23/01/2024
Kokemuksia etävalmennuksesta:
"Olin pyöritellyt päässäni muutamaa eri aihetta jo aikani, enkä päässyt puusta pidemmälle. Koska itsensä mentaalivalmentaminen on hankalaa, otin yhteyttä M-valmennuksen Jenniin ja kysyin, miten ois?
Meillä oli yhteensä kolme etätapaamista ja jokaiselle kerralla Jenni loi positiivisen ja turvallisen ympäristön, jossa miettiä haastavampiakin asioita.
Ensimmäisellä kerralla pääsin tuttujen lappujen sekaan seikkailemaan. Tein hyviä huomioita ja muutaman oivalluksen aiheeni parista. Mentaalivalmennus on siitä jännää, että valmentaja ei kerro mitä tulee tehdä tai anna vastauksia. Valmentaja kyselee kysymyksiä, ohjaa erilaiseen ajatteluun ja laittaa miettimään. Vastaukset, jotka saan, nousevat minusta itsestä.
Toisella kerralla tutkiskeltiin tiettyä teemaa muutamalla harkalla, m***a siinä hetkessä tuntui, etten saanut oikein mitään irti. Koin, etten osannut tarkentaa isoa aihetta pienemmäksi, ja mietittiin ehkä vähän ohi aiheen. Siltikään tapaaminen/harjoitukset eivät olleet huonoja. Meidän aivot jäävät työstämään näitä harjoituksia/ajatuksia. Alitajunta työstää niitä, makustelee, analysoi ja hyväksyy tai hylkää. Mentaalivalmennus ei ole vain siinä ja nyt, vaan se kaikki jää muhimaan, ja tuottaa ajatuksia/toimintaa pidemmälläkin aikavälillä. Mullekin avautui ja vahvistui yksi asia ”huonon” tapaamisen jälkeen, ja uskon vahvasti, että se kumpusi sieltä 💯
Kolmas tapaaminen oli sovitusti lyhyempi. Lyhyt ja ytimekäs, m***a helppo, antoisa ja tosi avaava. Vaikka mä alkuun mietin, että lähteekö mitään, kun mulla ei ollut oikein mitään kaiveltavaa 😅
Oli mulla. Aina on 🤭🔥
Kiitos ihana Jenni näistä 🤩
Oli mahtavaa päästä taas availemaan komposteja ja leijumaan lapuilta toisille 😍🔥
Ei voi kuin suositella ❤️"
*Mira, Vaasa