17/07/2026
TAKAKENTÄLLE TUTTUA JA UUTTA
Liberon tonttia ensi kaudella hoitavat Tiia Hakonen ja Henna Pirinen.
Tiia jatkaa pirteällä persoonallaan mukana joukkueessa. Tiia on ollut osa tiimiä jo vuodesta 2018, kun nykyinen naisten joukkue perustettiin.
Mitä ajatuksia tulevasta kaudesta:
"Ihan mahtavaa, että saan jatkaa pelaamista ensi kaudella tutussa opissa ja ympäristössä. Oma viime kausi jäi taas vähän vajaaksi loukkaantumisen takia ja toivonkin kovasti, että ensi kausi olisi ehjä kaikin puolin. Ihanaa, että on saatu uusia kasvoja porukkaan, mikä varmasti omalta osaltaan piristää joukkuetta sekä tekemistä."
Henna tulee vahvistamaan Tsempin takakenttää Savonlinnan Ajosta.
Miksi Tsemppiin ja mitä ajatuksia ensi kaudesta:
"Tsempistä tarjottiin mahdollisuutta päästä pelaamaan ja kehittymään hienossa seurassa, tavoitteellisen joukkueen kanssa. Kiva päästä ensimmäistä kertaa ykkössarjaan pelaamaan ja odotan ensi kautta ja uusia tuulia innolla!"
Tervetuloa Tsemppiin Henna! 💛🖤