17/03/2020
Tiedote 8.5.2020
Pompun toiminta on edelleen tauolla. Tiedotamme kun tilanteemme selviää.
Muistakaa edelleen liikkua ja ulkoilla koko perheen voimin.
Tiedote 15.4.2020
Hallituksen suositusten mukaisesti Pomppu on toistaiseksi suljettu!
Pompun avoimen varhaiskasvatuksen kerho on osa kaupungin tarjoamia palveluita. Kerhon osalta toimimme kaupungin antamien ohjeiden mukaisesti
joten myös kerhotoiminta on tauolla.
Olemme tiedottaneet asiakkaita sähköpostilla
Tiedote 17.3.2020
Hallituksen suosituksen mukaisesti Pomppu on suljettu 13.4.2020 saakka.
Tilanne on ikävä sekä asiakkaiden että pienyrittäjän kannalta. Toivomme asiakkailtamme ymmärrystä tässä tilanteessa.
Yrittäjänä pyrin siihen, että toiminta voi jatkua tämän poikkeustilanteen jälkeen. Lasten liikunnan ilo on sydämenasiamme ❤️
Pompussa työskentelee 12 loistavaa tuntityöntekijää, jotka mahdollistavat iloiset liikuntahetket jumpissa, kerhoissa, leireillä ja synttäreillä. Kesäisin työllistämme myös noin kymmenen setelinuorta, jotka saavat tärkeää työkokemusta lasten leiriohjaajina. Haluamme jatkossakin tarjota töitä kaikille näille ihmisille. Pienelle yritykselle ja yksinyrittäjälle toiminnan jatkon varmistaminen on iso taloudellinen ponnistus.
Lähes kaikkien synttäriasiakkaiden kanssa on jo sovittu synttäreiden siirtämisestä myöhempään ajankohtaan. Kiitämme lämpimästi. Jumppien osalta suunnittelemme toimenpiteet kun näemme kuinka kauan poikkeustilanne jatkuu.
Olemme tässä tilanteessa erityisen kiitollisia uusista synttärivarauksista ja kesäleirivarauksista. Linkki varaussivuille kommenteissa.
Huolehditaan toisistamme ja pidetään ilo läsnä lasten arjessa myös tulevina viikkoina ❤️
Pompputerveisin Juha Laukka
Toimitusjohtaja