Norpat C-tytöt

Norpat C-tytöt Lentopalloa Saimaan rannalta. Liikunnan riemua ja kasvua terveeksi urheilijaksi. Meillä kaikki pelaa ja kaikki ovat kavereita.

Rakkaudesta lajiin ��� Norpat ja Kuutit.

Vihdoin näyttää kesäisemmät säät palaavan ja myös Uikkalan Jäätelökioski pääsee palaamaan normaaleihin aukioloaikoihin. ...
15/06/2024

Vihdoin näyttää kesäisemmät säät palaavan ja myös Uikkalan Jäätelökioski pääsee palaamaan normaaleihin aukioloaikoihin. Kioski avoinna joka päivä klo 11-20.

21/01/2023

Tänään junnut&seniorit pelaavat Viikkareita Orimattilassa. Myrmelit (sinissä paidoissa) siis vauhdissa 😊

06/01/2023

Norpat, tyttöjen lentopallo-joukkue perustettiin tammikuussa 2019 rakkaudesta lentopalloon ja urheiluun.
"Reilua ja iloista peliä" -teemalla pelaajamäärä joukkueessa kolminkertaistettiin. Koko seuran lentisjunnujen määrä on noussut liki neljäänkymmeneen vuosien 2019-2022 aikana.

Ensimmäisen, e-ikäisinä, sarjassa pelatun kevätkauden päätteeksi v. 2019 Norpat sijoittui toiseksi E-tyttöjen tiikerisarjassa. Kahtena seuraavana vuonna sarjat keskeytettiin ja sijoitukset jäivät pelaamatta koronapandemian vuoksi. Näiden kausien aikana joukkue oli menestynyt sarjoissa hyvin. Keskeytyneistä sarjoista huolimatta harjoittelimme innokkaasti ja pelinälkä kasvoi.

Keväällä 2022 päästiin viimein pelaamaan sarjat loppuun. Ristiinan lentistytöt ottivat kaksoisvoiton D-tyttöjen Etelä-Suomen aluemestaruusfinaaleissa.

Kesäisin on vaihtelevalla innolla treenattu ja pelattu Beach Volleyta.
Beach Volleyn am-kisoista tuli pronssia vuosina 2021 ja 2022. Kesällä 2022 kolme paria osallistui Beach Volleyn ikäluokkansa sm-kiertueelle.

Menestyksemme salaisuus on ollut yhteinäisyys, ilo ja välittäminen. Yhdessä olemme harjoitelleet, leireilleet ja talkoilleet. M***a kokemusta rikkaampana ja muistojen kera lentopallo-matka jatkuu niin tytöillä kuin valmentajilla, jokaisella omalla tavallaan 🥰

RiU:n Norpat C-tyttöjen pelejä voi jatkossa seurata RiU Volley -sivuilla.

Kiitos kaikille matkassa mukana olleille ja joukkuetta tukeneille tahoille❣️

NORPAT JATKAA C-TYTTÖJEN 1-SARJASSANorpat säilytti paikan C-tyttöjen 1-sarjassa Ruokolahdella pelatussa turnauksessa 3.1...
03/12/2022

NORPAT JATKAA C-TYTTÖJEN 1-SARJASSA

Norpat säilytti paikan C-tyttöjen 1-sarjassa Ruokolahdella pelatussa turnauksessa 3.12.22.
Hävisimme Ruokolahden Rajulle ja Mikkelin Passareille 2-0. Voitimme Liperin Taimen 2-0.
Peli rentoutui päivän loppua kohti. Aloituksen vastaanotossa ja hyökkäysten päättämisessä annamme etumatkaa vanhemmille joukkueille.
Joukkueen valmentaja Sami Ritolahti oli erittäin tyytyväinen puolustuspelaamiseen ja pelaajien monipuolisuuteen, sillä pelaajat pystyvät pelaamaan mitä paikkaa tahansa 👏🙏🏻🏐😊

Syyskauden kolmas leiripäivä. 9 pelaajaa harjoitteli innokkaasti ja onnistuneesta päivästä kertoo hymyt vielä loppuveryt...
27/11/2022

Syyskauden kolmas leiripäivä. 9 pelaajaa harjoitteli innokkaasti ja onnistuneesta päivästä kertoo hymyt vielä loppuveryttelyssä 👍🏐

Onnistunut leiripäivä C-tytöillä! Monipuolista kehonhuoltoa ja paljon pallokosketuksia. Päivä huipentui ruokailulla Ravi...
15/10/2022

Onnistunut leiripäivä C-tytöillä! Monipuolista kehonhuoltoa ja paljon pallokosketuksia. Päivä huipentui ruokailulla Ravintola Saimaassa.

C-tyttöjen pelikausi 2022-2023 käyntiin! Ristiinassa on kesän aikana puhaltaneet voimakkaat myötätuulet. Junioritoiminta...
01/10/2022

C-tyttöjen pelikausi 2022-2023 käyntiin!

Ristiinassa on kesän aikana puhaltaneet voimakkaat myötätuulet. Junioritoimintaan on tullut mukaan uusia pelaajia ja olemme saaneet kasaan kaksi C-tyttöjen joukkuetta. C-tyttöjen tasoturnauksessa RiU Norpat koostui pääosin viime kaudella Etelä-Suomen D-sarjan menestyneistä (sijat 1. Ja 2.) pelaajista. Tämän joukkueen turnausvalmentajana hääri Sami Ritolahti.

Toinen joukkue, RiU, koostui neljästä mikkeliläisestä (Henna, Siiri, M***a ja Elviira), kahdesta mäntyharjulaisesta (Elsa ja Noora) sekä kahdesta Ristiinan (Eveliina ja Nea) tytöstä. RiUn joukkueen valmentajana turnauksessa toimi Mikkelistä seuraan tullut Vesa Rovio.

RiU Norppien peli oli turnauksen alusta lähtien suhteellisen valmista: Nella ja Liina hoitivat passarin tehtäviä, Miina ja Susanna pelasivat yleispelaajina, Nefel ja Laura keskitorjujina ja Mette hakkurina. Ainoastaan Rajun C1-joukkue laittoi Norpat ahtaalle, m***a Norpat veivät pelin tasaisemman ja liikkuvamman kuusikkopelin turvin. Norpille turnausvoitto ja matka jatkuu kohti Etelä-Suomen A-poolia!

RiU-joukkueen pelaaminen oli odotetusti alkuun hakemista, koska puolet pelaajista olivat suht kokemattomia kuusikkopelistä. Vesa-koutsi antoi keskiarvolla 7 ohjetta minuutissa ja tytöt ottivat hyvin opikseen. Pelipaikat ja -roolit alkoivat löytymään ja hetkittäin näimme komeita suorituksia "aloittelijoilta"! RiU sijoittui lohkon kolmanneksi 😊

Summa summarum. Tulos ei ole tärkein, vaan suoritus ja ennen kaikkea suoritusten parantuminen. Turnauksen edetessä alkoi tulemaan pelaajien huulille hymyä, aitoa yhteen hiileen puhaltamista ja hurjaa taistelua!

Tästä on hyvä jatkaa! Kiitos likoille, turnauksen järjestäjille, tuomareille, kirjureille ja vastustajille hyvästä turnauksesta!
Ja KIITOS turvallisesta kyydistä pelireissulla 🚌

Kesän lähestyessä loppua katseet suunnattu jo tulevaan kauteen. Voit tukea RiU:n C-tyttöjä ostamalla Kirjalan kahvipaaht...
31/07/2022

Kesän lähestyessä loppua katseet suunnattu jo tulevaan kauteen. Voit tukea RiU:n C-tyttöjä ostamalla Kirjalan kahvipaahtimon jauhamaa kahvia, 10e/pussi. Kahvia saatavana keski- tai tummapaahtona. Laitappa viestiä, niin tytöt toimittavat kahvipaketin sinulle 😊

RiU:n C-tytöt aloittavat saliharjoitukset to 28.7.  Klo 15-17.C-, B-, A-ikäiset ja myös aikuispelaajat ovat tervetulleit...
26/07/2022

RiU:n C-tytöt aloittavat saliharjoitukset to 28.7. Klo 15-17.
C-, B-, A-ikäiset ja myös aikuispelaajat ovat tervetulleita. RiU:ssa tärkeää on laadukas harrastus ja kaverisuhteet. Sarjakauteen lähdemme tarvittaessa useamman joukkuen voimin.

Harjoituksissa on paikalla koko valmennustiimi Mika Leinonen, Vesa Rovio ja Sami Ritolahti.

Tervetuloa kaikki lentiksestä kiinnostuneet 🏐👍😊
Mika Leinonen p. 040 593 3867
Vesa Rovio p. 050 538 9588

Osoite

Ristiina
52300

Nettisivu

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Norpat C-tytöt :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Norpat C-tytöt :lle:

Oikopolut

Jaa