27/02/2026
Sodankylän harrastusrintamalle kuuluu hyvää ja sitä ilosanomaa haluamme olla jakamassa eteenpäin! Tämän julkaisun taustalla toimii Sodankylän Pallo Futsal jaoston uutinen, joka avaa CrossFit Jängän sekä Futsal edustuksen ja P15-joukkueiden yhteistyötä oheisharjoittelun toteutuksessa. Jängän puolesta oheisvalmentajan rooliin on saanut tarttua Miia, jolle aihe onkin erittäin tärkeä ja omakohtainen:
"Omien juniorivuosienikin kasvatti Sodankylän Pallo on halunnut tehdä jo kahden vuoden ajan yhteistyötä kanssani CrossFit Jängän edustajana oheisharjoittelun toteutuksessa. On ollut hienoa päästä tukemaan joukkueen kasvua ja tuoda heidän tekemiseensä rakennetta, jatkuvuutta ja progressiota. Vaikka oma lajitaustani tavoitteellisimmalla tasolla oli aikanaan jääkiekossa, on hauska saada takautumia tämän porukan kanssa siitä intohimosta omaa lajia kohtaan, jota itse aikanaan koin. Koska itselläni jääkiekon harrastaminen ja siinä kehittyminen loppui Rovaniemen kiekossa valmiuksien puutteeseen tehdä oheisharjoittelua, olenkin erittäin otettu, että yksi joukkue lisää Sodankylässä on lähtenyt kehittymään sillä saralla toteuttaen asiaa säännöllisesti. Itselläni oli Rovaniemen kiekossa kyyti kylmää, kun pelkät jäätreenit olivat jo kovemmalla tasolla ja jonka lisäksi olisi täytynyt jaksaa suorittaa oheisharjoittelua. Ymmärrys, mitä seuraavalle tasolle vaaditaan tuli sillä hetkellä opittua kantapään kautta, m***a on se totta vie saanut minut tuotua valmentajana myös tähän pisteeseen."
Kiitos vielä Futsal edustus ja P15-joukkueet sekä päävalmentaja Arto Harjuniemi. Jutun voit lukea tästä https://www.sodankylanpallo.fi/uutiset/65979/yhteistyo-jangan-kanssa-tuo-monipuolisuutta-harjoitteluun Jatketaan!
SOPA:n futsalin edustus- ja P15-joukkueet ovat tehneet jo kahden vuoden ajan tiivistä yhteistyötä Jängän kanssa. Yhteistyö on tuonut harjoitteluun kaivattua monipuolisuutta ja uusia näkökulmia fyysisten ominaisuuksien kehittämiseen.