Match Show 23.8.2020 Vantaa

Match Show 23.8.2020 Vantaa Match Show sunnuntaina 23.8.2020 Vantaan Petikossa.

25/08/2020

Suuret kiitokset kaikille osanottajille, tuomareille, yhteistyökumppaneille ja talkoolaisille!

24/08/2020

Match Show – Tuomarin silmin

Eilen 23.8.2020 ollessani mätsärissä tuomarina, kiinnitin huomiota pariin seikkaan, nämä ovat selkeästi muuttuneet. Ensinnäkin esittäjät olivat selvästi rennompia, kuin aikaisemmin mätsäreissä ja koirat olivat rodusta riippumatta selkeästi valmiimpia jo nuoresta iästä huolimatta.

Anteeksi nimeni on siis Ate ja olin isoissa pennuissa tuomarina. Paha tapani on mennä ensin asiaan ja sitten yrittää olla kohtelias ja esitellä itsensä . Takaisin asiaan nyt kuitenkin siis.

Olen jokusen vuoden kierrellyt erilaisissa ”koirakinkereissä” ja ollut tuomarinakin useamman kerran. Nyt kuitenkin tosiaan silmiinpistävän rennosti ihmiset osasivat koiransa esittää. Tämä heijastui selkeästi myös näihin nuoriin koiriin, jotka myös itse esiintyivät välittömästi rennommin.

Onko tämä keväästä asti jyllännyt korona tehnyt sen, että ihmiset ovat laittaneet elämänarvot sellaiseen järjestykseen, ettei yksi mätsäri ei enää paljon jännitä – Tiedä häntä. Vai onko sitten vain sattumaa, että rennot ihmiset sattuivat tulemaan tähän mätsäriin? Joka tapauksessa kaikkia pentuja pystyi käsittelemään, eikä kukaan saanut paniikki kohtausta – HIENOA. Olette tehneet kaikki hyvää työtä koirienne kanssa. En vieläkään sano, että erinomaista, pitäähän Teille jättää parannettavaa, ettette lopeta treenaamista Noh, joo. Minua ei pidä ottaa niin vakavasti aina, tykkään yrittää keventää tunnelmaa aina ja se johtuu puhtaasti siitä, että saisin koirat ja ohjaajat (eli koirakot) rentoutumaan. Useasti hyvänkin koiran esiintymisen osaa pilata liikaa jännittävä ohjaaja, lajissa kuin lajissa. Jännittämisen vähentämiseen minulla on omat metodini, m***a ei niistä enempää tässä. Mielestäni koirat olivat myös kehittyneitä hyvin tasapainoisesti, sekä ”valmiin oloisia”. Pyrin aina myös arvostelluissani mahdollisimman tarkkaan kertomaan mitä tulisi kehittää ja pienen neuvon, että miten. Toivon aina, että siitä on apua koirakolle, neuvoa käyttää ken tahtoo. Muutamaan asiaan toivoisin kautta linjan ihmisten keskittyvän vielä. Se on epätasaisessa maastossa ja vapaana tuoma koiran oma kyky hallita kehoaan ja lihaksiaan. Epätasainen maasto, pehmeähkö hiekka, mäet, kumpareet ja ojien ylitykset tuovat koiralle hyvin erilaisen kehityksen lihaksistoon ja motoriikkaan, verrattuna koiriin, jotka pääsevät 3 kertaa päivässä hihnassa korttelin ympäri. Koirapuistot toki tuovat tähän pienen mahdollisuuden, m***a mikään ei korvaa viikonloppuisin tehtävää maastoretkeä koiran kanssa metsässä. Jokainen tietysti tekee mahdollisuuksiensa mukaisesti, m***a suosittelen lämpimästi kehonhallintaa pennuille oman jaksamisen mukaisesti epätasaisissa maastoissa. Eikä se aikuisellekaan pahaa tee, ei ihmisillekään.

Hyviä koiria kuitenkin oli paljon esillä tänään, se tekee mätsärissä tuomaroimisen joskus erittäin vaikeaksi. Saatat saada parin missä molemmat ovat miestäsi punaisen tai molemmat sinisen arvoisia. Nythän siinä pitää niistä kahdesta päättää kumpi niistä sillä esiintymisellä ja rakenteellisella kehityksellä on mielestäsi punainen ja kumpi sininen. Seuraavan parin sininen voi siis olla parempi esiintymään kuin edellisen punainen, ja toisin päin. Eihän se toki niin vakavaa ole nuo näyttelyt muutenkaan ja mätsärit vielä vähemmän, m***a tuomarina se on välillä hiukan vaikeata yrittää etsiä eroavaisuuksia. Varsinkin kun koirat olivat sellaisia niin kuin tänään, hyviä ja erinomaisia kautta linjan. Osa jopa SA sekä esitetään vielä hyvin.

Ilahduttavaa oli myös nähdä, miten hyvää työtä rotujen eteen on tehty. Osa roduista, jotka ennen pelkäsivät omaa varjoaankin, antoivat tänään vieraan ihmisen käsitellä näykkimättä ja panikoimatta. Muutama niiasi toki, m***a lisää treeniä vain, varmasti se varmuus sieltä tulee. Aran koiran kanssa eläminen on oikeasti hyvin tuskallista, eikä se yleensä pääty hyvin. Joko siinä kärsii omistaja tai koira, koirakko kuitenkaan ei voi hyvin silloin, jos toinen osapuoli pelkää.

Kiitän luottamuksesta, että sain tulla tuomaroimaan tänään. Toivottavasti minusta oli apua ja toivotan Teille kaikille tervettä ja mukavaa syksyn alkua. Toivotaan myös, että pääsemme tästä koronasta eroon nopeasti. Huomautan vielä että, nyt jos ihmiset alkavat käyttämään hengityssuojia, opettakaa koiranne sitten niihinkin ihmisiin. Voi olla alkuun pikku pennulle aika jännä juttu.

Eipä minulla muuta, kiitos järjestäjille, kiitos osallistujille, kiitos kehätoimitsijoille sekä kiitos tuomari kollegoille, Teidän kanssa oli ilo työskennellä.

T:

Ate Kolulahti

Pienten rotujen aikuiset punaiset 1-4
24/08/2020

Pienten rotujen aikuiset punaiset 1-4

Pienten rotujen aikuiset siniset 1-4
24/08/2020

Pienten rotujen aikuiset siniset 1-4

Pienten rotujen pennut punaiset 1-4
24/08/2020

Pienten rotujen pennut punaiset 1-4

Pienten rotujen pennut siniset 1-4
24/08/2020

Pienten rotujen pennut siniset 1-4

23/08/2020

Lisää kuvia huomenna.

Lapsi ja lelukoira
23/08/2020

Lapsi ja lelukoira

Isot aikuiset punaiset 1-4
23/08/2020

Isot aikuiset punaiset 1-4

Isot aikuiset siniset 1-4
23/08/2020

Isot aikuiset siniset 1-4

Isot pennut punaiset 1-4
23/08/2020

Isot pennut punaiset 1-4

Isot pennut siniset 1-4
23/08/2020

Isot pennut siniset 1-4

Osoite

Tallimäentie
Vantaa

Nettisivu

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Match Show 23.8.2020 Vantaa :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Jaa