Vähäveden Retkimelontakeskus

Vähäveden Retkimelontakeskus Vähäveden Retkimelontakeskus tarjoaa yhteistyökumppaniensa kanssa monipuolisia melontaretkivaihtoja

Etsitään yritystoiminnalle jatkajaaKIINNOSTAAKO  LAATUPALKITTU RETKEILY-JA  MATKAILUYRITTÄJYYSNyt olisi mahdollisuus han...
09/05/2026

Etsitään yritystoiminnalle jatkajaa
KIINNOSTAAKO LAATUPALKITTU RETKEILY-JA MATKAILUYRITTÄJYYS

Nyt olisi mahdollisuus hankkia:
43 vuotta toiminut matkailuyritys,
On lopettamassa toimintaansa sopivan jatkajan löydyttyä,
Yrityksellä on yli 100 erilaista matkailutuotetta,
Retkiä parhaimmillaan ollut 250 kesäkaudella,
Sijaitsee tunnin automatkan päässä pääkaupunkiseudulta,
Retkille pääsee myös julkisilla kulkuneuvoilla,
Yli 50.000 uusmaalaista on käyttänyt yrityksen palveluja,
Asiakkaista merkittävä osa kanta-asiakkaita tai aikaisemmin
käyneitä.
Ympäristössä riittävä ja kasvava asiakaspohja
(pääkaupunkiseutu).

Kenelle voisi sopia:
Länsi-Uudellamaalla jo toimivalle lisäansioksi (esimerkiksi
maaseutuyrittäjälle tai projektihenkilölle),
Henkilölle, joka haluaa luontomatkailuyrittäjäksi Läntiselle
Uudellemaalle,
Sinulla on jo kiinteistö, käyttämättömiä rakennuksia tai
järvenrantaa (ei välttämättä tarvita),
Haluat yritystoimintaasi useita tukijalkoja, joista yksi voisi olla
matkailu,
Olet suunnittelemassa itsellesi päätoimista yritytäjyyttä
Läntiselle Uudellemaalle (esim. kesämatkailu, maahantuonti,
vähittäismyynti), sinulla on jo sopiva talvityö esim. etätyö,
m***a kesään mahtuisi mielenkiintoista työtä.

Olet:
Yrittäjähenkinen,
Haluat antaa panoksesi 110%,
Sinulla on riittävä perusosaaminen (ml. liiketoiminnan),
kirjallinen ja suullinen esitystaito sekä kielitaito,
Ymmärrät etukäteen erityisesti matkailuyrittämisen haasteet,
Sinulla on taloudelliset mahdollisuudet yritystoimintaan ja sen
kehittämiseen.

Yrityskaupan yhteydessä:
Pystyt suoraan jatkamaan toimintaa vanhalla tunnetulla
nimellä ja yhteystiedoilla,
Saat käyttöösi kaluston ja varusteet,
Mittavan määrän liiketoimintaan liittyvää materiaalia sekä
yli 1500 kuvaa ja 1000 juttupohjaa markkinointiin,
Autamme sinua alkuun (-12 kk), jos haluat.

Ota yhteyttä sähköpostilla [email protected] ja
kerro itsestäsi ja ajatuksistasi.

Toimintakäsikirjan mukaan:VEDEN LÄMPÖTILA KEVÄÄLLÄ Veden lämpötila + 5 astettaKeväällä veden lämpötila jäiden sulatessa ...
07/05/2026

Toimintakäsikirjan mukaan:
VEDEN LÄMPÖTILA KEVÄÄLLÄ

Veden lämpötila + 5 astetta
Keväällä veden lämpötila jäiden sulatessa saattaa olla +5 asteen tienoilla, vaikka aurinko lämmittää. Sään mukainen ulkoiluvaatetus tarkoittaa näissä olosuhteissa tuulenpitävää päällysasua, päähinettä ja sormikkaita. Melojilla pitää olla mukana toinen vaatekerta vedenpitävässä suojapussissa. Varusteisiin tulee kuulua myös lämmintä juotavaa. Kelluntapukine (50N) ei välttämättä ole riittävä suoja, vaan retkellä käytetään pelastusliivejä (100N). Jos ryhmästä kysymys melontaryhmä varustetaan kahdella hypotermiapuvulla sekä pelastuspeitteillä. Melonta tapahtuu lähellä rantoja, ensisijaisesti kapeat jokireitit tulevat kysymykseen. Omatoimiryhmien mukana on turvapakkaus.

Veden lämpötila +5 - +9 astetta
Veden lämpötilan noustessa +5 - +9 asteeseen, retkeilijällä pitää olla mukana toinen vaatekerta suojapussissa. Sään mukainen ulkoiluvaatetus tarkoittaa näissä olosuhteissa tuulenpitävää päällysasua, päähinettä ja sormikkaita. Varusteisiin tulee kuulua myös lämmintä juotavaa. Kelluntapukine ei välttämättä ole riittävä suoja esimerkiksi järven selän ylityksessä, vaan retkellä on mukana pelastusliivit (100N). Parin / ryhmän mukaan varustetaan kahdet hypotermiapuvut sekä pelastuspeitteet (2kpl). Melonta tapahtuu lähellä rantoja, ensisijaisesti kapeat jokireitit tulevat kysymykseen. Veden kylmyys heijastuu myös erityisesti kajakilla melovalle.

Veden lämpötila yli +10 astetta
Veden lämpötilan noustessa yli + 10 asteeseen retkeilijällä pitää olla mukana toinen vaatekerta suojapussissa. Sään mukainen ulkoiluvaatetus tarkoittaa näissä olosuhteissa tuulenpitävää päällisasua, päähinettä ja sormikkaita. Varusteisiin suositellaan myös lämmintä juotavaa. Kelluntapukine (50N) pitää olla puettuna oikeaoppisesti vesistössä liikuttaessa. Melonta tapahtuu lähellä rantoja, ensisijaisesti kapeat jokireitit tulevat kysymykseen

Veden lämpötila yli +15 astetta
Veden lämpötilan noustessa yli + 15 asteeseen retkeilijällä pitää olla mukana toinen vaatekerta suojapussissa. Kelluntapukine (50N) pitää olla puettuna oikeaoppisesti. Lapsilta edellytetään pelastusliivin (100N) käyttöä. Melonta tapahtuu lähellä rantoja. Lapsiperheet ovat tervetulleita omatoimiretkille (suositus +18 astetta).

Valmistautuminen kanoottiretkelle-ohje löytyy www.vahavesi.fi kohdasta ”Hyvä tietää” sekä facebooksivuilta Vähäveden retkimelontakeskus.

MIKÄ ON OMATOIMINEN KANOOTTIRETKIVähäveden Retkimelontakeskus järjestää omatoimisia kanootti-ja kajakkiretkiä. Minkälain...
25/03/2026

MIKÄ ON OMATOIMINEN KANOOTTIRETKI

Vähäveden Retkimelontakeskus järjestää omatoimisia kanootti-ja kajakkiretkiä. Minkälainen on omatoiminen kanoottiretki (yleistermi) ja mitä se sisältää?

Meillä on www.vahavesi.fi sivuilla ja fb. Vähäveden Retkimelontakeskuksen sivuilla yli 100 erilaista omatoimista kanoottiretkeä, jotka vaihtelevat puolipäivästä päiväretkiin, viikonloppuretkiin, ja pidempiin kanoottiretkiin.

Omatoimisia retkiä on useilla paikkakunnilla. Voit myös kertoa minkälaista retkeä tai reittiä etsit, jolloin voimme tehdä ehdotuksia retkestä.

Retket on tarkoitettu kahdesta lähtijästä (turvallisuus) alkaen ja ne eivät ole ryhmälähtöjä (emme kerää ryhmää).

Omatoimiseen retkeen sisältyy kanootti, kajakit, kelluntapukineet/pelastusliivit, myös lapsille tarkoitettuja kokoja löytyy, melat, kajakkeihin aukkopeitteet, vedenpitäviä varustesäkkejä (eri kokoja), karttalaukku, lyhyt melonta-ja turvakoulutus, kaluston tuonti lähtöpaikalle sekä haku lopettamispaikalta. Lisäksi voimme avustaa oman auton haussa aloituspaikalta.

Kysy meiltä lisää omatoimisista kanoottiretkistä [email protected]
tai puhelimella 0400 705453

Kalenterit täyttyvät kesää kohti mentäessä... KEVÄÄN JA KESÄN RETKIEN SUUNNITTELU KÄYNNISTYYKevätaurinko lämmittää kirkk...
07/03/2026

Kalenterit täyttyvät kesää kohti mentäessä...
KEVÄÄN JA KESÄN RETKIEN SUUNNITTELU KÄYNNISTYY

Kevätaurinko lämmittää kirkkaalta taivaalta, vaikka yöllä elohopea laskee. Kevättä kohti ollaan menossa. Kevään ja kesän tekemiset tulevat mieleen, kun työpaikoilla suunnitellaan viimeisten talvilomien ajankohtia ja tulevia kesälomia. Samalla puheeksi tulee tiimien ja projektien yhteiset tapahtumat.

Helppo kanoottiretki on yhdessäoloa ja tekemistä parhaimmillaan. Kanoottiretki sopii henkilökuntaretkeksi, perheen luontoretkeksi, kaveriporukan viikonloppuretkeksi tai ystävien yhteiseksi tapahtumaksi.

Haluatko ystävien kanssa järjestää yhteisen retken tai tapahtuman?
Vanhan kaveriporukan näkeminen kiinnostaa, m***a yhteistä aikaa ei tahdo löytyä. Tällöin kannattaa olla ajoissa liikkeellä, koska jokaisen kalenterit täyttyvät kesää kohden nopeasti.

Retken suunnittelu kannattaa aloittaa jo lumilla alustavan ajankohdan sopimisella, jonka ei välttämättä tarvitse olla keskikesä. Kevät ja syksy ovat hyviä retkeilyajankohtia, jolloin yhteisen ajankohdan sovittaminen ei ole niin haasteellista. Toukokuu voi olla hyvä ajankohta, tuolloin luonto on heräämässä, ja on paljon valoa. Keskikesä on tietenkin vilkkainta vesistöretkeilyaikaa. Syksyllä vedet ovat edelleen lämpimiä, iltanuotio hämärässä kruunaa retken ja ruska saapuu etelään vasta lokakuun alussa.

Vähäveden Retkimelontakeskuksella on pitkä kokemus kanoottiretkien järjestämisestä. Suurin osa retkistä on omatoimiretkiä. Henkilöt tekevät retken omatoimisesti ja me huolehdimme tarvittavasta kalustosta ja varusteista sekä niiden kuljetuksista. Lisäksi autamme löytämään sopivan reittivaihtoehdon valikoimastamme, jossa on yli 100 erilaista retkeä.

Lisätietoja retkistä Vähäveden Retkimelontakeskus, www.vahavesi.fi tai katso ajankohtaiset asiat facebookista: Vähäveden retkimelontakeskus.

Meihin saa yhteyden [email protected] tai puhelimella numeroon
0400 705351 ja aloita retken suunnittelu.

MATKAMESSUT 15.-18.1.2026Matkamessut järjestetään Helsingin messukeskuksessa 38. kerran ammattilaisille 15.1. ja yleisöl...
05/01/2026

MATKAMESSUT 15.-18.1.2026

Matkamessut järjestetään Helsingin messukeskuksessa 38.
kerran ammattilaisille 15.1. ja yleisölle 16. - 18.1.2026. Messut ovat
avoinna yleisölle pe 10-19 ja la-su 10-18.

Vähävesi osallistui ensimmäistä kertaa matkailumessuille tammikuussa 1985, jolloin messut järjestettiin Otaniemen Dipolissa. Dipolin tilat osoittautuivat ahtaiksi ja Matka-messut siirtyivät Helsingin messukeskukseen 1987.

Vähäveden Retkimelontakeskus on osallistunut lukuisille messuille
Uudenmaan liiton osastolla, Karkkilan ja Pusulan matkailupalveluja
tuottavien yritysten KAPU-hankkeen yhteydessä sekä omalla osastolla.

Kokemukset osoittivat, että yhteisosastojen merkitys markkinoinnin
näkökulmasta jäivät tuloksiltaan varsin vaatimattomiksi. Oman
osaston rakentaminen ja käyttö osoittautui perustelluksi, koska
osallistuminmaksu sisälsi jatkossa vain vuokratut neliöt.

OMATOIMISET PÄIVÄRETKET 2026Karjaan, Fiskarsin Lohjan suunta:Päiväretki Mustionjoelle (Karjaa), 80€/hlöMelontaretki Bill...
04/01/2026

OMATOIMISET PÄIVÄRETKET 2026

Karjaan, Fiskarsin Lohjan suunta:
Päiväretki Mustionjoelle (Karjaa), 80€/hlö
Melontaretki Billnäsiin (Pinjaisiin), 85€/hlö
Kanoottiretki Anskogiin, 75€ /hlö
Anskogista metsäjärville 80€/hlö (uusi)
Melontaretki Fiskarsiin 80€/hlö (uusi)
Mustion kierros Lohjanjärvellä, 85€/hlö
Melontaretki Mustionjoella (12km), 80€ /hlö
Lyhytretki Mustionjoella 5 km, 70€/hlö
Melontaretki nuotiopaikalle 3km/7km (Mustio), 60€/70€/hlö
Melontaretki Lohjanjärvellä (Virkkala-Mustio), 90€/hlö
Kajakkiretki Mustiolta Karjalohjalle, 85€/hlö
Kajakkiretki Torholan luolalle, 100€ /hlö
Lohjanjärvi (Mustio-Virkkala), 100€/hlö
Väänteenjoki-Lohjanjärvi, 110€/hlö

Salonseutu: Kiskon, Perniön, Särkisalon suunta:
Kärkelänjoen päiväretki, 75€/hlö
Lyhytretki Kärkelänjoella, 70€/hlö (uusi)
Myllyjoki (Salmi), päiväretki Karjalohjalle, 85€/hlö
Enäjärvi (Laidike) – Myllyjoki, 90€ / hlö
Lyhytretki Enäjärvellä, 70€/hlö (uusi)
Lyhytretki Enäjärvellä (Salmi), 70€/hlö (uusi)
Päiväretki Kosken Kartanolta Kiskoon, 70€/ hlö
Päiväretki kierron Enäjärvellä, 85€/hlö (uusi)
Kiskonjoki (Aijala) - Uitmuksenlahti, 70€/hlö
Kiskonjoki Latokartanonkoskelle, 90€/hlö
Perniönjoen päiväretki, 100€/hlö
Latokartanonkosken päiväretki (Särkisalo), 90€/hlö
Melontaretki Särkisalon saaristossa, 95€/hlö
Meriretki Strömmasta Saloon (Merikulma), 110€/hlö
Meriretki Kokkilasta (Salo) Teijolle, 120€/ hlö
Meriretki Tenholasta Särkisaloon, 130€/hlö

Karkkilan, Pusulan, Saukkolan (Lohjan) suunta:
Vanjoki, jokiretki Karkkilasta (Vihti), 90€/ hlö
Seikkailijoiden Saavajoki, 120€/ hlö
Härkäjoen päiväretki, 85€ / hlö
Pusulanjoen päiväretki, 90€ / hlö
Päiväretki Pitkäjärveltä Saukkolaan, 100€ / hlö€
Päivän kanoottiretki halki erämaajärvien (Pusula), 100€ / hlö
Päivän retki erämaajärville (Pusula), 90€/hlö

Tammelan, Forssan suunta:
Jokiretki Liesjärveltä, 90€ / hlö
Turpoonjoki, 90€ /hlö
Päivän jokiretki Forssaan ja Jokioisiin, 100€ /hlö
Jokilaivareitti Jokioisilta Ypäjälle, 110€/hlö

Someron seutu:
Päiväretki Somerniemeltä Joensuuhun, 85 €/hlö
Päiväretki Somerolta Pitkäjärvelle, 90€/ hlö
Kanoottiretki Hirsjärveltä Pusulanjärvelle (Somero), 95€ / hlö
Sorvastonjoki, 100€ /hlö

Siuntionjoen päiväretki, 100€/hlö

Hintaan sisältyy kanootti/kajakki, kelluntapukineet/pelastusliivit, mela, kajakkeihin aukkopeitteet, vesitiiviit varustesäkit, karttalaukku, tarvittaessa, kanoottien kuljetuskärry, kanoottien tuonti ja haku lopettamispaikalta. Avustamme oman auton noudossa.
Muista kysyä lapsialennuksia.

Kysy lisää [email protected] tai puhelimella 0400 705351

KAHDENPÄIVÄN JA VIIKONLOPUN RETKET 2026 Karjaan, Fiskarsin, Lohjan suunta: Mustionjoki yöpymisellä, 130€/ hlö (uusi) Vii...
03/01/2026

KAHDENPÄIVÄN JA VIIKONLOPUN RETKET 2026

Karjaan, Fiskarsin, Lohjan suunta:
Mustionjoki yöpymisellä, 130€/ hlö (uusi)
Viikonloppuretki Fiskarsin lähivesillä, 110€/hlö (uusi)
Lohjanjärven kierros – Mustionjoki, 150€ / hlö
Lohjanjärven kierros, 130€/hlö (uusi)
Kanoottiretki Mustion linnalle Härkäjoelta, 3pv), 160€ /hlö

Kiskon, Perniön, Särkisalon (Salon suunta):
Kiskonjoki, Saukonpäänkoskelta Koskelle, 110€ / hlö
Kiskonjoki, Enäjärveltä Kiskoon , 130€/hlö
Kiskonjoki, Enäjärveltä Kosken Kartanolle, 140€ / hlö
Enäjärven melontaretki yöpymisellä, 120€ / henkilö (uusi)
Kärkelänjoen melonta yöpymisellä, 100€/hlö (uusi)
Viikonlopun retki saaristossa (Särkisalo), 160€ / hlö
Viikonloppuretki Snappertunasta, 180€/ hlö (uusi)

Karkkilan, Pusulan, Saukkolan (Vihdin suunta):
Karjaanjoki: Vanjoki- Hiidenvesi- Väänteenjoki (Lohja), 150€ /
Härkäjoki – Väänteenjoki- Lohjanjärvi (Lohja), 140€ / hlö
Hiidenvesi- Väänteenjoki – Lohjanjärvi (Mustio), 160€ / hlö
Pitkäjärvi – Häntäjoki – Väänteenjoki (Suittila), 150€ / hlö
Viikonloppu Pohjois-Pusulan järvialueella, 120€ / hlö

Tammelan, Forssan seutu:
Liesjärvi – Turpoonjoki – Pyhäjärvi (Forssa), 160€ / hlö
Loimijoki, Tammela – Forssa – Jokioinen, 180€ / hlö

Someron seutu:
Paimionjoki: Somerniemi – Hirsjärvi - Somero – Pitkäjärvi, 150€

Tässä joitakin esimerkkejä...

Meillä on tietoa reiteistä ja retkiin liittyvistä palveluista.
Autamme sinua valitsemaan mieleisesi retkivaihtoehdon ja
avustamme tarvittaessa sen aikatauluttamisessa Sinulle ja
ryhmällesi.

Hintaan sisältyy:
kanootti/kajakki, kelluntapukineet/pelastusliivit, mela,
kajakkeihin aukkopeitteet, vesitiiviit varustesäkit, karttalaukku,
tarvittaessa kanoottien kuljetuskärry, kanoottien tuonti ja haku
lopettamispaikalta.
Avustamme oman auton noudossa.

Ota yhteyttä sähköpostilla [email protected] tai puhelimella
0400 705351


KAHDENPÄIVÄN JA VL RETKIEN KANOOTTIRET 2026

PITKÄT OMATOIMISET KANOOTTIRETKET 2026  (4 - 6 päivään)Karjaanjoki Karkkilasta (Vihdistä) – Tammisaareen, 150€ / hlöLoim...
01/01/2026

PITKÄT OMATOIMISET KANOOTTIRETKET 2026 (4 - 6 päivään)

Karjaanjoki Karkkilasta (Vihdistä) – Tammisaareen, 150€ / hlö
Loimijoen kanoottireitti, Liesjärveltä (Tammela) - Loimaalle, 180€ / hlö
Kanoottiretki Mustion linnalle, 160€ / hlö
Kiskonjoen kanoottireitti, Enäjärveltä (Sammatti) - Särkisaloon, 160€ / hlö
Meriretki Särkisalosta - Angelniemelle (Salo, Kokkila), 180€ / hlö
Länsireitti Saukkolasta – Mustion kautta Karjalohjalle, 180€ /hlö
Rannikkoreitti Tenholasta, 200€ / hlö (uutuus)
Tammisaaren saaristo kutsuu, 200€ / hlö (uutuus)
Metsäjärvet Uudenmaan ja Varsinais-Suomen rajamailla, 150€ / hlö (uutuus)

Tässä joitakin esimerkkejä...

Kesän pitkien kanoottiretkien suunnittelu kannattaa aloittaa ajoissa, se on monella tavalla hyödyllistä, kivaa ja sillä varmistetaan retken onnistuminen.

Suunnitteluun vaikuttaa kenen tai keiden kanssa retkelle on lähdössä. Minkälainen reitin pitäisi olla, jokea, järveä, metsää, maaseutua vai kulttuuri- ympäristöä tai kaikkea sopivasti. Kiinnostaako reitin varrella olevat mahdolliset nähtävyydet ja käyntikohteet. Yövytäänkö teltassa, mökeissä vai lakanoiden
välissä.

Valmistetaanko kaikki ruuat itse, jolloin on hyvä suunnitella päivien ruokailut aamusta iltaan etukäteen. Mitä varusteita itsellä on, mitä voi vuokrata tai mahdollisesti hankkia taikka lainata tuttavilta. Onko retki tarkoitus tehdä intiaanikanootilla vai kajakeilla. Retken kokonaispituus, päivämatkat, taukopaikat ja yöpymiset on hyvä suunnitella etukäteen, ainakin alustavasti.

Meillä on tietoa reiteistä ja retkiin liittyvistä asioista. Autamme mielellämme mieluisen reittivaihtoehdon valinnassa. Ota yhteyttä sähköpostilla [email protected] tai puhelimella 0400 705351

Tunnin automatkan päässä pääkaupunkiseudultaKANOOTTIRETKI BILLNÄSIINPäiväretki alkaa Mustion linnan tuntumasta ja päätty...
27/08/2025

Tunnin automatkan päässä pääkaupunkiseudulta
KANOOTTIRETKI BILLNÄSIIN

Päiväretki alkaa Mustion linnan tuntumasta ja päättyy Billnäsiin.
Aloituspaikka on Mustion voimalaitoksen ja linnan läheisyydestä
(tie 186 Inkoo-Salo). Päiväretken kokonaispituus on 19 kilometriä ja aikavaraus 6 – 8 tuntiin taukojen pituudesta riippuen. Virtaus auttaa matkantekoa.

Joki on historiallinen vesireitti sisämaahan. Alkumatkasta löytyy Junkarsborgin keskiaikainen niemilinna, josta käsin vesireittiä on vartioitu keskiajalla. Seuraavaksi avautuu Päsarträsketin viljelymaisema, joka on osa valtakunnallisesti arvokasta Mustionjokilaakson maisema-aluetta. Järven eteläpäässä löytyy useita hyviä rantautumispaikkoja. Matkaa on tällöin taitettu viitisen kilometriä.

Tammikuussa 2008 uutiskynnys ylittyi kun järven eteläpäässä jäät veivät mukanaan Brasbyn sillan sekä rantasaunan kapeikon oikealta puolelta. Jokiosuus jatkuu kohti Karjaan Kirkkojärvelle, jonne matkaa kertyy kuusi kilometriä. Välillä voi rantautua Mengelin kylän rannassa, jonne sillalta kertyy 1 ½ kilometriä.
Kirkkojärven keskikohdasta löytyy hyvä taukopaikka. Järven itäpuoli kuuluu linnuston suojelualueeseen. Haikarat ovat useasti jokiosuudella toimineet kanoottiretkeilijän oppaina, ompa matkalla nähty myös kuningaskalastaja. Järven eteläpäässä vasemmalla mäellä näkyy Karjaan keskiaikainen Pyhän Katriinan kivikirkko ja sen edessä kiviportti, joka on ollut keskiajalla vesiteitse kirkkoon saapuvien porttina. Kirkolle pääsee kaislikon lävitse ja rannasta johtaa kärrytie kirkonmäelle.

Kirkkojärvi muuttuu uudelleen joeksi ja melojat saapuvat Karjaan Pumppulahden puistoon, joka on karjaalaisten suosittua ulkoilualueetta. Pumppulahti on kaunis tauko- ja jaloittelupaikka. Kun matkaamme jokea ½ kilometriä eteenpäin voimme rantautua kävelysillan alle. Kohteesta pääsee helposti käymään Karjaan keskustassa vaikka ruokailemaan. Kanootit käännetään ympäri ja melontavarusteet jätetään kanootteihin. Omat varusteet otetaan mukaan ja suunnataan kohti ruokailupaikkaa.
Suosittelemme Puutarharavintolaa Kauppiaankatu 30, paikka tunnetaan siitä, että kaikki ruuat valmistetaan puuhellalla. Mahtavien hampurilaisannosten lisäksi ravintolalla on hyvä olut ja siideri valikoima.

Jätämme taaksemme Karjaan pikkukaupungin ja jatkamme vielä tovin Mustionjokea pitkin kohti määränpäätä. Billnäs ruukki on perustettu 1641 raudantuotantoa varten. Ruukissa on valmistettu myös kirveitä, ovenkahvoja, hakkuja jne. 1900-luvun alussa ruukissa aloitettiin huonekalujen valmistus.
Tunnetuimpia ovat Billnäsin kirjoituspöydät. Matkaa Karjaalta Billnäsin kävelysillalle on vain kaksi kilometriä, joka taittuu vajassa puolessa tunnissa. Rantautuminen tapahtuu puisen kävelysillan vasemmalle puolelle, aivan sillan kulmaan. Edessä näkyy Billnäsin voimalaitoksen patorakennukset, joiden ohitukseen on valmistuneet kalaportaat.

Omatoimisen retken hinta on 85 euroa/henkilö.
Kysy lisää Mustionjoen päiväretkistä, sähköposti [email protected]
tai puhelin 0400 705351

Uudenmaan ja Varsinais-Suomen rajamaillaKANOOTTIRETKI ANSKOGIINRetki suuntautuu Suomen vanhimman kuparikaivoksen (1758) ...
23/08/2025

Uudenmaan ja Varsinais-Suomen rajamailla
KANOOTTIRETKI ANSKOGIIN

Retki suuntautuu Suomen vanhimman kuparikaivoksen (1758) tuntumasta kohti Fiskarsia. Reitti on ollut vanha kaivosväen soutureitti Anskuun, josta matkaa taitettiin kävellen Fiskarsiin. Vesistö sijaitsee laajalla metsäalueella Uudenmaan ja Varsinais-Suomen rajalla. Alueelta löytyy pieni kyläyhteisö, jylhät maisemat ja historiallinen kanava sekä slussi.

Kirkasvetisen ja puhtaan vesistön rannoilla on runsaasti rakentamatonta rantaviivaa ja saaria. Lisäksi luonto-olosuhteet ovat varsin erämaatyyppisiä. Erikoisuutena on kivikautiset kalliomaalaukset, jotka on havaittavissa rantakalliossa.

Retken pituus on runsaat 12 kilometriä ja aikavaraus pysähdyksineen 6-8 tuntia.

Retken hinta on 85€ / henkilö. Hintaan sisältyy kajakki (suositus), mela, aukkopeite, kelluntapukine, varustesäkki, karttalaukku, kaluston tuonti lähtöpaikalle ja haku lopettamispaikalta. Avustamme oman auton noutoa lähtöpaikalta.

Kysy lisää retkestä, puhelin 0400 705351 tai [email protected]

Osoite

Helsingintie 39-41 (ei Käyntiosoite)
Karkkila
03600

Aukioloajat

Maanantai 09:00 - 21:00
Tiistai 09:00 - 21:00
Keskiviikko 09:00 - 21:00
Torstai 09:00 - 21:00
Perjantai 09:00 - 21:00
Lauantai 09:00 - 21:00
Sunnuntai 09:00 - 21:00

Puhelin

+358400705351

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Vähäveden Retkimelontakeskus :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Vähäveden Retkimelontakeskus :lle:

Jaa