Lievestuoreen Kisa ry

Lievestuoreen Kisa ry 3.12.1927 perustettu urheiluseura, jonka tavoitteena on liikuttaa Lievestuoreella ja lähialaueilla asuvia lapsia, nuoria, aikuisia ja perheitä.

Joukkue- ja ryhmätoiminnan lisäksi seura järjestää kaikille avoimia liikunta- ja ulkoilutapahtumia. Kisa tarjoaa monipuolisia liikuntamahdollisuuksia. Toimintaa monessa lajissa: Pesäpallo, Lentopallo, Salibandy ja Boccia, lisäksi tapahtumia ja tempauksia!

Huhtikuussa pyysimme seuran jäseniä ja muita oman kylän harrastustoiminnan kehittämisestä kiinnostuneita osallistumaan s...
07/09/2026

Huhtikuussa pyysimme seuran jäseniä ja muita oman kylän harrastustoiminnan kehittämisestä kiinnostuneita osallistumaan seuran vision päivittämiseen. Kysely alkoi laajemmasta näkökulmasta "Harrastaminen Lievestuoreella 2037" ja tarkentui sitten koskemaan Lievestuoreen Kisaa ja seuran toimintaa tulevaisuudessa.

Iso kiitos kaikille kyselyyn vastanneille! Vastaajien joukosta arvottiin voittaja ja pizzalahjakortti on toimitettu onnekkaalle 🍕

Johtokunta ja seuran muut toimihenkilöt käsittelivät vastausten koostetta kesällä pidetyssä palaverissa ja sen perusteella Kisalle muodostettiin tiivis visiolause, jonka olemme julkaisseet nyt alkavan kauden kunniaksi myös kotisivuillamme. Yhteisen vision avulla seurassa toimivien on helpompi tehdä valintoja, suunnitella toimintaa ja innostaa kaikki mukaan kohti tavoiteltua tulevaisuutta!

Oheisista kuvista voit lukea tiiviin koosteen visiokyselyn vastauksista. Jos haluat saada luettavaksi koko yhteenvedon (13 sivua), ilmoita siitä kommentissa tai ota yhteyttä somekanavien kautta tai sähköpostilla.

✨ Oletko samaa vai eri mieltä vuoden 2037 visiosta? ✨

Viikon päästä lauantaina nuoret järjestävät pientä kisailua erilaisilla palloilla Lievestuoreen satamassa. Tule mukaan, ...
03/09/2026

Viikon päästä lauantaina nuoret järjestävät pientä kisailua erilaisilla palloilla Lievestuoreen satamassa. Tule mukaan, luvassa hyvät palkinnot!

Kuilun Partaalla festariviikonlopun oheisohjelma päivittyi hieman ja tässä tuorein tieto lauantaipäivän ja sunnuntain osalta!
Muutos edelliseen versioon: MLL Lievestuore ja Päiväkoti Hulina järjestää puuhaa lapsille sunnuntaina festariohjelman lomassa.

Seuran toimintakausi 2026-2027 on käynnistynyt tänään 1.9.Tervetuloa mukaan liikkumaan ja osallistumaan oman kylän urhei...
01/09/2026

Seuran toimintakausi 2026-2027 on käynnistynyt tänään 1.9.
Tervetuloa mukaan liikkumaan ja osallistumaan oman kylän urheiluseuran toimintaan! 💚🤗

Mekin ollaan Kuilun Partaalla -viikonloppuna satamassa!Tule lauantaina 12.9. klo 12-15 pallottelemaan - kisoissa hyvät p...
29/08/2026

Mekin ollaan Kuilun Partaalla -viikonloppuna satamassa!
Tule lauantaina 12.9. klo 12-15 pallottelemaan - kisoissa hyvät palkinnot! 🤩⚽

Alle kahden viikon päästä Lievestuoreen satamassa käynnistyy Kuilun Partaalla festivaali! Lauantaipäivälle 12.9. klo 10-16 on satamassa ja Lipalla luvassa myös kaikenlaista mukavaa ohjelmaa, ennen kuin illan esiintyjät aloittavat festariteltassa.
👉 Rantaonkikilpailu klo 10-12
👉 Kahvio palvelee klo 11-16 (myös sunnuntaina)
👉 Pallopelejä ja kisailua, hyvät palkinnot! klo 12-15
👉 Entisten nuorten bändi eli E.N.B. esiintyy klo 13-14
👉 Puuhaa lapsille klo 13-15

🎶Tietoa festariohjelmasta ja lipunmyynnin löydät seuraamalla Kuilun Partaalla -julkaisuja.
✨ Lauantaina satamassa pääsee myös ihailemaan valoshowta klo 21.00.

Päiväohjelmaa järjestämässä Liepeen yhdistykset yhdessä (LYHDE): Lievestuoreen Kala- ja metsämiehet, MLL Lievestuore, Lievestuoreen Kisa ry sekä Lievestuoreen Eläkkeensaajat ry

Ensi viikolla käynnistyy alle kouluikäisten salibandy!Ryhmät n. 3-4-vuotiaille ja n. 4-6-vuotiaille.Tervetuloa kokeilema...
27/08/2026

Ensi viikolla käynnistyy alle kouluikäisten salibandy!
Ryhmät n. 3-4-vuotiaille ja n. 4-6-vuotiaille.
Tervetuloa kokeilemaan ja tutustumaan 4.9. klo 17.30 ja klo 18.15 alkaen Laurinkylän koulun saliin! Sisäänkäynti koulun pääovilta.
Tavoitteena iloinen meininki pallon ja mailan kanssa!

Kisan kesätyöntekijät järjestää rentoa kisailua satamassa 12.9. eli Kuilun Partaalla -festariviikonlopun lauantaina klo ...
26/08/2026

Kisan kesätyöntekijät järjestää rentoa kisailua satamassa 12.9. eli Kuilun Partaalla -festariviikonlopun lauantaina klo 12-15! Tervetuloa osallistumaan koko perheen voimin 🤸‍♂️💚

Laita päivä jo kalenteriisi: 29.9. juhlitaan yhdessä! 🥳Seuran toimintakausi päättyy 31.8. ja uusi alkaa 1.9.
22/08/2026

Laita päivä jo kalenteriisi: 29.9. juhlitaan yhdessä! 🥳
Seuran toimintakausi päättyy 31.8. ja uusi alkaa 1.9.

Se on syksyn merkki, kun salibandyn pelaajat palaavat taas treenaamaan kesätauolta 😊2014-15 syntyneiden salibandytoimint...
17/08/2026

Se on syksyn merkki, kun salibandyn pelaajat palaavat taas treenaamaan kesätauolta 😊
2014-15 syntyneiden salibandytoiminta jatkuu tänään 17.8. alkaen ja mukaan otetaan lisää innokkaita pelaajia! 🙌
Joukkue treenaa Laurinkylän koululla ma 17.00-18.30 ja to 17.30-19.00.
Ota yhteyttä joukkueenjohtajaan ja sovi tutustumisesta. Yhteystiedot: www.lievestuoreenkisa.fi

Viime torstaina Kisan jalkapallojuniorit viettivät päivää Hirviareenan kuplahallissa ja valmistelivat joukkuetta P13 ykk...
10/08/2026

Viime torstaina Kisan jalkapallojuniorit viettivät päivää Hirviareenan kuplahallissa ja valmistelivat joukkuetta P13 ykkösen koitoksiin. Tsemppiä syksyyn! 💪

Seuraava peli pelataan tulevana lauantaina Iisalmessa.

Haarlan kenttä on varattavissa ja käytettävissä! ⚽️💚
05/08/2026

Haarlan kenttä on varattavissa ja käytettävissä! ⚽️💚

Haarlan rannan uusi nurmikenttä Lievestuoreella on nyt juurtunut riittävästi ja avattu käyttöön! ⚽
Haarlan kentälle tehtiin saneerausta: kenttä tasattiin ja nurmensiemenet kylvettiin. Kentän uusi aita valmistui talven aikana. Kevään ja alkukesän aikana nurmen annettiin juurtua ja vahvistua, ja kentälle tehtiin tarvittavat hoitotoimenpiteet.

Nyt nurmi on kasvanut riittävästi, jotta kenttä on voitu avata pelaajien käyttöön. Kenttä on vielä paikoin hieman pehmeä ja nurmipinta nuori, joten kentällä kannattaa liikkua nurmea säästäen. Olosuhteisiin nähden kenttä on kuitenkin hyvässä kasvussa.

Tervemenoa palloilemaan kentälle ⚽🌱
https://www.laukaa.fi/vapaa-aika/haarlan-kentta-avattu-kayttoon/

Osoite

Lievestuore

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Lievestuoreen Kisa ry :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Lievestuoreen Kisa ry :lle:

Oikopolut

Jaa