H-elinvoimaa

H-elinvoimaa H-elinvoimaa on yhden naisen yritys, joka kampanjoi epäterveellisiä elämäntapoja vastaan. Elinvoimaa, virkeyttä ja energiaa! Instassa:

01/06/2026
Noin 19 vuotta sitten sain elämäni tärkeimmän, kauneimman ja samalla vastuullisimman roolin, minusta tuli äiti. ❤️Tänään...
10/05/2026

Noin 19 vuotta sitten sain elämäni tärkeimmän, kauneimman ja samalla vastuullisimman roolin, minusta tuli äiti. ❤️

Tänään saan olla kahden ihanan tytön äiti ja tunnen siitä valtavaa kiitollisuutta. Olen tehnyt parhaani, jotta heillä olisi turvallinen ja hyvä kasvaa sekä mahdollisimman hyvät eväät omaan elämäänsä. Äitiys on muuttanut minua enemmän kuin mikään muu ja opettanut rakkaudesta tavalla, jota en olisi koskaan voinut kuvitella. ❤️

Samalla tunnen syvää kiitollisuutta myös omaa äitiäni kohtaan, hänen rakkaudestaan, tuestaan ja kaikesta siitä hiljaisesta hyvästä, jota olen saanut kantaa mukanani läpi elämän. ❤️

Ajatuksissani ovat tänään myös kaikki te, joille tämä päivä ei ole helppo. Te, jotka toivotte lasta, käytte läpi lapsettomuutta, menetystä tai pitkiä odotuksia. Lähetän teille paljon voimaa ja uskoa huomiseen. Vaikka tie voi tuntua raskaalta ja loputtomalta, toivoa on silti olemassa. Olen saanut nähdä läheltä, kuinka mahdottomalta lapsen saaminen voi joskus tuntua ja silti elämä voi yllättää silloin, kun sitä vähiten osaa odottaa. ❤️

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille, äidiksi haaveileville ja jokaiselle, jonka sydämessä äitiys tavalla tai toisella asuu. 🌷

Hyvinvointia lauantaihin ❤️Treeni 1,5h + välipala+ sauna ensi lauantaina 11.4. klo 10.30 alkaen📍 Hovirinnan ranta + Saun...
06/04/2026

Hyvinvointia lauantaihin ❤️

Treeni 1,5h + välipala+ sauna ensi lauantaina 11.4. klo 10.30 alkaen
📍 Hovirinnan ranta + Saunaravintola Kaarna

Treenataan yhdessä raikkaassa ulkoilmassa ja sen jälkeen nautitaan:
❤️smoothie + purtava (Kaarnan ravintolasta)
❤️rentouttava sauna Kaarnassa

Täydellinen tapa aloittaa viikonloppu 💛

Hinta 29 € (sis. treenin, välipalan & saunan)

👉 Ota oma treenimatto mukaan

Ilmoittaudu mukaan!

Tule mukaan hikoilemaan ja viettämään mukavaa lauantaita!❤️

KABOOM 💥Lähde Eevin ja mun kanssa syyskuussa treenaamaan Kreikkaan ☀️💛Tämä treeniloma Limnoksella on täydellinen yhdiste...
31/03/2026

KABOOM 💥Lähde Eevin ja mun kanssa syyskuussa treenaamaan Kreikkaan ☀️💛

Tämä treeniloma Limnoksella on täydellinen yhdistelmä liikettä, palautumista ja lomafiilistä ✨

💪 Treeniä & kehonhuoltoa
🌊 Upeat maisemat
👯‍♀️ Inspiroiva porukka
🍽️ Täysihoito – helppoa lomailua
📅 7.–14.9.2026

Viikko, joka tekee hyvää keholle ja mielelle 💛

Tuutko mukaan?

Lisätiedot ja ilmottautumiset:
➡️ Linkki Biossa 🔥
https://fitescapes.fi/treenimatkat/7-14-9-2026-hyvan-olon-treeniloma-kreikan-limnoksella-porto-myrina/

Osoite

Uimarannantie 58
Kaarina
20780

Nettisivu

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita H-elinvoimaa :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti H-elinvoimaa :lle:

Jaa