02/09/2026
JM SM Liiga 2026, Olihan meillä reissu! 💪🏼🤩
Karviaan lähdettiin hakemaan mitalia ja se me myös tehtiin🏆
Perjantaina porukka saapui varikolla ja leirit pystytettiin seka käytiin arpomassa lohko lauantaille joka oli positiivisempi kuin vuosi sitten.
Lauantaina aloitettiin karsinnalla joka menikin kohtalaisen suunnitellusti, parit 0 pisteet m***a muuten kaikki meni mallikkaasti ja saatiin varmistettua sunnuntaipaikka hyvissä ajoin. Autoille pienet iltahuollot ja parkfermeen.
Sunnuntai olikin paljon mielenkiintoisempi kun vettä oli satanut yöllä eikä koko päivänä ollut kuivaa radalla.
Semifinaaliin lähdettiin rennoin fiiliksin hakemaan paikkaa finaaliin joka varmistettiin taas hyvissä ajoin ennen semifinaalin loppua. Muutamaa autoa joutui vähän korjailemaan ja Juhon auto todettiin korjauskelvottomaksi venttiilin katkettua joten 9 autolla kohti finaalia.
Finaali alkoikin meidän osalta todella hurjalla tyylillä kun heti ensimäisessä lähdössä Jonni kaatoi ja 0 pistettä.
Pari lähtöä ja Santtu kaatoi auton todella hurjan näköisesti ja lähtö keskeytettiin, kuljettaja selvisi kuitenkin pienellä tärskyllä vain🙏🏼
Finaalin edetessä homma alkoikin kääntyä parempaan päin ja pisteitä rupesi satamaan meidän laariin ja kolmen ajetun erän jälkeen nousimme 3 sijalle.
Viidennen ajetun erän jälkeen kolme kärkijoukkuetta oli vain 6 pisteen sisällä ja viimeinen erä ratkaisisi pelin
Viimeisessä erässä meillä oli vauhti päällä ja nousimme 2.sijalle, toiseksi viimeisessä lähdössä varmistimme hopean ja kärkijoukkueeseen ero oli 6 pistettä.
Teppo voitti viimeisen lähdön m***a kärkijoukkueelle riitti vain että he ajavat maaliin niin voittavat suomenmestaruuden, joten jäimme vain 5 pistettä suomenmestaruudesta.
Fiilis oli uskomaton kun meidän joukkue saavutti suomenmestaruus hopeaa!🥈
Kovinkauaa ei keretty hengähtämään kun ensivuoden liigaa alettiin suunnittelemaan ja saattaa olla että autojakin on jo hankittu🤭
Älyttömän iso kiitos kaikille meidän matkassa olleille!
Sponsorit, huoltajat, ruokahuolto, autojen kanssa auttaneet sekä fanit!
Olette kultaakin arvokkaampia!
Nyt pieni hiljentyminen somessa kunnes lähdetään noutamaan mitaleita mestareiden iltaan!