Outi Oravainen

Outi Oravainen Laita viesti DM!

🩶 Oletko hukannut itsesi arjen suorituksiin ja rooleihin?
💙 Aika pysähtyä ja kuulla, mitä SINÄ haluat elämältäsi
💛 Ohjaan sinut kohti vahvempaa itsesuhdetta muutos- ja palautumisvalmennuksen metodein
🧡 Varaa ilmainen alkukartoitus.

Viikonloppu Neurolize retriitillä takana ja ammatillisesti tuntuu, että taas mentiin m***a askelta eteenpäin. 🤩Olen tehn...
13/09/2026

Viikonloppu Neurolize retriitillä takana ja ammatillisesti tuntuu, että taas mentiin m***a askelta eteenpäin. 🤩

Olen tehnyt näitä tekniikoita jo asiakkaiden kanssa ja opiskellut niitä paljon, m***a viikonlopun aikana oma tekeminen kyllä tarkentui ihan hurjasti.

Tärkeää oli, että meillä oli koko viikonloppu aikaa harjoitella. Hioa ja hioa, testata toisillamme, kokeilla eri tavalla ja sitten taas uudestaan.

Ja ihan valtava hyöty oli siitä, että Tom-Stefan opetti meitä kädestä pitäen. Katsoi vierestä mitä teen, korjasi, näytti ja sitten taas kokeiltiin. Välillä todella pienikin muutos omassa tekemisessä muutti ihan hirveästi sitä, mitä toisessa tapahtui.

Tuli m***a sellaista ”ahaa, no NIIN” -hetkeä. 😄

Ja kun näitä tekniikoita on jo ehtinyt tehdä omien asiakkaiden kanssa, niin nyt oli ihan eri tavalla kysymyksiäkin. Pystyi kysymään juuri niistä kohdista, joita on itse jäänyt miettimään, ja sitten saman tien kokeilemaan käytännössä.

Nyt polttelee päästä viemään kaikkea opittua myös omaan asiakastyöhön. 🤩

Paljon kiitoksia Tom-Stefan ja Neurolize

Lämpimästi tervetuloa vastaanotolle. Ajanvaraukset numerosta 050 4313068 tai [email protected]

10/09/2026

✨ Tule kokeilemaan äänimaljarentoutusta!✨

Kitinvaparilla Kannuksessa järjestetään 11.–12.9. avoimet ja maksuttomat Hyvinvointipäivät. Kahden päivän aikana luvassa on asiantuntijapuheenvuoroja, hyvinvointialan näytteilleasettajia sekä erilaisia elämyksiä ja ohjelmaa kaikenikäisille.

Ja myös äänimaljat ovat mukana. 🤍

Perjantaina 11.9. klo 17–20
📍 Hoivakunnaksen sali
🔔 Äänimaljarentoutus alkaa aina 30 minuutin välein.

Lauantaina 12.9. Klo 13-14:20
📍 Kitinvaparin spinning-sali
🔔 Äänimaljarentoutukset alkavat noin 20 minuutin välein.
Lauantain rentoutukset ohjaa Ellen Oravainen.

Jos äänimaljarentoutus on sinulle vielä vieras, tässä on helppo mahdollisuus tulla kokeilemaan, miltä äänimaljojen äärellä pysähtyminen tuntuu juuri sinussa.

Ja jos äänimaljat ovat jo tuttuja, tervetuloa vain hetkeksi pitkällesi, sulkemaan silmät ja ottamaan pieni hengähdyshetki. ✨

Osallistuminen on maksutonta.

Nähdään Hyvinvointipäivillä! 🌟

Fäbodan upeissa maisemissa pääsimme  kanssa ohjaamaan Walk Out -luontotyönohjausta Suomen työnohjaajat ry:n Pohjanmaan s...
09/09/2026

Fäbodan upeissa maisemissa pääsimme kanssa ohjaamaan Walk Out -luontotyönohjausta Suomen työnohjaajat ry:n Pohjanmaan syysretkellä. Tällä kertaa yhdistimme työskentelyyn vahvasti myös taidelähtöisiä menetelmiä. 🌿🎨

Aloitimme erilaisilla esineillä, ns. ”härpäkkeillä”, joiden kautta jokainen sai pohtia, millainen työnohjaaja minä olen?

Esineet, kuvat ja symbolit voivat joskus auttaa tekemään näkyväksi jotain sellaista, minkä jo tunnistaa itsessään, m***a jolle on helpompi löytää sanat esineen tai kuvan kautta.

Siitä jatkoimme taidetyöskentelyyn ja pysähdyimme sen äärelle, mitä minulle kuuluu juuri nyt, mitä tunteita minussa liikkuu ja mitä haluaisin itselleni tähän syksyyn.

Ja jos sana taidetyöskentely herättää ajatuksen ”en minä osaa, enhän ole hyvä kuviksessa”, niin tässä ei tarvitsekaan osata. 😊

Tarkoitus ei ole tehdä hienoa tai esittävää teosta. Työskentelyä voi tehdä vaikka ei-dominoivalla kädellä, jolloin kontrolli ja paine onnistumisesta voivat hellittää. Oleellisempaa kuin lopputulos on se, mitä tekeminen itsessä herättää.

Valmiiden töiden taakse muut jättivät post-it-lapuille ajatuksia, joita teokset heissä herättivät. Lapuille syntyi valtavan kauniita ja kannustavia sanoja ja niiden lukeminen oli monelle voimauttava hetki. 💛

Päivään mahtui myös lämpimiä kohtaamisia, ajatusten vaihtoa ja verkostoitumista.

Ja oli ihana saada jälkeenpäin palautetta siitä, että ohjauksemme koettiin lempeäksi ja kunnioittavaksi ja että menetelmät toivat päivään syvempää merkitystä sekä mahdollisuuden pysähtyä itsensä äärelle. 🌸

Itselleni päivästä jäi ennen kaikkea lämmin ja hyvä mieli ja taas muistutus siitä, ettei kaikkea tarvitse aina löytää puhumalla.

Joskus luonto, pieni esine, väri tai siveltimen jälki voi auttaa katsomaan omaa tilannetta vähän uudesta näkökulmasta.🌿

Kiinnostaisiko sinua tai työyhteisöäsi kokeilla työnohjausta, jossa hyödynnetään luonnon lisäksi erilaisia luovia ja toiminnallisia menetelmiä?

Fäbodan upeissa maisemissa pääsimme vikkipuu kanssa ohjaamaan Suomen työnohjaajien liiton Pohjanmaan piirin syysretkellä...
09/09/2026

Fäbodan upeissa maisemissa pääsimme vikkipuu kanssa ohjaamaan Suomen työnohjaajien liiton Pohjanmaan piirin syysretkellä Walk Out -luontotyönohjausta, johon yhdistimme tällä kertaa vahvasti myös taidelähtöisiä menetelmiä. 🌿🎨

Aloitimme erilaisilla esineillä, ns. ”härpäkkeillä”, joiden kautta jokainen sai pohtia, millainen työnohjaaja minä olen?

Esineet, kuvat ja symbolit voivat joskus auttaa tekemään näkyväksi jotain sellaista, minkä jo tunnistaa itsessään, m***a jolle on helpompi löytää sanat esineen tai kuvan kautta.

Siitä jatkoimme taidetyöskentelyyn ja pysähdyimme sen äärelle, mitä minulle kuuluu juuri nyt, mitä tunteita minussa liikkuu ja mitä haluaisin itselleni tähän syksyyn.

Ja jos sana taidetyöskentely herättää ajatuksen ”en minä osaa, enhän ole hyvä kuviksessa”, niin tässä ei tarvitsekaan osata. 😊

Tarkoitus ei ole tehdä hienoa tai esittävää teosta. Työskentelyä voi tehdä vaikka ei-dominoivalla kädellä, jolloin kontrolli ja paine onnistumisesta voi hellittää. Oleellisempaa kuin lopputulos on se, mitä tekeminen itsessä herättää.

Valmiiden töiden taakse muut jättivät post-it-lapuille ajatuksia, joita teokset heissä herättivät. Lapuille syntyi valtavan kauniita ja kannustavia sanoja ja niiden lukeminen oli monelle voimauttava hetki. 💛

Päivään mahtui myös lämpimiä kohtaamisia, ajatusten vaihtoa ja verkostoitumista.

Ja oli ihana saada jälkeenpäin palautetta siitä, että ohjauksemme koettiin lempeäksi ja kunnioittavaksi ja että menetelmät toivat päivään syvempää merkitystä sekä mahdollisuuden pysähtyä itsensä äärelle. 🌸

Itselleni päivästä jäi ennen kaikkea lämmin ja hyvä mieli ja taas muistutus siitä, ettei kaikkea tarvitse aina löytää puhumalla.

Joskus luonto, pieni esine, väri tai siveltimen jälki voi auttaa katsomaan omaa tilannetta vähän uudesta näkökulmasta. 🌿

Kiinnostaisiko sinua tai työyhteisöäsi kokeilla työnohjausta, jossa hyödynnetään luonnon lisäksi erilaisia luovia ja toiminnallisia menetelmiä?

07/09/2026

Milloin sinä viimeksi varasit kalenterista tunnin ihan vain itsellesi? 💛

Ei asioiden hoitamiseen.
Ei muiden tarpeisiin.
Ei siihen, että saat jotain aikaan.

Vaan siihen, että saat vain olla. 💛

Tänä syksynä siihen on mahdollisuus äänimaljarentoutuksessa KanTo - kansalaisopistolla Kannuksessa. ✨

Tunnin ajan saat lepäillä rennosti, vetää peiton päälle ja antaa itsellesi luvan pysähtyä. Sinun ei tarvitse osata mitään eikä tehdä mitään.

ÄÄNIMALJARENTOUTUS
🕠 Tiistaisin klo 17.30–18.30
✨ Aloitus 8.9.2026
📍 Työväentalon sali, Kannus
🍂 Syyslukukausi: 8 kertaa
🌱 Kevätlukukausi: 10 kertaa
🔄 Keskimäärin noin 3 kertaa kuukaudessa
💰 Koko 18 kerran kurssi 42 €
💻 Ilmoittautuminen KanTo-kansalaisopiston nettisivuilla

Ajattelen, että tässä kurssissa yksi parhaista asioista on juuri säännöllisyys. Kalenterissa on valmiina oma hetki, jolloin ei tarvitse miettiä, ehtisikö pysähtyä, se hetki on jo varattu sinulle. 💛

Miltä tuntuisi, jos syksyssäsi olisi säännöllisesti yksi tunti, jolloin sinun ei tarvitse huolehtia mistään muusta kuin itsestäsi?

kannus

07/09/2026

Kannuksen liikuntapalveluiden etäjumppakausi tarjoaa tänä syksynä monipuolisen kattauksen liikettä, kehonhuoltoa ja palautumista. 💚 Tänä vuonna pääsen tuomaan kokonaisuuteen mukaan myös itselleni tärkeän teeman, hengityksen ja rentoutumisen. 🌿

Omilla ohjauskerroillani tehdään helposti lähestyttäviä hengitys- ja rentoutusharjoituksia. Samalla opit konkreettisia keinoja, joita voit hyödyntää omassa arjessasi. Harjoitukset eivät vaadi aikaisempaa kokemusta tai erityisiä välineitä, ja ajatuksena on, että jokaiselta kerralta sinulle jää mukaan jokin konkreettinen työkalu.

Hengitys- ja rentoutusharjoitukset auttavat
🌿 laskemaan kierroksia ja rauhoittumaan
🌿 tukemaan palautumista ja siirtymistä tekemisestä lepoon
🌿 suuntaamaan huomion takaisin omaan kehoon
🌿 vahvistamaan kehon ja mielen välistä yhteyttä
🌿 löytämään pieniä pysähtymisen hetkiä keskelle tavallista arkea.

Parasta näissä harjoituksissa on niiden helppous ja käytännöllisyys. Pienellä harjoittelulla niitä oppii hyödyntämään arjessa vaikka kiireisen työpäivän keskellä, stressaavassa tilanteessa tai illalla ennen nukkumaanmenoa.

Eikä harjoitteluun tarvitse varata pitkiä aikoja. Jo muutama minuutti säännöllisesti riittää 💚

Kannuksen liikuntapalveluiden etäjumppakausi 31.8.–25.10.2026 sisältää hengitys- ja rentoutusharjoitusten lisäksi muun muassa joogaa, Asahia, FasciaMethodia, tuolijumppaa ja kehonhuoltoa. Mukana huikean hyviä kannuslaisia hyvinvointialan toimijoita. ✨

Koko etäjumppa maksaa vain 15 €! 🤩
Pääsyn etäjumppakaudelle voit ostaa Kannuksen kaupungin verkkokaupasta.

Ei minusta pitänyt tulla yrittäjää. 🙅🏻‍♀️En ole koskaan haaveillut yrittäjyydestä. Päinvastoin.Minulla oli pitkään mieli...
05/09/2026

Ei minusta pitänyt tulla yrittäjää. 🙅🏻‍♀️

En ole koskaan haaveillut yrittäjyydestä. Päinvastoin.

Minulla oli pitkään mielikuva, että yrittäjyys tarkoittaa valtavaa raatamista, pientä palkkaa ja isoa riskiä. 🆘 Eikä yrittäjyys ollut minulle tuttua omasta suvustakaan.

Monella tavalla minusta taisikin tulla yrittäjä vähän sattumalta.

Ratkaiseva oivallus oli se, ettei yrittäjäksi ryhtymisen tarvitse tarkoittaa, että luovun jostakin.

Se voi tarkoittaa myös sitä, että tuon elämääni jotakin lisää. 🤩

Olen edelleen ensihoitaja. Rakastan työtäni ja viihdyn siinä, enkä ole lähdössä sieltä mihinkään. 🚑

M***a sen rinnalle yrittäjyys on avannut ihan uudenlaisen maailman. ✨

En todellakaan tiennyt aloittaessani, millaiseksi tämä kaikki rakentuu.

En esimerkiksi suunnitellut alkavani pitää ensiapukoulutuksia. Minulta kysyttiin, pitäisinkö. Ajattelin: miksen pitäisi? Kyllähän minä osaan.

Äänimaljojen pariin taas lähdin omasta kiinnostuksestani. En silloin arvannut, että niiden kautta pääsisin vielä mukaan työyhteisöjen TYHY-päiviin ja ohjaamaan rentoutusryhmiä.

Minulla on vähän liikaakin ideoita. 😅 Yksi kiinnostuksenkohde on johtanut toiseen, ja vastaan tulleisiin mahdollisuuksiin olen uskaltanut tarttua. 🌟

Vaikka moni asia on tullut eteeni vähän sattumankin kautta, mikään ei ole rakentunut itsestään. Olen opiskellut, harjoitellut, tehnyt paljon töitä ja nähnyt vaivaa.

Ja pala palalta rinnalle on rakentunut työ, jossa olen saanut tehdä ensiapukoulutuksia, muutos- ja palautumisvalmennusta, ratkaisu- ja voimavarakeskeistä työnohjausta, luontotyönohjausta, defusing-jälkipurkukeskusteluita, erilaisia työpajoja, käyttää luovia menetelmiä, tehdä äänimaljahoitoja ja -rentoutuksia, EFT-tapping-ohjauksia sekä sensomotorista valmennusta ja Neurolize-hoitoja.

Aika m***a asiaa, joita en muutama vuosi sitten olisi osannut kuvitellakaan tekeväni. 💛

Yrittäjyydessä merkityksellistä on ollut oivaltaa, ettei minun tarvitse tietää etukäteen, mihin asti polku vie.
Riittää, että uskallan ottaa seuraavan askeleen, kun jokin tuntuu kiinnostavalta ja omalta. ✨

Hyvää yrittäjän päivää! 🤗

01/09/2026

Äänimaljarentoutusta on nyt tarjolla KanTo kansalaisopiston kautta sekä syys- että kevätlukukaudella Kannuksessa. ✨

🕠 Tiistaisin klo 17.30–18.30
✨ Aloitus 8.9.2026
📍 Paikka: Työväentalon sali, Kannus
💰Kurssimaksu: 42€
🍂 Syyslukukausi: 8 kertaa
🌱 Kevätlukukausi: 10 kertaa
🔄 Keskimäärin: noin 3 kertaa kuukaudessa
💻 Ilmoittautumiset KanTo -kansalaisopiston nettisivuilla

Yksi rentoutus kestää kokonaisen tunnin, ja koko 18 kerran kurssin hinta on 42 €. Eli aika huikean edullisesti mahdollisuus päästä ottamaan säännöllisesti oma hetki rauhoittumiselle ja palautumiselle. 💛

Jos siis äänimaljarentoutus kiinnostaa tai olet ajatellut, että syksyyn olisi hyvä saada vähän enemmän pysähtymistä ja omaa aikaa, niin tässä olisi siihen tosi hyvä mahdollisuus. 😊

Tilini on ollut postausten osalta useita kuukausia vähän hiljaisempi… ja siihen on ollut yksi hyvin tärkeä syy. 😊Kulissi...
28/05/2026

Tilini on ollut postausten osalta useita kuukausia vähän hiljaisempi… ja siihen on ollut yksi hyvin tärkeä syy. 😊

Kulissien takana on kuitenkin tapahtunut paljon.

Olen käyttänyt viime kuukaudet vahvasti opiskeluun, syventymiseen ja uuden oppimiseen.

Viimeisen puolen vuoden aikana olen kouluttautunut sensomotoriseksi valmentajaksi ja opiskellut myös Neurolize -menetelmää. ✨

Olen lähtenyt tähän siksi, että olen halunnut kasvaa valmentajana yhä kokonaisvaltaisempaan suuntaan.

Minulle mielen ja itsetuntemuksen äärellä työskentely on ollut tärkeä osa valmennusta jo pitkään, m***a matkan varrella olen huomannut yhä vahvemmin yhden asian:

Aina tie omaan itseen ja syvempään itsetuntemukseen ei ala sanoista.
Aina kaikkea ei voi ratkaista puhumalla, pohtimalla tai järkeilemällä. Toisinaan viisaampi reitti löytyy kehosta. Keho kertoo meille usein paljon jo ennen kuin osaamme pukea kokemusta sanoiksi. Juuri siksi sensomotorinen valmennus on tuntunut minulle niin merkitykselliseltä.

Se tarjoaa mahdollisuuden lisätä itsetuntemusta, vahvistaa yhteyttä omaan kehoon ja tukea hyvinvointia lempeällä, m***a usein todella syvällisellä tavalla.

Koen, että tämän myötä pystyn kohtaamaan ihmistä entistä kokonaisvaltaisemmin.

Odotan tosi paljon, että pääsen tuomaan tätä mukaan työskentelyyni yhä enemmän. 💛

04/05/2026

Viime viikolla on kylällä harjoteltu tärkeitä taitoja!
Outi Oravaisen johdolla kyläläiset pääsivät harjoittelemaan ensiapu taitoja!
Kiitos kurssista!

Osoite

Kannus
69100

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Outi Oravainen :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Outi Oravainen :lle:

Oikopolut

Jaa

Kategoria