Jyväskylän Aalto

Jyväskylän Aalto Jyväskylän Aalto on uintiurheiluseura, jonka lajeina ovat kilpauinti, taitouinti ja uimahypyt sek? Perustettiin uusi uimaseura
Swimming Jyväskylä.

Jyväskylän Aalto ry on syntynyt kahden jyväskyläläisen uimaseuran Swimming Jyväskylän ja Kampuksen Plaanin yhdistäessään voimansa vuoden 2021 lopulla. Yhteistä matkaa jatkamme vanhan Swimming Jyväskylän Y-tunnuksen alla ja uudeksi nimeksemme valittiin Syyskokouksessa 2021 Jyväskylän Aalto ry. Swimming Jyväskylä on vuonna 2000 perustettu uintiseura, jonka juuret ovat 1990-luvun loppupuolella. Jyväskylässä toimi silloin kaksi vahvaa uimaseuraa Jyväskylän Uimaseura ja Jyväskylän Saukot. Seurojen edustusuimarit olivat harjoitelleet saman valmentajan johdolla jo useamman vuoden ajan. Taloudellisten ja urheilullisten syiden vuoksi toiminnan yhdistäminen kasvoi valmentajien unelmaksi. Aktiiviset seuraihmiset ja valmentajat kartoittivat tilanteen ja vuoden 1999 lopulla
päätettiin yhdistää seurojen kilpauintitoiminnat. Jyväskylän Saukot jatkaa edelleen vahvana
vesipalloseurana. Tämä sivu on tarkoitettu kaikille entisille, nykyisille ja tuleville Swimming Jyväskylän jäsenille sekä muille kannattajille ja uintiurheilusta kiinnostuneille. Tervetuloa mukaan!

***

Swimming Jyväskylä, established in 2000, is the local swimming club in the city of Jyväskylä. Its history reaches back to 1990’s, when there were two well-known and strong swimming clubs in the region, namely the Jyväskylä Swimminig Club and the Jyväskylä Saukot. At that time, the top team swimmers of both clubs had, for several years, been training under one and same coach. Generating from both financial and sports reasons there grew a dream among the coaches to unite the activities of the two clubs. To secure future development, both active club members and coaches made a thorough assessment of the club and training situation, and towards the end of 1999 finally a decision was made to unite the swimming and competition activities of the two clubs. A totally new club by the name Swimming Jyväskylä was founded to continue the training and competition activities of the two former clubs. Jyväskylän Saukot club remained the domicile of water polo and is still strong and active in that field. The goal of this website is to serve former, present and new members as well as friends of swimming and to share information to all who carry interest in swimming sports. You are welcome to join us!

Kesällä 2026 järjestämme rantauimakouluja Tikan ja Kirrin uimarannoilla.Rantauimakoulu kestää aina viikon (ma-pe) ja sis...
12/06/2026

Kesällä 2026 järjestämme rantauimakouluja Tikan ja Kirrin uimarannoilla.

Rantauimakoulu kestää aina viikon (ma-pe) ja sisältää siis viisi opetustuntia. Tunneilla opetellaan uimataitoa tukevia asiota sekä pelataan ja leikitään.

Yhden viikon rantauimakoulun hinta on 55 €.

Tikan ranta (Uimarannantie 16, 40520 Jyväskylä) 29.6.-3.7.:
Ma-pe klo 10:00-11:00 Vesikilpparit
Ma-pe klo 11:00-12:00 Vesikilpparit
Ma-pe klo 12:00-13:00 Vesimyyrät
Ma-pe klo 14:00-15:00 Vesikilpparit
Ma-pe klo 15:00-16:00 Vesikilpparit

Kirrin ranta (Kirrin rantatie, 40270 Jyväskylä) 6.-10.7.:
Ma-pe klo 10:00-11:00 Vesikilpparit
Ma-pe klo 11:00-12:00 Vesikilpparit
Ma-pe klo 12:00-13:00 Vesimyyrät
Ma-pe klo 14:00-15:00 Vesikilpparit
Ma-pe klo 15:00-16:00 Vesikilpparit

Osallistujien tulee olla 5 vuotta täyttäneitä.

Ilmoittaudu mukaan: https://www.swim.fi/rantauimakoulut

Uimahyppyjen SM-kisat 5.-7.6. Mäkelänrinteeltä paketissa!Sofia Helosvuori ja Maija Kautto SM-kultaa 3 m parihypyissä 🎉So...
09/06/2026

Uimahyppyjen SM-kisat 5.-7.6. Mäkelänrinteeltä paketissa!

Sofia Helosvuori ja Maija Kautto SM-kultaa 3 m parihypyissä 🎉

Sofia Helosvuori SM-pronssia naisten 3 m kisassa 💯

Onnea upeat hyppääjät ja valmennustiimi 😍

Aallon uimahyppyjen aikuisten sarjojen SM-mitalitili on nyt avattu, ei muuta kun jatkoa tälle!

Syksyn kursseille ilmoittautuminen alkaa pe 29.5. klo 9.00!Katso syksyn kurssitarjonta täältä: https://www.swim.fi/200Ku...
26/05/2026

Syksyn kursseille ilmoittautuminen alkaa pe 29.5. klo 9.00!
Katso syksyn kurssitarjonta täältä: https://www.swim.fi/200

Kurssitarjontaa on nyt päivitetty, joten käythän tutustumassa siihen etukäteen.

Muistathan, että miellä on myös laajaa aikuisten kurssitoimintaa!

Kesän touhuihin mahtuu vielä mukaan!

Supersuositut kesäleirit tulevat taas! Kesäleireille on vielä pari paikkaa jäljellä, joten hop hop ilmoittautumaan: https://www.swim.fi/kesaleirit?action=madpage_edit

Lämpö on muuten ihan just järvissäkin, varaapa siis hetimiten paikkasi rantauimakouluista! Järjestämme rantauimakouluja Tikan ja Kirrin rannoilla.

Aikataulut ja ilmoittautumisohjeet löytyy täältä: https://www.swim.fi/rantauimakoulut

Tervetuloa mukaan kesän ja syksyn toimintaamme oppimaan uutta ja iloitsemaan veden äärellä!

Taitouintijoukkue Joutsenet olivat tänään Sepässä esittelemässä taitouintia. Ohjelmassa oli nenäklipsin heittoa vesiasti...
23/05/2026

Taitouintijoukkue Joutsenet olivat tänään Sepässä esittelemässä taitouintia. Ohjelmassa oli nenäklipsin heittoa vesiastiaan ja tietenkin tutustumista lajiin.

Aalto kävi Espoonlahdessa SM-viesteilemässä, kirkkaimpina kotiintuomisina hopeaa miesten 4x50m sekauintiviestissä joukku...
17/05/2026

Aalto kävi Espoonlahdessa SM-viesteilemässä, kirkkaimpina kotiintuomisina hopeaa miesten 4x50m sekauintiviestissä joukkueella:

Juuso Rahikainen
Julius Nyberg
Markus Veckman
Oskar Söderlund

sekä pronssia naisten 4x50m sekauintiviestissä joukkueella:

Oona Keula
Nelli Kiho
Julia Lampinen
Iisa Vanne

Lisäksi iso kasa onnistuneita viestiuinteja ja jännittäviä kisoja. Kiitos järjestelyistä, sprinttiviestit rokkaa 🤘

Jyväskylän Aalto järjestää jälleen tulevana kesänä kolme uintipainotteista kesäleiriä. Leirit ovat olleet hyvin suosittu...
24/04/2026

Jyväskylän Aalto järjestää jälleen tulevana kesänä kolme uintipainotteista kesäleiriä. Leirit ovat olleet hyvin suosittuja!
Kesäleirit järjestetään kesäkuun alkupuolella ja elokuun alussa AaltoAlvarissa, katso tarkemmin ja ilmoittaudu: jklaalto.fi

Ma-Pe 1.-5.6. klo 9.00-15.00 AaltoAlvarissa
Hinta 209 € /vko

Ke-Pe 10.-12.6. klo 9.30-15.30 AaltoAlvarissa
Hinta 127 € /3 päivää

Ma-Pe 3.-5.8. klo 9.00-15.00 AaltoAlvarissa
Hinta 127€ /3 päivää

Leirit on suunnattu alakouluikäisille, 50 m uimataidon omaaville lapsille. Kaikki leiripäivät sisältävät uintia, pelejä ja leikkejä sekä lounaan läheisessä lounasravintolassa. Leireillä on mukana kaksi ammattitaitoista ohjaajaa.

Jyväskylän Aalto on valinnut uinnin junioripäälliköksi Saana Järvisen🔥Junioripäällikön tehtävä on keskeinen osa uimaripo...
17/04/2026

Jyväskylän Aalto on valinnut uinnin junioripäälliköksi Saana Järvisen🔥

Junioripäällikön tehtävä on keskeinen osa uimaripolun alkuvaiheen kehittämistä Aallossa. Vastuualueeseen kuuluvat erityisesti Pisarat–Tsunamit-ryhmien toiminta sekä kurssitoiminnasta kilparyhmiin johtavan vaiheen kehittäminen.

Saanan valinnassa painottuivat erityisesti kyky kehittää juniorivaiheen valmennuksen arkea, tukea valmentajia, vahvistaa yhteistä valmennuslinjaa sekä rakentaa toimivaa siirtymää kurssitoiminnasta kilparyhmiin. Hän aloittaa tehtävässä 1.8.2026 uuden kauden käynnistyessä.

Valinta merkitsee paljon myös Saanalle itselleen. Hän kertoo olevansa kiitollinen saamastaan luottamuksesta ja odottavansa innolla tehtävän aloitusta. Saanalla on jo valmiiksi paljon ideoita Aallon juniorivaiheeseen, ja hänestä on hienoa päästä viemään niitä käytäntöön.

Tehtävä on Saanalle merkityksellinen myös henkilökohtaisesti. Hän on itse Jyväskylästä kotoisin ja kertoo kasvaneensa Jyväskylän uinnin parissa ensin uimarina ja myöhemmin valmentajana sekä ohjaajana. Hänen mukaansa uintiympäristö on antanut hänelle paljon ja vaikuttanut vahvasti myös hänen arvoihinsa ja identiteettiinsä. Lue lisää Saanan ajatuksia valinnasta nettisivuiltamme https://www.swim.fi/uutiset.html?253464

Toivotamme Saanan lämpimästi tervetulleeksi junioripäällikön tehtävään! 🩵

JS Cup II la 21.3. AaltoAvarissa!Ilmoittaudu toimitsijaksi: jklaalto.fiKiitos  matalan kynnyksen kilpailuidemme tukemise...
20/03/2026

JS Cup II la 21.3. AaltoAvarissa!
Ilmoittaudu toimitsijaksi: jklaalto.fi

Kiitos matalan kynnyksen kilpailuidemme tukemisesta! Tämäkin tapahtuma on kaikille uimareillemme mahdollinen tukenne vuoksi 🩵💚

Rakennamme uimaripolkua, jossa laatu alkaa heti ensimmäisistä vedoista.Nyt haemme junioripäällikköä vahvistamaan Rollory...
25/02/2026

Rakennamme uimaripolkua, jossa laatu alkaa heti ensimmäisistä vedoista.
Nyt haemme junioripäällikköä vahvistamaan Rolloryhmien arkea ja kehittämään polun alkuvaihetta yhdessä valmennustiimin kanssa.
Etsimme pedagogisesti taitavaa ja kehittämisestä innostuvaa rakentajaa.

📅 Hakuaika 25.2.–23.3.2026
📍 Aloitus 1.8.2026
👉 Lue lisää tästä linkistä: https://www.swim.fi/uutiset.html?252147

Osoite

PitkäKatu 2
Jyväskylä
40700

Aukioloajat

Maanantai 08:00 - 17:00
Tiistai 08:00 - 17:00
Keskiviikko 08:00 - 17:00
Torstai 08:00 - 17:00
Perjantai 08:00 - 17:00

Puhelin

+358401722288

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Jyväskylän Aalto :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Jyväskylän Aalto :lle:

Oikopolut

Jaa

Kategoria