30/08/2026
Toisinaan kysytään, miten ajoneuvot ja niiden työstäminen eroavat toisistaan, jos toinen menee museoon ja toinen ajokäyttöön?
Fakta on, että kaikkia hevosajoneuvoja ei kuulu restauroida ajokäyttöön, vaan on olemassa ajoneuvoja, joiden paikka on museossa. Museoon kuuluvat esim: poikkeuksellisen vanhat ajoneuvot, hyvin harvinaista mallia olevat ajoneuvot, sekä ajoneuvot, jotka liittyvät poikkeuksellisen vahvasti historialliseen merkkihenkilöön tai vaikka tapahtumaan, tai edustavat hyvin suomalaista kulttuuriperintöä. Kulttuurihistoriallisten ajoneuvojen kohdalla pitää huomioida myös se, että mm: hienoimmissa vaunuissa on usein käytetty sellaisia materiaaleja, joita nykyisin ei enää ole saatavilla, esimerkkeinä voidaan mainita mm: tietyt väripigmentit, jotka myrkyllisyytensä takia on nykyisin kielletty. Tästä syystä ajoneuvojen voimakasta työstämistä tulee ehdottomasti välttää, ja ne tulee konservoida. Konservointi tarkoittaa pitkälti säilyttämistä, ja konservoitu ajoneuvo ei missään nimessä ole ajokuntoinen, vaan konservoidun ajoneuvon paikka on museossa, missä sen säilyminen varmistetaan.
Ajokäyttöön restauroitava ajoneuvo kunnostetaan täysin. Ajokäyttöön tulevan ajoneuvon kunnostuksen tärkein seikka on turvallisuus, ja tästä syystä ajoneuvo mm: puretaan, joka ainoa osa käydään läpi, kuluvat osat tarvittaessa vaihdetaan, ja kaikissa työstämisen vaiheissa huomioidaan turvallisuus. Ajokäyttöön restauroinnissakin pyritään tietysti myös säilyttämään, eli tämän takia poistetaan ruostetta, korjataan lahovaurioita yms, käyttömukavuuden takia uusitaan verhoiluita, ja ajoneuvo pyritään palauttamaan esteettisesti kauniiksi, ja mahdollisimman lähelle alkuperäistä asua.
Kun ajoneuvo restauroidaan ajokäyttöön, voidaan siinä tehdä muokkauksia esim: käyttöturvallisuuden tai mukavuuden johdosta: rekeen saatetaan lisätä vaikka vetokarttu, vaunujen pyöriin vulkanoidaan kumitukset, kangasverhoilu saatetaan vaihtaa nahkaiseksi tms. Isoja rakenteellisia muutoksia tai lisäyksiä tulee kuitenkin välttää, koska ne pilaavat ajoneuvon esteettisesti ja usein myös rakenteeltaan. Esim: vaunuihin ei tulisi vaihtaa matalampia ja leveämpiä autonpyöriä alle, tai vaunuun jossa alunperin ei ole kuomua, ei sellaista myöskään tule tehdä, koska vaunun kehdon rakenne ei kestä, vaan rikkoutuu. Aktiiviseen ajokäyttöön kunnostettavat ajoneuvot ovat yleisiä vaunumalleja, ja hyvin harvoin historiallisesti merkittäviä.
Haastavin muoto ajoneuvon työstämisestä on ”museaalinen restaurointi” eli työstäminen niin, että ajoneuvossa säilytetään niin paljon kuin mahdollista alkuperäistä, m***a se työstetään kuitenkin niin, että sillä voidaan toisinaan näytösluontoisesti myös ajaa, eli ajoneuvon pitää olla myös turvallinen. Ajoneuvo toimii siis niin näyttely- kuin käyttöesineenäkin. Joskus ajoneuvo taasen on jo niin huonossa kunnossa, että se halutaan säilyttää, m***a sen kunto on jo erittäin huono, esim: osia puuttuu ja ajoneuvossa on isoja lahovaurioita. Tällaisessa tapauksessa ajoneuvoa joudutaan työstämään hyvinkin paljon, mm: rakentamaan kokonaan uusia osia ajoneuvoon kadonneiden tai lahonneiden tilalle, jotta ajoneuvo saadaan näyttelykuntoon. Tämän tyyppisen työstämisen kohdalla ajoneuvot ovat usein henkilöhistoriaan liittyviä, tai asteen harvinaisempia ajoneuvoja.
Ja jotta ei menisi liian yksinkertaiseksi, toisinaan käytetään ”sekatekniikkaa” ajoneuvon kunnosta johtuen, esim: kehto ja verhoiluilut konservoidaan, m***a alusta restauroidaan, esim: runsaan korroosion tai rikkoutumisen johdosta.
Ajoneuvon työstäminen riippuu siis täysin siitä, mihin käyttöön se tulee. Jokainen ajoneuvo on uniikki yksilö, ja sellaisena ne tulee myös työstää.
Miksi näitä sitten säilytetään ja kunnostetaan, saahan niitä uusiakin?
Hevosajoneuvoja tulee säilyttää, juurikin niitä harvinaisimpia museoissa, koska ne ovat merkittävä osa ihmiskunnan historiaa ja yhteiskunnan kehitystä. Mihin museoita yleensäkään tarvitaan? Mihin tarvitaan koko sivistystä? Tästä voidaan tehdä hyvinkin ”filosofinen” aihe.
Itse ajattelen niin, että ensinnäkin menneistä voidaan oppia hirveän paljon, ja toiseksi ehkä osaamme arvostaa kaikkea tätä hyvää ympärillämme enemmän, jos tiedämme kuinka ison työn ja kärsimyksen takana kaikki on.
Museoiden lisäksi tarvitaan myös käyttöajoneuvoja, koska valjakko on kokonaisuus, johon sen ajoneuvon lisäksi liittyy mm: hevonen, valjaat, ajuri, etiketti ja m***a muuta ”elävää” seikkaa, jotka voidaan säilyttää vain sillä, että meillä on valjakoita. Perinnevaljakko on kulttuurihistoriaa, jolla on pulssi, ja jonka voi nähdä, jonka voi kuulla, jonka voi tuntea, ja jonka voi haistaa.
Valjakko on kulttuurihistoriallinen kokonaisuus, ja siitä voidaan oppia hyvin paljon. Suomalainen ajokulttuuri ja hevoshenkilötaito on ehdottomasti säilyttämisen arvoinen asia. Hevosajoneuvoihin liittyvä historia on erittäin merkittävä osa mm: Suomen liikenteen historiaa, ja sitä kautta koko yhteiskunnan kehityksen historiaa. Hevosajoneuvoihin liittyy hyvin paljon suomalaista kulttuuria suorastaan ikonisista ajoneuvomalleista aina kansanlauluihin saakka.
Siksi aina kysynkin kaikilta epäilijöiltä, museoiden väheksyjiltä tai perinteitä turhanpäiväisyyksinä pitäviltä: Jos me suomalaiset emme itse säilytä omaa historiaamme, ja omaa kultuuriamme, niin kukas sen sitten tekee?
