Lappeenrannan Shukokai Karate

Lappeenrannan Shukokai Karate LPR:n Shukokai on ensimmäinen karateseura paikkakunnalla. Seuran päävalmentajana on toiminut sen perustamisesta lähtien Shihan Esa Kaplas, 8,dan.

Panostamme laatuun - jo heti alkeistasolla valmennuksesta vastaavat seuran SM- ja MM-mitalistit. Lappeenrannan Shukokai on Lappeenrannan ensimmäinen karateseura ja seurassa on harjoiteltu karatea jo yli 45 vuotta. Seuran päävalmentajana on toiminnan alusta lähtien toiminut Shihan Esa Kaplas (8. danin musta vyö). Seura on kouluttanut yli 40 mustan vyön karatekaa, joista osa harjoittelee muualla. Seura järjestää säännöllisesti vuosittain karate- ja itsepuolustuskursseja. Seuran kilpailijat ovat menestyneet niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla hienosti. Lappeenrannan Shukokain karatekat ovat yltäneet kansainvälisillä ottelutatameilla aina MM-palkintopallille saakka. Viime aikoina seuran kehittymisen ovat varmistaneet seuran nuoret menestymällä hienosti omissa ikäluokissaan. Vuosittain seuran karatekat osallistuvat lukuisin joukoin harjoitusleireille Suomessa ja ulkomailla. Näin kaikilla seuran jäsenillä on mahdollisuus pysyä lajin kehityksen kärjessä. Järjestämme koulutustapahtumia myös Lappeenrannassa, jolloin kaikilla seuran harjoittelijoilla on mahdollisuus päästä nauttimaan huippukouluttajien opastuksella lajin uusimmista hienouksista. Seura on ollut isäntänä Shukokai Karaten MM-kilpailuissa 1989, sekä vuonna 1997 järjestetyissä ensimmäisissä Shukokai Karaten EM-kilpailuissa. Molemmat kilpailut onnistuivat loistavasti sekä järjestelyjen suhteen että kilpailullisesti. Vieraat olivat tyytyväisiä, seuran kilpailijoiden sijoittuessa MM- ja EM-mitaleille. Harjoituspaikat

Seuran harjoittelu-dojo sijaitsee lähellä Lappeenrannan keskustaa, Lyseon lukion (entinen Lönnrotin lukio) liikuntasalissa - koulualueen "pihan perällä" sijaitsevassa "uudemmassa", matalassa rakennuksessa. Lyseon lukio sijaitsee Rakuunamäen ja keskustan välimaastossa, varuskunta-alueen naapurustossa. Lappeenrannan Shukokai Karate ry:n yhteystiedot

Tiedustelut puhelimitse
Esa Kaplas, puh. 0400 557 558

Sähköposti: [email protected]
Valmentajien sähköpostit: [email protected]

Postit osoitteeseen
Lappeenrannan Shukokai ry
Rantakatu 14 as 14
53900 Lappeenranta

Lappeenrannan Shukokai osallistui Liikuntaneuvos Shihan Yrjö Pursiaisen (8.dan) järjestämälle leirille Järvenpäässä. Lei...
20/09/2026

Lappeenrannan Shukokai osallistui Liikuntaneuvos Shihan Yrjö Pursiaisen (8.dan) järjestämälle leirille Järvenpäässä. Leirillä järjestettiin myös SM-kilpailut, joihin seuramme jäseniä osallistui. Seura menestyi loistavasti kilpailuissa:

Sensei Kristian, kultaa kata miesten sarjassa ja kumite miesten kevyessä sarjassa. 🥇🥇

Sensei Jesse, hopeaa kumite miesten raskaassa sarjassa. 🥈

Assi, kultaa kata naisten sarjassa ja kumite naisten kevyessä sarjassa. Lisäksi Assi palkittiin kilpailujen paras nainen -palkinnolla. 🥇🥇🏆

Päivi, kultaa kata veteraani naisten sarjassa. 🥇

Sunnuntaina graduoitiin uusia vöitä ja seurastamme Kaisalle myönnettiin 2. dan musta vyö sekä Eliakselle 3.kyu ruskea vyö.

Onneksi olkoon kaikille saavutuksista, tästä on hyvä jatkaa.

Haluatko oppia tehokasta itsepuolustusta ja kehittää itsevarmuuttasi? 💪Shukokai karate sopii kaikille kunnosta ja iästä ...
29/08/2026

Haluatko oppia tehokasta itsepuolustusta ja kehittää itsevarmuuttasi? 💪

Shukokai karate sopii kaikille kunnosta ja iästä riippumatta. Laji opettaa lyöntejä, potkuja ja torjuntoja sekä perinteisiä dojo-sääntöjä, kuten kunnioitusta ja keskittymiskykyä.🥋👊

Kurssi alkaa tiistaina 8.9.2026. Kaksi ensimmäistä kertaa ilmaiseksi!

Treenit ovat Lyseon lukiolla (Lönnrotinkatu 3) tiistaisin ja torstaisin 18.00-19.00. Kurssilla treenivaatteiksi riittää normi urheiluvaatteet.

ILMOITTAUTUMINEN ja lisätietoja MyClubissa: https://shukokai-lpr.myclub.fi/flow/courses

Linkki myös instagram biossa.

Tervetuloa!

EM-mitalisti 2026 | Assi 🥋🥇 Kultaa naisten kevyen sarjan kumitessa🥇 Kultaa naisten joukkuekumitessa🥈 Hopeaa aikuisten jo...
18/07/2026

EM-mitalisti 2026 | Assi 🥋

🥇 Kultaa naisten kevyen sarjan kumitessa
🥇 Kultaa naisten joukkuekumitessa
🥈 Hopeaa aikuisten joukkuekatassa

Assi jatkoi voittoputkeaan kumitessa voittamalla kultaa sekä yksilö- että joukkuekilpailussa. Julkaisun videolla näet Assin kilpailujen kohokohdat ja ratkaisevia hetkiä tatamilta.

Lämpimät onnittelut upeasta mitalisaaliista! 👏🇫🇮

EM-mitalisti 2026 | Sensei Kristian 🥋🥇 Kultaa aikuisten joukkuekatassa🥉 Pronssia miesten kevyen sarjan kumitessa🥉 Pronss...
17/07/2026

EM-mitalisti 2026 | Sensei Kristian 🥋

🥇 Kultaa aikuisten joukkuekatassa
🥉 Pronssia miesten kevyen sarjan kumitessa
🥉 Pronssia miesten katassa
🥉 Pronssia miesten joukkuekumitessa

Neljä kilpailusarjaa, neljä EM-mitalia. 💪 Julkaisun videolla pääset seuraamaan Sensei Kristianin kilpailujen kohokohtia ja onnistuneita suorituksia tatamilta.

Onnea upeasta mitalisaaliista! 👏🇫🇮

EM-mitalisti 2026 | Päivi 🥋🥈 Hopeaa veteraaninaisten katassa🥉 Pronssia veteraaninaisten kumitessaPäivi saavutti mitalin ...
16/07/2026

EM-mitalisti 2026 | Päivi 🥋

🥈 Hopeaa veteraaninaisten katassa
🥉 Pronssia veteraaninaisten kumitessa

Päivi saavutti mitalin molemmissa kilpailusarjoissaan KSI European Open 2026 -kilpailuissa. Julkaisun videolla näet Päivin kilpailujen kohokohdat katasta ja kumitesta

Onnittelut hienosta saavutuksesta! 👏🇫🇮

EM-mitalisti 2026 | Sensei Jesse 🥋🥈 Hopeaa miesten raskaan sarjan kumitessa🥉 Pronssia miesten joukkuekumitessaSensei Jes...
16/07/2026

EM-mitalisti 2026 | Sensei Jesse 🥋

🥈 Hopeaa miesten raskaan sarjan kumitessa
🥉 Pronssia miesten joukkuekumitessa

Sensei Jesse ylsi mitalille molemmissa sarjoissaan KSI European Open 2026 -kilpailuissa. Julkaisun videoilla pääset kisatunnelmaan ja näet hänen hienoimpia suorituksia tatamilta.

Onnea hienosta saavutuksesta! 👏🇫🇮

14/07/2026

KSI European Open 2026! 🥋🇫🇮

Ahkera treenaaminen ei ole ollut turhaa, sillä kilpailuista tuli Lappeenrannan seurahistorian paras mitalisaalis! Seura on ylpeä kaikista suorituksista ja koko tiimistä.🫡

Kiitos seuran päävalmentajalle Shihan Kaplakselle, joka on tukenut ja valmentanut oppilaitaan alusta alkaen! Shihan Kaplaksella oli merkittävä rooli myös kilpailuissa toimien tatamivastaavana.

Kiitos Suomen päävalmentajalle Shihan Pursiaiselle, joka on valmentanut Lappeenrantalaisia lähes joka viikko liiton treeneissä ja iso kiitos myös maajoukkuevalmentajille.

Oss! 🙏

10/07/2026

EM-2 kata, Ladies +40

Osoite

LönnrotinKatu 3 (sisäpihan Perällä)
Lappeenranta
53100

Aukioloajat

Maanantai 09:00 - 17:00
Tiistai 09:00 - 17:00
Torstai 09:00 - 17:00

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Lappeenrannan Shukokai Karate :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Oikopolut

Jaa