Noutajakoulu MurCas

Noutajakoulu MurCas Toiminta-ajatuksena on nykytiedon koirien oppimisesta nivominen noutajien koulutukseen ”teoriasta käytäntöön”. Noutajakoulu MurCasin ”takana” on Tiina Mursula.

Noutajakoulu MurCas

Toiminta-ajatuksena on oppimisteorioiden nivominen noutajien koulutukseen. Noutajan kouluttamisen ei tarvitse olla ryppyotsaista niuhottamista vaan se voi yhtä hyvin perustua positiiviseen vahvistamiseen ja oikea-aikaiseen palkitsemiseen kuin mikä muu koirankoulutus hyvänsä. Pennun tultua taloon alkaa elinikäinen oppiminen ja pohjia taitavan ja hyvin käyttäytyvän noutajan taitoihin voidaan alkaa rakentamaan heti. Koiria minulla on ollut aina, lapsuudenkodin Taiska –beaglesta lähtien. Ensimmäinen oma harrastuskoirani oli Rottweiler Bemina, jonka kanssa kisattiin PK haun voittajaluokassa, kuuluttiin Vantaan pelastuskoirien hälytysryhmään ja taidettiin jopa vähän kisata Tokossakin. Harrastuksiin on vuodesta 2004 ensimmäisen noutajan tullessa taloon kuulunut suurelta osin noutajien roduomaiset lajit, niissä kouluttaminen ja kisaaminen. Metsästyksessä olen aktiivisesti mukana koiranohjaajana. Kouluttajana olen toiminut myös koko harrastusikäni. Ensin koulutusohjaajana PK puolella, jopa Agilityn koulutusohjaajana ja nyt viimeisten parinkymmenen (voi kauhea) vuoden aikana noutajien rodunomaisten lajien kouluttajana yhdistyksissä, leireillä. Viimeisten parin vuoden aikana olemme järjestäneet koulutuksia ja kursseja Tmi Mervi Salon kanssa yhteistyössä. Haluan tuoda noutajien koulutukseen viimeisimmän tutkimustiedon koirien käyttäytymisestä ja niiden oppimisesta. Käyn tällä hetkellä eläintenkouluttajan ammattitutkintoon valmistavaa koulutusta. Tällä alalla oppiminen ei koskaan lopu ja teoriatieto on tärkeää. Kuitenkin vasta käytäntö opettaa meitä taitaviksi koirien ”lukemisessa” ja tarjoaa mahdollisuuden teoriaoppien testaamiseen. Pelkästään oppikirjoja lukemalla ei ole yhtään koiraa koulutettu. Haluan olla tukenasi sinun matkallasi noutajien rudunomaisten lajien maailmaan oli tavoitteesi sitten mikä hyvänsä. Pääasia on, että sinä ja koirasi koette onnistumisia ja opitte miten yhteistyössä edetä näissä lajeissa. Nähdään koulutuksissa!

20/09/2026
Parempi ihminenVanha ystävä, josta en ollut kuullut pitkään aikaan sattui soittamaan. Hän onnitteli Taikan ja minun hien...
17/09/2026

Parempi ihminen

Vanha ystävä, josta en ollut kuullut pitkään aikaan sattui soittamaan. Hän onnitteli Taikan ja minun hienosta kaudesta: FI KVA – WT, NOWT SM 3, NOME B – piirinmestaruus ja kysyi miltä tuntuu? Totesin siihen vähän ykskantaan että ”tiedätkö mitä? En ole yhtään parempi, fiksumpi, taitavampi, älykkäämpi tai oikeastaan mitenkään erilainen ihminen kuin ennen noita saavutuksia. Tähän ystäväni naurahti – no yllätyitkö?

Vaikka vitsillä tuon sanoinkin jäin sitä kyllä miettimään jälkeenpäin. Olen jotenkin katsonut harrastamissamme lajeissa menestyneitä arvostaen ja ajatellut kuinka hienoa olisi pärjätä noin hyvin. Samalla ajatellut, että ne on ne muut jotka menestyy ja että he ovat parempia, taitavampia, fiksumpia, osaavampia ja kaikkea.

Nyt meillä on Taikan kanssa takana ihan uskomattoman hieno kausi – kausi jota en olisi ikinä uskonut tulevaksi. Entä minä? Edelleen ihan sama ihminen kuin aiemmin ja Taika- Taikakin on se sama kontrolloimaton pyörremyrsky kuin aiemminkin.

Me vaan oltiin niin onnekkaita, että meitä pyydettiin IWT joukkueeseen ja onneksi vastasin -kyllä, vaikka en millään siinä kohdassa uskonut että me olisimme olleet moisiin karkelohin valmiita. Eikä me oltukaan – ei silloin eikä varmaan vieläkään.

M***a me saatiin maailman hienoin joukkuehenki, yhdessä pohdittuja ja tehtyjä harjoituksia, kannustamista, keskusteluja ja koirien eteenpäin viemistä -yhdessä. Vaikka siellä itse IWTssä ei todellakaan saavutettu tuloksia antoi siihen harjoittelu niin vahvan pohjan ja näkemyksen treenien valmistelusta, että se kantoi koko kauden kotimaassa. Ja loppu on todellakin historiaa. Minun ja Taikan elämässä ihan valtavan hieno yhteinen kokemus.

Tarinan opetukset? Uskalla lähteä vaikka pelottaa ja tartu tilaisuuteen, kun sitä sinulle tarjotaan. Epäonnistuminenkin voi johtaa lopulta huikeisiin onnistumisiin. Ennen kaikkea, sinä yhtälailla kuin kuka muukin voi onnistua, menestyä ja saada upeita kokemuksia yhteisestä harrastuksesta.

Kiitos Jossu – Ulla – Kirsti mukaan pyytämisestä ja ihan kaikesta! Kiitos myös kaikki muut treeni ja harrastuskaverit! Erityisesti Henna ja Elina kaikesta tuesta ja avusta!

📸 NKM Tvärminne / Juha Tenhunen

Mitäs jos tehtäisiin tämä koulutus vielä kerran, kun sain roudattua kumiveneen paikalle? Sunnuntai 27.9. Kaksi 4 koirako...
14/09/2026

Mitäs jos tehtäisiin tämä koulutus vielä kerran, kun sain roudattua kumiveneen paikalle?

Sunnuntai 27.9. Kaksi 4 koirakon ryhmää. Olisiko tulijoita?

TÄYNNÄ! Ehkä toinen vastaava vielä tulossa, jos saan aikataulutettua 😃
11/09/2026

TÄYNNÄ! Ehkä toinen vastaava vielä tulossa, jos saan aikataulutettua 😃

Voittajat Luonani kävi asiakas, jonka kanssa tapasimme viime kaudella useaan otteeseen. Koira toimi harjoituksissa hieno...
31/08/2026

Voittajat

Luonani kävi asiakas, jonka kanssa tapasimme viime kaudella useaan otteeseen. Koira toimi harjoituksissa hienosti, m***a kokeissa aina jostain tehtävästä tuli nolla ja haaveet tuloksesta kaatuivat – kerta toisensa jälkeen. Kävimme useita keskusteluja siitä kuinka hän oli jo valmis luovuttamaan tämän harrastuksen kanssa. Miten pahalta pettymykset tuntuivatkaan ja miten vaikeaa oli säilyttää usko onnistumisiin kun niitä ei vain tullut. Koira kuitenkin nautti selkeästi kaikesta tekemisestä, ohjaajalla oli mukava treeniporukka, joten harrastus jatkui.

Tällä kaudella tämä parivaljakko sai ensimmäisen tuloksen rodunomaisista kokeista ja sitten toisen ja vielä jopa sen ihan parhaimman ykköstuloksen. Mitä oli muuttunut? Ohjaaja ehkä ”puristi mailasta” vähän vähemmän kuin aikaisemmin, pääosaa harrastuksessa näytteli yhdessäolo ja yhdessä tekeminen ja koira oli aikuistunut ja kehittynyt sekin. Kokonaan luovuttaminen ei enään käynyt mielessä.

Minun silmissäni tämä asiakas ja hänen koiransa ovat voittajia! Tuloksista riippumatta. Yhteinen harrastus on edennyt ja tuloksistakin ovat päässeet nauttimaan. Ohjaaja voitti osallistumisen pelon, epäonnistumisen pelon ja hartioillaan istuneen henkisen ”apinan” mielipiteet siitä, miten hän ei koskaan tule onnistumaan. Siinä on minun mielestäni ihan valtavan paljon ja isoja voittoja!

Me kaikki jotka asetumme arvostelunalaisiksi meille äärimmäisen tärkeän luontokappaleen kanssa olemme voittajia jo siinä, että uskalletaan. Parhaimmillaan meitä on samassa tilanteessa m***a kymmentä ihmistä ja osa jännittää ihan yhtä paljon kuin sinäkin. Ja siitä meidän pitäisi löytää se vahvuutemme ja uskallus.

Onnea sinulle joka olet jo voittanut itsesi, pelkosi ja uskaltautunut muiden arvostelun alle sen parhaimman ystäväsi kanssa! Nauti matkasta se on kuitenkin sen arvoista!

TÄYNNÄ!  Yleisön pyynnöstä 😀 uusinta vesityökoulutus riistoilla -päivästä. Lämpimästi tervetuloa!
23/08/2026

TÄYNNÄ! Yleisön pyynnöstä 😀 uusinta vesityökoulutus riistoilla -päivästä. Lämpimästi tervetuloa!

Tulokset Koiraurheilu on tänä päivänä lajista riippumatta todellista huippu-urheilua ja menestyminen vaatii sen mukaista...
19/08/2026

Tulokset

Koiraurheilu on tänä päivänä lajista riippumatta todellista huippu-urheilua ja menestyminen vaatii sen mukaista harjoittelua. Omat silmäni aukesivat tämän asia suhteen viimeistään muutama vuosi sitten kun Taikan kasvattajan järjestämällä leirillä oli kouluttamassa yksi suomen noutajamaailman kiistattomista huipuista Esa Valkonen.

oli sekä lauantaina että sunnuntaina kolme ryhmää päivän aikana koulutettavia, välissä lyhyt lounastauko. Esalla oli omat koirat mukana ja hän käytti vieraan paikan maastoja hyväksi omien koirien harjoitteluun. Ennen päivän koulutusurakkaa hän kävi tekemässä harjoituksen omille koirilleen ja sama uudelleen koulutuspäivän jälkeen. Ihailin silloin Esan kurinalaisuutta - itselläni koulutuspäivän jälkeen ei juurikaan ole voimavaroja omien koirien treenaamiseen. M***a ehkä kyse ei olekaan voimavaroista vaan tavasta, sitoutumisesta ja päämäärän kirkkaana pitämisestä.

Jos harjoittelet keskinkertaisesti – määrällisesti tai laadullisesti – voit odottaa keskinkertaisia tuloksia. Ja ei; määrä ei korvaa laatua – en tarkoita tällä esimerkillä sitä. Vaan lähinnä sitä, että koepäivänä sijoittuneita katsellessa muista, että työmäärä tuloksen takana on ihan valtava.

Moni ei sitten loppujen lopuksi ole kuitenkaan valmis panostamaan niin paljon tähän harrastukseen – ei ajallisesti ei rahallisesti. Ja meillä kaikilla on hyvin erilainen harrastuksen ulkopuolinen elämä. Työ, lapset, sairaudet ym ym. vaikuttavat siihen kuinka paljon pystymme harrastukseen panostamaan.

Eikä kaikkien tietenkään tarvitse tähdätä huipulle, harrastaminen riittää ja se että on itse tyytyväinen koiraansa ja tuloksiin. Elämä on täynnä valintoja siitä, mihin meistä kukin rajallisia resurssejaan käyttää. Jos sinulla panos – tulos suhde on kohdallaan ja olet tyytyväinen ei muulla ole kauheasti väliä. Koiran kannalta tärkeintä on yhteinen mukava tekeminen ei tulokset tai meriitit. Tuloksia ei kuitenkaan tule vahingossa, hyvällä onnella tai sattumalta vaan usein kovan, pitkäjänteisen työn tuloksena.

Hupsista! TÄYNNÄ JO! Tervetuloa riistoilla järjestettävään vesityökoulutukseen!
17/08/2026

Hupsista! TÄYNNÄ JO! Tervetuloa riistoilla järjestettävään vesityökoulutukseen!

Taika (Indy Lb Blue Magic ja Raipe (RUSTY Rebels No Matter What) eilen aika lämpimissä treenitunnelmissa. Kiitos taas He...
04/08/2026

Taika (Indy Lb Blue Magic ja Raipe (RUSTY Rebels No Matter What) eilen aika lämpimissä treenitunnelmissa. Kiitos taas Henna Siponen ❤️

TÄYNNÄ! Jonoon voi ilmoittautua. Tervetuloa!
12/07/2026

TÄYNNÄ! Jonoon voi ilmoittautua. Tervetuloa!

Osoite

Riihimäki

Puhelin

+358451716330

Nettisivu

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Noutajakoulu MurCas :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Noutajakoulu MurCas :lle:

Oikopolut

Jaa