28/08/2026
Miksi ratsastus harrastus maksaa(PALJON!💰)?
Mitä yhden hevosen pito maksaa (esim. kuukaudessa)?
Viime aikoina on taas noussut esille ymmärryksen puutetta siitä miksi meillä ei pääse ratsastamaan ilmaiseksi tai miksi ratsastaminen on niin kallista - meillä ja muualla.
Samalla ehkä saadaan vastaus siihen miksi hevosalaa nimitetään myös matalapalkka alaksi - pienistä tuloista on vaikea lohkoa suuria summia ansioiksi työtään tekeville kun hevosten ja tilojen ylläpitokulut vie suurimman osan.
Moni tekee edelleen ”rakkaudesta lajiin”❤️
Kuluja tallille syntyy todella monista yksityiskohdista, eikä tähän mahtunut läheskään kaikki; mm. siitäkin, että ratsastajat saavat ylipäätään saapua tallille omilla autoillaan🧐🚗
Valmennushevostemme koti, hoitotilat ja niiden ylläpitäminen eivät koskaan ole ilmaisia vaan maksavat pelkällä olemassa olollaan, vuoden jokaisena päivänä.
Hevosia ei voi myöskään laittaa tauolle siksi aikaa kun itse haluaa pitää taukoa. Tai no; meillä tavallaan voi🥹😉
Ei se ole tallinpitäjän ahneutta halu pitää hevosistaan ja tiloistaan hyvää huolta sekä myös omasta jaksamisestaan ajan saatossa vaan osa tärkeää kokonaisuutta.
Haluttiin siis nostaa teille esille esimerkkejä meidän hevosten kuukausikuluista, jotka määrittävät meidän valmennushevosten hintatason - toivotaan, että tämä auttaa ymmärtämään kun seuraavan kerran mietityttää hevosiin liittyvän palvelun hinta☺️😉
Tätä saa oikein vapaasti ja mielellään jakaa kaikkialle, jotta mahdollisimman moni ymmärtää rakkaiden ystäviemme huolenpidon arvon❤️