Olemme osa Boreal Hanmoodo - School of Martial Art -kamppailukoulua, joka on Suomen suurin hanmoodo-organisaatio. Han Moo Do -harrastajan salikäytös
Jalkojen pesu treeneihin tultaessa ja siirtyminen saliin puhtain jaloin. Harjoittelu paljain jaloin tai lajiharjoitteluun tarkoitetuissa tossuissa. Salilla käytetään hanmoodo-pukua. Jos pukua ei ole, voi harjoitella soveltuvissa sisäliikuntavarusteis
sa (esim. Varusteet vaihdetaan ajoissa ennen treenien alkua. Harjoitteluvarusteita käytetään ohjeiden mukaan niiden oikeaan tarkoitukseen. Kumarrukset saliin päin ovella saliin tultaessa ja matolle siirtyessä, sekä matolta ja salista poistuttaessa. Harjoituksen alku ja loppukumarrukset harjoituksen ohjaajan komentojen mukaan. Muistetaan hyvät käytöstavat. Salissa ja sen ulkopuolella kohdellaan kaikkia ihmisiä kunnioittavasti. Harjoitusten aikana kuunnellaan ohjeita ja toimitaan niiden mukaan häiritsemättä harjoitusten kulkua. Jos on häiriöksi, joutuu harjoituksista sivuun hetkeksi. Jos häiritsee toistuvasti, joutuu sivuun loppuharjoitusten ajaksi. Kännykät pidetään ensisijaisesti äänettömällä. Harjoituksia voi tulla kokoontumisrajoitusten salliessa vetäjän luvalla katsomaan. Yleisössä istumisesta ei saa kuitenkaan muodostua säännöllistä ajanviettoa. Hyvät käytöstavat koskevat myös yleisöä. Yleisöllä ei ole lupaa kuvata harjoituksia, sillä kaikilla harrastajilla ei ole kuvauslupaa. Tatamilta sekä harjoitustilasta poistumiseen pyydetään ohjaajan lupa, sillä ohjaaja on vastuussa harrastajien turvallisuudesta harjoitusten aikana, joten ohjaajan täytyy tietää missä kukakin menee. Jos myöhästyy harjoituksesta, on hyvä pyytää ohjaajalta lupa liittyä mukaan harjoitukseen. Jos jäät lukkojen taakse, soita ohjaajalle 0405644506. Ulko-ovella ollaan vielä 10min ennen harjoitusten alkua. Harjoitusturvallisuuden vuoksi otetaan kellot, korut ja lävistykset pois harjoituksen ajaksi. Kynnet pidetään lyhyenä. Vammoista tai muista harjoittelua rajoittavista seikoista on hyvä kertoa ohjaajalle treenin alussa ja muistaa harjoitella oman kunnon mukaisesti. Harjoitellaan parin kyvyt huomioon ottaen. Jos harjoitteluturvallisuudessa tai -mukavuudessa on jokin epäkohta, älä epäröi ottaa tätä puheeksi parisi tai ohjaajasi kanssa. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi se, että sinusta tuntuu, että pari toimii harjoituksessa kanssasi liian voimakkaasti. On sinun vastuullasi kertoa kokemuksestasi, sillä vain sinä tiedät, miltä sinusta tuntuu. Jos on omalta osaltaan kykenemätön huolehtimaan harjoitteluturvallisuudesta, ei harjoittelua voi jatkaa. Harjoituksista poistuttaessa huolehditaan yhdessä siitä, että sali jää siistiin kuntoon. Paikat on pidettävä siistinä myös harjoitusten aikana. Erityisesti, kun pukutilat ovat pienet ja tiloilla on muitakin käyttäjiä. Seura tai lajiorganisaatio ei vakuuta harrastajiaan. Kamppailulajit (ja kilpaillessa myös niissä kilpailun) kattavan tapaturmavakuutuksen hankkiminen on suositeltavaa. Kysy tarvittaessa lisää ohjaajaltasi! Turvallisia ja innostavia treenejä kaikille!