Voiton Soutajat

Voiton Soutajat Voiton Soutajat on perustettu vuonna 1995. Harrastamme kirkkovenesoutua kahden veneen voimin.

Sunnuntaina   Saimaan kanavalla järjestämissä Kanavasouduissa tehtiin Voiton Soutajien osalta seurahistoriaa 🔥🔥🔥.Kilpail...
28/05/2026

Sunnuntaina Saimaan kanavalla järjestämissä Kanavasouduissa tehtiin Voiton Soutajien osalta seurahistoriaa 🔥🔥🔥.

Kilpailussa oli mukana ensimmäinen sinipaitainen parisoutu-pari, Antti Nurkka ja Anselmi Hakkarainen, ja kotiintuomisina heti ensimmäisestä kisastartista tuli sarjan voitto 👏👏👏.

Matka kohti jatkuu 💪.




Vuonna 1746 menivät Luumäen Kontulan kylän asukkaat kirkkoveneellä helluntaikirkkoon.Paluumatkalla vene kaatui kovassa t...
24/05/2026

Vuonna 1746 menivät Luumäen Kontulan kylän asukkaat kirkkoveneellä helluntaikirkkoon.

Paluumatkalla vene kaatui kovassa tuulessa.
Kaikki veneessä olleet 14 henkilöä menehtyivät onnettomuudessa, osa hukkui, osa kylmettyi kuoliaaksi.

Kylälle jäi ainoastaan 2 asukasta.

Tapaus oli 280 vuotta sitten merkittävä tapahtuma.
Sitä muistellaan edelleen Luumäellä.

Voiton Soutajat kunnioittivat vainajien muistoa ja kävivät laskemassa kukkia soutulenkin yhteydessä veneen oletetulle kaatumispaikalle ❤️.


Tänään Taavetin tori muuttui suureksi sisäsoudun näyttämöksi jossa tehtiin historiaa 🔥🔥🔥.🚨 World Record alert 🚨Voiton So...
09/05/2026

Tänään Taavetin tori muuttui suureksi sisäsoudun näyttämöksi jossa tehtiin historiaa 🔥🔥🔥.

🚨 World Record alert 🚨

Voiton Soutajien Samu Taina souti uuden maailmanennätyksen 100km:llä M30-39 kevyt 6h18min46,2s 💯💥.

Paljon onnea , 🥳🥳🥳..

Kiitos kaikille torilla mukana olleille ja Samua huikeaan suoritukseen kannustaneille 🤝.




Voiton Soutajien Samu Taina lähtee tavoittelemaan uutta maailmanennätys aikaa sisäsoudun 100km:n matkalla Taavetin toril...
07/05/2026

Voiton Soutajien Samu Taina lähtee tavoittelemaan uutta maailmanennätys aikaa sisäsoudun 100km:n matkalla Taavetin torilla lauantaina 9.5.-26 Klo.8 💯.
Voimassaoleva ME-aika on n.6h13min joten Klo.14 jälkeen tiedämme onko Luumäellä sisäsoudettu 100km nopeammin kuin missään muualla maailmassa 💪.

Al chiosco da Massimo palvelee jo Klo.8 alkaen ja koko Samun suorituksen ajan, benvenuti 💚💛 .

Veskun karaoke alkaa Klo.10 ja kestää koko Samun suorituksen ajan 🎤🎶🎵.

Tervetuloa torille kannustamaan Samua uuteen maailmanennätykseen 👏👏👏.





TORILLA TAVATAAN 💙💙💙.

Sisäsoutukauden päättävällä SM-ergomaratonilla(42195m) Voiton Soutajat oli mukana tutusti voitokkaalla joukkueella 💙💙💙.K...
26/04/2026

Sisäsoutukauden päättävällä SM-ergomaratonilla(42195m) Voiton Soutajat oli mukana tutusti voitokkaalla joukkueella 💙💙💙.

Kilpailumuoto oli hybridi, joten kisaaminen onnistui jokaiselta kilpailijalta omissa kisahubeissa kilpailukeskuksen ollessa Keravalla.

🚨 World Record alert 🚨
M kevyt slide 🥇 Samu Taina
⏱️ 2:29:42.5
Uusi ME- sekä SE aika, paljon onnea 🥳.

M40 kevyt 🥈 Tomi Kokkola
⏱️ 3:04:33.7

M40 🥉 Anselmi Hakkarainen
⏱️ 2:47:38.4

M50 slide 🥇 Mika Virsu
⏱️ 2:41:24.8
Uusi SE-aika 🥳.

M60 🥇 Olli Lattu
⏱️ 2:47:04.6

Kiitos taas kilpakumppanit hienoista ja kovista kisoista 🤝 sekä hyvin järjestetystä ergomarasta 🤝.

Nyt sinipaitojen sisäsoutukausi saatu päätökseen ja saldona oli 1 ME-aika ja 16 SE-aikaa sekä 1 MM🥈, 5 SM🥇, 4 SM🥈, 6 SM🥉 sekä 1 OPEN🥇.

Pikkuhiljaa aletaan siirtyä vesille ja katseet kohti 🔥🔥🔥.





Voitokas soutukausi -26 Luumäellä on avattu 💥🥳.
18/04/2026

Voitokas soutukausi -26 Luumäellä on avattu 💥🥳.




Voiton Soutajien mitalisade sai jatkoa sisäsoudun normaalimatkalta, SM-6000m 🔥🔥🔥.🥇 M50 Mika Virsu ⏱️ 20:43.5.🥉 M40 Ansel...
21/03/2026

Voiton Soutajien mitalisade sai jatkoa sisäsoudun normaalimatkalta, SM-6000m 🔥🔥🔥.

🥇 M50 Mika Virsu ⏱️ 20:43.5.
🥉 M40 Anselmi Hakkarainen ⏱️ 21:14.5.

Kiitos hyvin järjestetyistä kisoista 🤝.

Sisäsoudun kilpailukalenterissa vielä jäljellä kuninkuusmatkat, ergomaraton ja puolikas :n järjestäminä ja sitten kaivellaan kirkkoveneet naftaliinista ja siirrytään vesille 💙💙💙.



-6000m

Voiton Soutajat mukana virtuaalisesti kisattavassa slide-päivässä, SM-500m ja 6000m sekä sekaparikilpailu, "Slidejuna", ...
15/03/2026

Voiton Soutajat mukana virtuaalisesti kisattavassa slide-päivässä, SM-500m ja 6000m sekä sekaparikilpailu, "Slidejuna", 1000m 🔥🔥🔥.

6000m M50+ 🥇 Mika Virsu ⏱️ 20:50.2 SE.
500m M 🥉 Anselmi Hakkarainen ⏱️ 1:21.9.
500m N50+ 🥉 Kati Neuvonen ⏱️ 1:49.3.
500m N50+, kevyt 🥉 Arja Kärmeniemi ⏱️ 1:58.0.
"Slidejuna" 1000m 50+ 🥈 Kati Neuvonen ja Mika Virsu ⏱️ 3:31.6.
"Slidejuna" 1000m Yleinen 🥈 Riina Neuvonen ja Anselmi Hakkarainen ⏱️ 3:37.1.
"Slidejuna" 1000m 50+, kevyt 🥉 Arja Kärmeniemi ja Tomi Kokkola ⏱️ 3:53.3.

Kiitos kilpakumppanit tiukoista taisteluista 💪 ja kiitos hyvin järjestetyistä kisoista 🤝.




Voiton Soutajat mukana   järjestämissä sisäsoudun MM-kilpailuissa, kilpailut järjestettiin virtuaalisesti ja Voiton Sout...
28/02/2026

Voiton Soutajat mukana järjestämissä sisäsoudun MM-kilpailuissa, kilpailut järjestettiin virtuaalisesti ja Voiton Soutajien kisahubi oli perinteisesti Taavettihallilla 💙.

Sinipaidoista mukana 21.-22.2. käytävissä alkuerissä olivat Arja Kärmeniemi ja Mika Virsu.

Arja selvitti 1 min N65-69 kevyt-sarjan alkuerät omalla ennätyksellään ja uudella SE-llä 268m ja souti tänään MM-finaalissa hienosti sijalle 2. omassa sarjassaan tuloksella 265m 🔥.

Mikan taival sen sijaan tyssäsi jo alkuerissä ja hän oli omalla ennätyksellään ja uudella SE-ajalla 17:03.2 5000m:llä sarjassa M50-54 sijalla 9 🔥.

Sisäsoudun kilpailukausi Taavettihallilla jatkuu parin viikon päästä järjestämillä slaidien SM-500m, SM-6000m sekä parikilpailuissa, 💪.




Osoite

Urheilukuja 1
Luumäki
54500

Nettisivu

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Voiton Soutajat :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Voiton Soutajat :lle:

Jaa