08/09/2026
Syyskuu on alkanut ja minulla viimeisetkin tunnit käynnistyneet. Toivottavasti sinunkin arkesi on jo lähtenyt rullaamaan mukavasti.
Monella kuitenkin saattaa kesälomien jälkeinen rentous olla enää muisto vain. Tutkimustenkin perusteella loman myönteiset vaikutukset hyvinvointiin haihtuvat usein jo ensimmäisten työviikkojen aikana, jos arki jatkuu aivan samanlaisena kuin ennen lomaa
Joten on tärkeää, että myös perus arjen lomaan sisällyttää asioita, jotka lisäävät jaksamista ja hyvinvointia. Eli palautumista ei kannata jättää vain lomien varaan.
Vaikka syyskausi on jo alkanut, ei vieläkään ole myöhäistä aloittaa uutta palautumista edistävää harrastusta.
Ohjaamillani pilates- ja FasciaMethod tunneilla on paljon palauttavia elementtejä. Liikkeet tehdään rauhallisen ja syvän hengityksen tahdissa, omaa kehoa kuunnellen. Kun huomio on kehossa, saa mieli levähtää.
On kuitenkin hyvä muistaa, että vaikka jo yksittäinen liikuntahetki tuo hyvän olon, niin todellisten muutosten aikaansaaminen vaatii sitoutumista ja säännöllisyyttä.
Jokelassa Peltokaaren päiväkodilla pitämilläni tunneilla on vielä muutamia paikkoja vapaana. Tiistain klo 16.50-17.50 tunnilla yksi vapaa paikka ja tiistain klo 18.00-19.00 tunnille mahtuu vielä kaksi. Ja jos tuki-ja liikuntaelin terveyden ylläpito kutsuu sinua, voit varata paikan keskiviikon FasciaMethod-tunnille klo 19.15-20.15. Ota yhteyttä, jos haluat napata paikan itsellesi, autan mielelläni sinua voimaan paremmin omassa arjessasi 🧡
Lisätietoja löytyy www.saripoikonen.com
Muistutuksena vielä, että vietän syyslomaa viikolla 39 eli Peltokaaren tunnit ja Keravan aamutunnit tauolla 21.-27.9🍁 Lomani jälkeen tunnit jatkuvat taas normaalisti.
Ilmoittautumiset ja lisätietoja
p. 050 3096533 tai [email protected]