
Tämä oli minun kisa raporttini Battle of vikingsista. Käy myö katsomassa minun urheilia sivu ! Löytyy facebookista nimellä Jari Halme #174 . Kiitos kaikille tukioille tsemppareille ja sponsoreille. Tietysti myös Kurkvuoren kurapyöräkerholle kiitos !!
-Janne Broman-
Tällästä meininkiä Suomeen!
Aika kylmiltäänhän tuonne tuli lähettyä, 1,5kk ajotauko oli alla ja pyörävalintakin muuttui viimemetreillä kotona, 300exc ei ehtinyt lopullisesti valmistua joten crossilla oli lähdettävä.
Torstaina tosiaan päästiin mestoille ihastelemaan ja kauhistelemaan reittiä. No eipä siinä, parit aika hurjan kokoset esteet ja mustarinne näytti haastavilta, eniten huoletti olematon ajokunto.
Mökille siintä syömää ja ruotsalaiseen höyryhuoneeseen nestetankkaamaan muutamat oluet. Nii sauna se kai oli, lauteita ei ollu vaan muistaneet laittaa ku alimman.
Perjantai prolog.
Omaa nimee kun ei löytyny listoilta niin sain suurimman numeron #160 ja niimpä pääsin viimoseen erään ajamaan ekan setin. Eli 20 kuskia yhteislähdöllä ja vain aika ratkaisee.
Hommahan alko niin hyvin että ekaan ylämäkeen ihme pannut ja pyörä sammuksiin. No ei ollu viimene kerta nimittäi. Perusajolla ilman ongelmia erä läpi, sijoitus 5.
Aika oikeutti toiseksi nopeimpien lähtöön seuraavaan erään.
Toinen erä alko viel huonommin, viimosena liikkeelle kun tuo paskakasa ei käynnistyny. Köröttelyä, maalissa 13.
Lauantain lähtöpaikka siis 33., erittäin jees. Eipä siinä muuta kehuttavaa sit ookkaan oikein.
Tukkiesteet ja kivikot ongelmitta, muutamassa ylämäessä ruuhkien takia pientä ropleemaa. 15 minuutin jälkeen vaan alko kunto loppumaa vaik ajoin nii säästellen ku voi, no sehä vaikutti hyvältä, ei enää tarvii ajaa ku 3h45min :D
Tunnin paikkeilla alkoi kramppailla niin ettei voinu kytkintä oikein käyttää enää ja siitäpä ne isot ongelmat alko.
Yhen kierroksen taistelin mikä oli tavoite, ens vuonna sitten kilpaa!
Siintäpä lähettiin Annin ja koiran kanssa jatkamaa matkaa kohti pohjosta, Kuusamoon lomailemaan. Parempi matkaseura mitä noitten haisevien äijien kanssa :-)