31/05/2026
Valjakoiden etikettisäännöistä tuli paljon puhetta ja kysymyksiä Malmgårdin perinneajoissa, ja viesteilläkin on vielä ajojen jälkeenkin joitakin kysymyksiä esitetty.
Vastaan jälleen näin julkisesti, koska aihe tuntuu olevan kiinnostava.
Valitettavasti jo aikaisemminkin julkaistu kirjoitus on aika pitkä, m***a toivottavasti tekstin sisältö palkitsee lukemisen vaivan ja antaa vastauksia kysymyksiin :)
Kaikkien etikettisääntöjen takana on varsin loogiset selitykset ja pyrkimykset, m***a ehkä on ensin hyvä hieman avata sitä, mistä koko etiketti on saanut alkunsa? Etiketti sisältää mm: erilaisia pukeutumis- ja käytössääntöjä, ja nämä olivat varsin tärkeitä valjakoiden aikakaudella, koska ei ollut varsinaisia liikennesääntöjä, kuten tänä päivänä autoillessa. Piti kyetä tunnistamaan mm: postivaljakot, joilla oli aina paikasta ja ajakohdasta riippumatta etuajo-oikeus, jotta postin nopea kulkeminen saatiin varmistettua. Hyvin tärkeitä olivat myös muidenkin valjakoiden kohdalla mm: väistämissäännöt ja ajonopeuteen eli askellajeihin liittyvät säännöt. Eli tietyt säännöt ja tavat ovat liikennesääntöjen edeltäjiä.
Kanssaliikkujien piti myös mm: kaupunkiympäristössä kyetä erottamaan kaikkien valjakoiden joukosta, kuka on pika-ajuri, eli tämän päivän taksiautoa vastaava valjakko jolta saattoi maksua vastaan ostaa kyydin, tai mikä oli yksityinen valjakko jolta ei missään nimessä ollut soveliasta mennä kyselemään kyytiä. Koska ajuri oli hyvin, hyvin arvostettu ammatti, halusivat ammattiajurit erottua joukosta ja kertoa ammattiylpeydestä viestimällä mm: pukeutumisellaan edustavansa tätä arvostettua ammattikuntaa. Myös ajureiden keskuudessa oli tiettyä hierarkiaa, ja koska yksityisten valjakoiden ajurit olivat hierarkiassa ylempänä kuin vaikkapa pika-ajuri, muodostuivat tietyt pukeutumissäännöt ja käytöstavat tavaksi ja keinoksi kertoa ajureiden arvoasteikosta. Eli tietyt säännöt pohjautuvat ajurin ammatin arvostukseen.
Hyvä ja taitava hevosen ajaminen on aina ollut arvostuksen kohteena, ja koska ajureiden lisäksi myös yksityiset ihmiset halusivat osoittaa taitavaa ajamista, tietyt pukeutumissäännöt ja tavat muodotuivat tavaksi kertoa, että valjakkoa ajaa yksityinen ihminen varsin taitavasti vaikka ei ammattilainen olekaan. Valjakon yksityiskohdilla haluttiin viestiä hyvästä mausta, varallisuudesta, arvostuksesta hevosia kohtaan, sekä kunnoituksesta kanssaihmisiä- ja matkustajia kohtaan.
Mm kuuluisat hattusäännöt ovat erittäin loogisia ja käytännöllisiä: harmaa silinteri, eli valjakkoa ajaa valjakon omistaja, yksityinen ihminen. Musta silinteri: yksityinen ammattiajuri, jolta ei ole soveliasta mennä kyselemään kyytiä. Koppalakki valkoisella / keltaisella raidalla, pika-ajuri eli ”vossikka” jolta voi ostaa kyydin.
Eli yhdellä vilkaisulla voidaan päätellä, millaisesta valjakosta on kyse.
Yhtä lailla looginen on myös perus etikettiin kuuluva sääntö, jonka mukaan valjakkoa ajava ei koskaan esiinny ilman A: päähinettä B: käsineitä C: piiskaa. Ajurin statuksesta viestimisen lisäksi päähine on turvallisuustekijä. Ilman päähinettä vaunussa on varsin ikävä istua niin auringonpaisteessa kuin vesisateessakin, joten oman epämiellyttävän olon johdosta keskittyminen hevosten turvallisesta ajamisesta siirtyy oman olemisen surkeuteen. Turvallisuuteen liittyvät myös käsineet, joiden avulla myös märät ohjat pysyvät käsissä, tai hevosten nykäisyt eivät karkauta ohjia liukkaista hikisistä käsistä. Piiska osoittaa pehmeää ajamista ja keskittymistä ajotehtävään. Eli tämän säännön takana on niin matkustajien, kanssaliikkujien, hevosten kuin ajurin itsensäkin turvallisuus.
Tärkeä osa etikettiä on myös se, että ajuri esiintyy aina puhtaana. Puhtaus kertoo siitä, että ajuri arvostaa omaa ammattiaan ja kanssa-kolleegoistaan, sekä matkustajille siitä, että ajuri on valmistautunut huolellisesti omaan ajotehtäväänsä. Puhtaat vaunut ja pestyt valjaat kertovat että ne on tarkistettu, ovat ehjäksi havaitut ja turvalliset käyttää. Samoin puhtaat hevoset kertovat niiden olevan hyvin hoidettuja ja arvostettu osa valjakkoa. Myös sääntö ruskeiden ( eli alunperin värjäämättömien ) ohjien käytöstä valjakossa on seurausta tästä puhtaussäännöstä: mustat eli värjätyt ohjat saattoivat tahria ajurin vaatteet. Myös ajoessun käyttö on seurausta siitä, että ajuri halusi pysyä niin puhtaana kuin lämpimänäkin. Eli puhtaussääntöjenkin taustalla on turvallisuus.
Ei siis mikään turha asia, vaan se kaikkein tärkein.
Ajurilta edellytetään myös aina hyvää, hillittyä käytöstä, sekä ajaessa puhumattomuutta. Myös tämä hillitty käytös ja hiljaisuus on turvallisuuteen liittyvä asia: hän ei huutele, hän ei morjestele, hän ei pälpätä ja pulputa, hän ei laula, hän ei tupakoi, vaan hän keskittyy ohjat käsissään hevosiin ja niillä ajamiseen. Eli turvallisuustekijä sekin.
Suurella osalla etikttisäännöistä haetaan myös hillittyä ja eleganttia kokonaisuutta. Tietyllä hillityllä tai säännönmukaisella pukeutumisella, yksityiskohdilla mm: lyhtyihin yms liittyen, valjastuksella sekä ajoneuvolla tapahtumasta riippuen, pyritään siihen, että valjakko on kokonaisuutena harmoninen. Jos kauniiden ja hyvin hoidettujen hevosten kauniilla vaunulla muodostaman valjakon ajuri on kuin ojasta revitty, vie hän kaiken huomion valjakossa, ja näin mm: hevosten rooli ja osaaminen jää vaille niiden ansaitsemaa huomiota. Tai jos matkustaja on huonosti käyttäytyvä, ei kukaan kiinnitä huomiota kauniiseen valjakkoon, erittäin edustaviin hevosiin ja taitavaan ajuriin.
Eli harmonisessa valjakossa mikään asia ei kiinnitä huomiota, eteenkään negatiivisesti, muiden osien yli, vaan harmoninen valjakko on kokonaisuutena kaunista katseltavaa ja sitä kautta kunnoitusta ja ihailua herättävää.
Eli etikettisäännöillä on ihan loogiset lähtökohdat, ja paikkansa myös tänä päivänä.
Tänä päivänä etikettisäännöt jopa tavallaan korostuvat, koska nykyisin hevosen käyttöä niin kilpaurheilussa kuin kaupallisessa käytössäkin on alettu kyseenalaistamaan enenevissä määrin. Mm puhtaussääntöjen noudattaminen kertoo siitä, kuinka hyvin me hevosistamme huolehdimme, kiiltävä puhdas hevonen ehjillä puhtailla valjailla viimeistellyn ajurin ajamana viestii välittämisestä, kunnoituksesta, hyvästä huolenpidosta, ja sitä kautta kertoo, kuinka tärkeitä hevoset meille kaikille ovat, ja että ne ovat ystäviä eivätkä jotakin piiskattuja urheiluvälineitä, kuten tietyissä ryhmissä yhä kovempaan ääneen halutaan väittää. Puhtaus ja hyvä käytös, eli etiketin perussäännöt ovat varsin hyvä tapa torjua näitä hevosenpitoon kohdistuvia vääriä väittämiä. Likainen ja resuinen olemus lisättynä huonolla käytöksellä viestii välinpitämättömyydestä kunnoituksen sijaan, ja antaa sitä kautta lisää uskottavuutta hevostaloutta kritisöivien ihmisten argumenteille.
Etikettisäännöt ovat myös kirjaimellisesti elävää historiaa, ja jotkut niistä saattavat olla jo kymmenien sukupolvien käyttämiä perinteitä, joiden kohdalla pitää pysähtyä miettimään, olenko minä se sukupolvi, jolla on oikeus katkaista tämä ketju, vai haluanko minä jatkaa tätä osaamista eteenpäin? Se monen säännön taustalla oleva turvallisuus on myös asia, jota koskaan ei saisi väheksyä tai unohtaa. Kun liikutaan valjakolla, ollaan itsensä lisäksi vastuussa, hevosen, matkustajien ja kaikkien kanssaliikkujien turvallisuudesta. Se on iso vastuu.
Kuten edellä on kerrottu, hyvät käytöstavat ovat etiketin peruskivi, ja vaikka tänä päivänä voisi toisin luulla, ei arvostus hyviä käytöstapoja kohtaan poistu koskaan. Hyvillä käytöstavoilla me osoitamme kunnoitusta niin kanssa-ihmisiä, kuin hevosiakin kohtaan. Ja jos joku sen kunnoituksen on ansainnut, niin hevonen. Ja jos me itse emme kunnoita sitä hevosta, ja siihen liittyvää historiaa, taitoja ja osaamista, kuinka me voimme odottaa että muut niin tekisivät?
