09/08/2026
"Kuntosali ei oikeastaan ole koskaan ollut mun juttu... m***a pitäisiköhän mun kokeilla?"
Siinä oli lause, jonka Riikka sanoi erään hierontakäynnin yhteydessä.
Riikka on tavallinen lapsiperheen äiti. Arki pyörii pitkälti perheen ehdoilla, eikä omalle hyvinvoinnille tuntunut löytyvän aikaa. Liikunnasta ei ollut kokemusta ja kuntosali tuntui vieraalta ajatukselta. Tuntui kuitenkin, että on huonossa kunnossa.
Teimme aluksi saliohjelman, jonka tavoitteena ei ollut suuri elämäntapamuutos, vaan omaa aikaa – oma harrastus ja parempi olo. Jotain vain itseään varten, joka toisi vastapainoa arkeen ja auttaisi voimaan paremmin.
Kuntosalitreeniin kuului pieni lämmittelyhölkkä. Pian Riikka huomasi pitävänsä juoksemisesta, vaikka hänellä ei ollut siitä aiempaa kokemusta. Pikkuhiljaa aika juoksumatolla kasvoi ja se johti monipuolisempaan kunto-ohjelmaan, jossa oli juoksuharjoituksia erikseen.
Hierontakäynnitkin muuttuivat lihashuollon lisäksi hetkeksi, jossa käytiin läpi onnistumisia, epävarmuuden tunteita ja seuraavia tavoitteita. Välillä kevennettiin vauhtia, välillä muistutettiin syömään enemmän, m***a ennen kaikkea vahvistettiin uskoa siihen, että suunta oli oikea. Riikka sanoo, ettei olisi pystynyt tähän yksin. Vaikka onkin itse kaiken työn tehnyt.
Heinäkuun lopussa Riikka juoksi puolimaratonin. Aikakin oli komea 1:56:30.
Kun ajattelee, että noin yhdeksän kuukautta aiemmin hänellä ei ollut lainkaan juoksutaustaa ja kuntoa vasta aloitettiin rakentamaan, niin olihan tuo ihan huikea suoritus!
Matkan varrella painoakin on pudonnut 25 kiloa. Se ei ollut alkuperäinen tavoite, m***a kun paino ja keho alkoi muuttua, asetettiin pieniä välitavoitteita siihenkin matkan varrella, koska siitä saatu motivaatio työnti eteenpäin. Tärkeämpää on kuitenkin se, mitä vaaka ei kerro: parempi jaksaminen, kasvanut itseluottamus, uusi harrastus, omaa aikaa ja tunne siitä, että omasta hyvinvoinnista huolehtiminen ei ole pois perheeltä – vaan myös heidän parhaakseen.
Riikan tarina muistuttaa siitä, ettei kaikkea tarvitse osata valmiiksi. Riittää, että uskaltaa ottaa ensimmäisen askeleen. Muistaa se, ettei sitä tarvitse ottaa yksin. Vaikka valmentaja on mukana, tärkein tuki on kotona.
