Ryhlyn Vetäjät Virolahti ry

Ryhlyn Vetäjät Virolahti ry Ryhlyn Vetäjät Virolahti ry – Vuonna 2025 perustettu soutuseura, jossa yhdistyvät voima, vauhti ja yhteisöllisyys.

Harrastuksesta huippu-urheiluun. – Tule mukaan iloiseen joukkoomme ja vedetään yhteiseen airoon!

🌊 Sulkavan Suursoudut 2026 🚣Sulkavan Suursoudut on jälleen soudettu ja Team Palokärki tuulettaa maalissa, me teimme sen ...
15/07/2026

🌊 Sulkavan Suursoudut 2026 🚣

Sulkavan Suursoudut on jälleen soudettu ja Team Palokärki tuulettaa maalissa, me teimme sen yhdessä! 💪

Helteinen Sulkava otti meidät vastaan lähes peilityynellä Saimaalla. Perjantain iltasoudussa tuntui hetkittäin siltä, että olisimme vesillä lähes yksin, vaikka kilpailu oli alusta loppuun asti kovaa kamppailua.

Onneksi valmistautuminen oli onnistunut. Juomalaitteet, veneen säädöt ja viime hetken valmistelut olivat kunnossa ja ne alkavatkin olla meille jo tuttuja rutiineja.

Yksi kilpailun ikimuistoisimmista hetkistä oli lähes kahdeksan kilometrin mittainen loppusuoran kamppailu, jossa kestävyytemme todella punnittiin. Taistelimme maaliin asti ja jouduimme lopulta taipumaan Vihtavuoren Pamauksen naisten joukkueelle, m***a ylitimme maaliviivan lähes yhtä aikaa. Se oli hieno kilpailu, josta jäi hyvä muisto.

Sulkava on aina yhtä jännittävä tapahtuma. Vaikka matka on rankka, se on samalla äärimmäisen palkitseva. Itsensä voittaminen ja maaliviivan ylittäminen tuntikausien työn jälkeen on juuri se tunne, joka saa palaamaan tänne vuosi toisensa jälkeen.

⭐️ Tänä vuonna Klamilan kylältä lähti ensimmäistä kertaa Sulkavalle kaksi kirkkovenekunnallista soutajia.

Team Palokärki 1 / 60 km - M kirkkovene (12.) 5:03:22.5
Miia Miinalainen (6), Janne Hallman (4), Pasi Kaijansinkko (7), Pasi Päärni (3), Topi Kiri (7), Kari Ström (21), Teemu Kuokka (5), Mika Muurman (7), Olli Suurpää (2), Väinö Rokka (2), Inka-Maria Pälli (1), Eelis Kaijansinkko (1), Elias Kiri (2), Juho Kyötikki (1), Antti Kiri (17)

Team Palokärki 2 / 25 km - A kirkkovene (7.) 2:52:50.9
Susanna Hollanti (1), Mika Kauppila (2), Joanna Rajala (1), Marko Lithonius (2), Anssi Metsälä (1), Hanna Metsälä (1), Taika Venäläinen (1), Timo Pudas (2), Raili Pudas (1), Hanna Pudas (1), Juri Leskinen (1), Venni Louhijärvi (1), Antti Tuomaala (1)

Kiitos jokaiselle soutajalle, huoltajalle, yhteistyökumppanille, kannustajalle ja mukana olleelle. Tästä on hyvä suunnata kohti seuraavia kilpailuja! 🚣

suursoudut2026

🔥 Starttipäivä 🔥Tänään on se päivä mitä kaikki soutajat ympäri suomen ovat odottaneet ja illalla Sulkava on kiihkeimmill...
10/07/2026

🔥 Starttipäivä 🔥

Tänään on se päivä mitä kaikki soutajat ympäri suomen ovat odottaneet ja illalla Sulkava on kiihkeimmillään, siellä meinaan vedetään täysiä. 😃

Team Palokärki on asemissa tietenkin. Tikanpojat edustavat Virolahden oranssia väriä tänävuonna kahdella pesueella. Pe 60km iltasoudussa ja La 25km kirkkovenesoudussa.

Seuraa matkaamme ja kannusta meitä läpi Sulkavan. 🔥
GPS-linkit löydät alta.

Perjantai 60km / Team Palokärki ⭐️ nro 24
https://www.tulospalvelu.fi/gps/2026iltasoutu/

Lauantai 25km / Team Palokärki 2 ⭐️ nro 271
https://www.tulospalvelu.fi/gps/2026elamys2/

🌊 Myötätuulta joukkueellemme puhaltavat:

🔥 Virolahden kunta – Visit Virolahti
🔥 Lounaskahvila Portinpieli
🔥 Nääverin lomamökit
🔥 T. Kuokka Ky
🔥 Traktoriurakointi Aki Jokimies
🔥 Suurpää Oy
🔥 AGCO REMAN
🔥 Traktorihuolto I. Kemppi
🔥 Kaivuriurakointi Iivari Oy
🔥 LVI Huolto HaKy Oy
🔥 Haminan Puupojat Oy
🔥 Takatalo & Tompuri Brewery
🔥 SÄHKÖ-KAAKKO
🔥 Katsastus Kinnunen Oy
🔥 Kone Kaitainen Oy
🔥 Amados Markkinointi Oy
🔥 Ravijoen Saha
🔥 Kaakon Klapi
🔥 Veljekset Kokkola
🔥 Fintoil
🔥 Cafe Tuulitanssi
🔥 Klamilan Veneilijät
🔥 Huurteiset Uimarit

⭐️ Tällä kaudella veneen vauhtia on saatu nostettua useamman uuden tarrasponsorin voimin. Kiitos kaikille tukijoille. 💪 ...
06/07/2026

⭐️ Tällä kaudella veneen vauhtia on saatu nostettua useamman uuden tarrasponsorin voimin. Kiitos kaikille tukijoille. 💪 Nyt suunnataan kohti Sulkavaa! 🚣

⭐️ Nyt on siis mahdollisuus päästä kokemaan Sulkavan Suursoudut uudella 25km kevyemmällä matkalla. ⭐️‼️ Ota yhteyttä ja ...
01/07/2026

⭐️ Nyt on siis mahdollisuus päästä kokemaan Sulkavan Suursoudut uudella 25km kevyemmällä matkalla. ⭐️

‼️ Ota yhteyttä ja lähde mukaan joukkueeseen. Useita paikkoja on Palokärki-veneessä vielä (lauantai 11.7) soutuun jäljellä. 🔥 Ilmoittautumiset 5.7 sunnuntaihin mennessä.

⭐️ Aiempaa kokemusta soutuun ei vaadita ja tarjolla on taatusti ikimuistoinen kokemus kirkkoveneessä. 🎯😅

💥 Palokärki kävi maissa ja viihtyi yllättävän hyvin. ⭐️ Tänä vuonna Team Palokärki lähti hakemaan uusia aluevaltauksia k...
16/06/2026

💥 Palokärki kävi maissa ja viihtyi yllättävän hyvin.

⭐️ Tänä vuonna Team Palokärki lähti hakemaan uusia aluevaltauksia kuivan maan puolelta osallistumalla Kotka-Jukolaan seitsemän tikanpojan voimin.

Vaikka Palokärki tunnetaan ennen kaikkea vesillä viihtyvänä lintuna, osoittautui tämänvuotinen Jukola olosuhteiltaan yllättävän tutuksi toimintaympäristöksi. Kosteilla kulkuväylillä olivat tikanpojat kuin kotonaan.

Vaikeista olosuhteista huolimatta tapahtuma tarjosi joukkueellemme erinomaisen ja nautinnollisen urheilukokemuksen. Seitsemän suunnistajaamme löysi rastit, selvitti reittinsä ja toi viestin kunnialla maaliin. Lopputuloksena oli sijoitus 1377.

Erityiskiitos kuuluu jokaiselle osuudelle: Jarmo Peltola, Tomi Tilli, Olli Suurpää, Mika Kauppila, Inka-Maria Pälli, Otto Korpas ja Teppo Lappi. Jokainen teki oman osansa ja yhdessä syntyi Team Palokärjen historian ensimmäinen Jukola-suoritus.

Kokemus oli sen verran onnistunut, että jää nähtäväksi, oliko kyseessä kertaluonteinen harharetki vai onko Team Palokärki löytänyt itselleen uuden muuttoreitin myös metsien puolelle.

⭐️ Kiitos järjestäjille, yhteistyökumppaneillemme, kilpailijoille ja erityisesti sateelle siitä, että se teki olosuhteista merijoukkueelle kotoisat. 🌧️🌞

i

🔥 TEAM PALOKÄRKI KIITTÄÄ! 🔥Kausi 2026 ei rakennu yksin. Sen mahdollistavat yhteistyökumppanit, jotka uskovat paikallisee...
11/06/2026

🔥 TEAM PALOKÄRKI KIITTÄÄ! 🔥

Kausi 2026 ei rakennu yksin. Sen mahdollistavat yhteistyökumppanit, jotka uskovat paikalliseen tekemiseen, yhteisöllisyyteen ja siihen, että Kaakonkulmalla osataan tehdä asioita isolla sydämellä. ❤️

Suuri KIITOS kaikille Team Palokärjen yhteistyökumppaneille kaudella 2026:

🔥 Virolahden kunta – Visit Virolahti
🔥 Lounaskahvila Portinpieli
🔥 Nääverin lomamökit
🔥 T. Kuokka Ky
🔥 Traktoriurakointi Aki Jokimies
🔥 Suurpää Oy
🔥 AGCO REMAN
🔥 Traktorihuolto I. Kemppi
🔥 Kaivuriurakointi Iivari Oy
🔥 LVI Huolto HaKy Oy
🔥 Haminan Puupojat Oy
🔥 Takatalo & Tompuri Brewery
🔥 SÄHKÖ-KAAKKO
🔥 Katsastus Kinnunen Oy
🔥 Kone Kaitainen Oy
🔥 Amados Markkinointi Oy
🔥 Ravijoen Saha
🔥 Kaakon Klapi
🔥 Veljekset Kokkola
🔥 Fintoil
🔥 Cafe Tuulitanssi
🔥 Klamilan Veneilijät
🔥 Huurteiset Uimarit

Yhdessä sytytämme kipinän, joka näkyy, kuuluu ja tuntuu koko alueella. 💪🔥

Kun paikalliset toimijat lyövät hynttyyt yhteen, syntyy jotain paljon suurempaa kuin osiensa summa.

Kiitos luottamuksesta ja tuesta.

Nyt mennään kohti kautta 2026 – täysillä, yhdessä ja liekit korkealla! 🔥🔥🔥

🚣‍♂️🔥 Palokärki on herännyt talviuniltaan! 🔥🚣‍♂️Pitkän talven jälkeen tikka on kaivettu pesästään, pölyt karisteltu höyh...
09/06/2026

🚣‍♂️🔥 Palokärki on herännyt talviuniltaan! 🔥🚣‍♂️

Pitkän talven jälkeen tikka on kaivettu pesästään, pölyt karisteltu höyhenistä ja nokka käännetty kohti uutta soutukautta.

Kevään aikana Palokärjestä on pidetty hyvää huolta. Venettä on hiottu, paikattu, maalattu ja muutenkin laitettu iskuun tulevia koitoksia varten. Penkeissä pyörivät uudet laakerit ja kyljessä kiiltää tuore maalipinta. Myös traileria on ehostettu, jotta vesillelasku sujuisi entistäkin sulavammin.

Työmme ei ole mennyt hukkaan sillä tikkaa on uitettu meressä jo neljän harjoituksen verran. Meno on ollut juuri sellaista kuin toivoimmekin. Palokärki ui komeasti ja vauhti tuntuu löytyvän vielä talven jäljiltäkin.

⭐ Ennen kuin päästään kunnolla vesillä kilpailemaan, tehdään kuitenkin pieni koukkaus kuivalla maalla. Tälle kaudelle mahtuu nimittäin uusia aluevaltauksia ja ensimmäisenä niistä Tikanpoikien joukkue suuntaa seitsemän hengen voimin Kotka-Jukolaan. Koko Team Palokärki toivottaa suunnistajille varmaa rastinottoa, suoria reitinvalintoja ja ennen kaikkea onnea matkaan! 🔥🏃‍♂️🏃💪

Tähän kauteen lähdetään myös entistä suuremman joukon voimin. Soutajien lisäksi mukana on kasvava määrä tukijoita, talkoolaisia, kannustajia ja muita Palokärjen ystäviä. Jokainen heistä auttaa pitämään tikan liikkeessä niin harjoituksissa, kilpailuissa kuin niiden välissäkin.

Nyt nokka kohti kesää, uusia kilometrejä, kilpailuja ja elämyksiä. Palokärki on siis valmis matkalle kohti Sulkavan suursoutuja ja upeaa soutukautta 2026.

Ryminällä mennään. 🔥🚣‍♂️

✨ Kiitos kaudesta 2025 ✨Kulunut kausi on ollut täynnä yhteisiä hetkiä, onnistumisia, oppimista ja kasvua. Haluamme esitt...
31/12/2025

✨ Kiitos kaudesta 2025 ✨

Kulunut kausi on ollut täynnä yhteisiä hetkiä, onnistumisia, oppimista ja kasvua. Haluamme esittää suuren kiitoksen kaikille, jotka ovat olleet mukana matkassamme.

Kiitos yhteistyökumppaneillemme tuesta, luottamuksesta ja yhdessä tekemisestä. Te mahdollistatte sen, että voimme kehittyä ja tarjota laadukasta toimintaa myös ensi kaudella.

Kiitos harrastajille ja urheilijoille sitoutumisesta, harjoittelusta, periksiantamattomuudesta ja jokaisesta iloisesta ja tavoitteellisesta hetkestä. Teidän asenteestanne on muodostunut seuramme sydän. ❤️

Kiitos taustajoukoille, perämiehille, huoltojoukoille ja aktiivisille jäsenille, jotka teette toiminnastamme sujuvaa ja mahdollistatte sen, että jokainen voi keskittyä omaan parhaaseensa.

Yhteisöllisyys on ollut voimamme tänä vuonna.
Yhdessä rakennamme tulevaa ja ensi kaudella jatkamme entistä vahvempina. 💪

Kiitos siis kaudesta 2025! – kohti uutta vuotta ja uusia tavoitteita!

Toimintaamme ovat tukeneet tällä kaudella:

🔥 Virolahden kunta - Visit Virolahti
🔥 Lounaskahvila Portinpieli
🔥 Nääverin lomamökit
🔥 Yara Suomi
🔥 T. Kuokka Ky
🔥 Bistro & Bar Potkuri
🔥 Suurpää Oy
🔥 Kaivuriurakointi Iivari Oy
🔥 GOGO Liikuntakeskus
🔥 LVI Huolto HaKy Oy
🔥 SÄHKÖ-KAAKKO
🔥 EV konetyö Oy
🔥 Katsastus Kinnunen Oy
🔥 Takatalo & Tompuri Brewery
🔥 Cafe Tuulitanssi
🔥 Traktorihuolto I. Kemppi
🔥 AGCO REMAN
🔥 Fintoil
🔥 Klamilan Veneilijät
🔥 Huurteiset Uimarit

🎉🧡 Kiitos tuestanne kaudella 2025! 🧡✨

Viimeisenä sponsorina esittelyvuorossa on raskaansarjan koneyritys AGCO Reman - kiitos! 🧡AGCO Reman valmistaa ja kunnost...
06/09/2025

Viimeisenä sponsorina esittelyvuorossa on raskaansarjan koneyritys AGCO Reman - kiitos! 🧡

AGCO Reman valmistaa ja kunnostaa tehdaskunnostettuja varaosia traktoreihin ja muihin työkoneisiin, muun muassa moottoreita, voimansiirtoja, vaihteistoja ja ruiskutuslaitteita.

AGCO Reman huolehtii myös tänään soutajien ”välityksistä airoon”. Peruskunnon merkitys on ratkaisevaa myös vesillä, ja juuri se kantaa meitä kohti syksyä vielä ainakin tämän yhden soututapahtuman verran.

Ja taas mennään. 🔥 Nimittäin tänään on vuorossa Seurasaaren ympärisoutu Helsingin ytimessä ja Palokärki lasketaan kohta jälleen irti.

Täältä tullaan ja vierailla vesillä me olemme vahvimpia! 💪

Osoite

Klamila
49860

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Ryhlyn Vetäjät Virolahti ry :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Oikopolut

Jaa