09/07/2026
Kun hermosto väsyy, koko keho väsyy.
Jos joku olisi muutama vuosi sitten kertonut minulle, että kehoni reagoi ääniin, kylmyyteen, kiireeseen ja jatkuvaan kuormitukseen näin voimakkaasti, en olisi ehkä uskonut.
Pitkään ajattelin, että minun pitäisi vain jaksaa enemmän.
Kun väsyin, yritin tehdä vielä vähän enemmän. Kun keho särki, ajattelin sen johtuvan kiireestä.
Kun melu tuntui sietämättömältä, kuvittelin olevani vain liian herkkä.
Ennen tein ja suoritin jatkuvasti.
Jos en tehnyt, koin olevani heikko.
Katselin ympärilleni ja ihmettelin, miten muut näyttivät jaksavan kaiken, m***a minä en.
En ymmärtänyt, ettei kyse ollut tahdonvoimasta.
Kehoni vain toimi eri tavalla kuin olin kuvitellut.
Vasta myöhemmin ymmärsin, että kyse ei ollut heikkoudesta.
Minulla todettiin fibromyalgia.
Samalla aloin ymmärtää myös omaa erityisherkkyyttäni.
Moni ajattelee, että erityisherkkyys tarkoittaa vain herkkiä tunteita, m***a minulle se näkyy kehossa erilaisina tunteina kehossa.
Kylmyys voi saada koko kehon jännittymään ja kivut lisääntymään.
Voimakkaat äänet eivät satu korviin, m***a ne kuormittavat hermostoa niin, että olo muuttuu levottomaksi ja uupuneeksi.
Pitkät kiireiset päivät voivat kostautua vasta seuraavana päivänä, jolloin keho pysähtyy väkisin.
Huomasin jo pienenä asioita,
joita en aiemmin osannut yhdistää mihinkään. Toisena päivänä jokin ruoka maistui hyvälle ja sopi minulle erinomaisesti, m***a seuraavana päivänä sama ruoka saattoi aiheuttaa pahoinvointia.
Ihmettelin sitä pitkään ymmärtämättä, miksi kehoni reagoi niin eri tavoin.
Myös vaatteet tuntui eri päivinä erilaisilta. Kiristävät housut, tiukat saumat tai ihoa vasten puristavat vaatteet saattoivat tuntua yllättävän epämiellyttäviltä.
Vähitellen opin valitsemaan vaatteita, joissa kehoni sai olla rauhassa.
Vuorovaikutuskin kuormitti enemmän kuin ymmärsin.
Huomaamattani tarkkailin toisen ihmisen äänenpainoja, ilmeitä ja eleitä.
Pienikin muutos toisen äänensävyssä saattoi jäädä mieleeni pitkäksi aikaa.
Jos sain palautetta, saatoin kokea sen paljon voimakkaammin kuin oli tarkoitettu.
Vasta myöhemmin ymmärsin, kuinka kuormittavaa jatkuva ympäristön havainnointi hermostolle voi olla.
Vuosien ajan ajattelin, että minun täytyy vain kestää enemmän. Nykyään ajattelen toisin.
Olen opetellut kuuntelemaan kehoani.
Olen oppinut syömään ravitsevaa ruokaa, jotta kehoni saa ne rakennusaineet, joita se tarvitsee.
Huomaan, että sillä on vaikutusta myös hermoston hyvinvointiin ja sitä kautta koko kehon jaksamiseen.
Kyse ei ole täydellisestä syömisestä, vaan siitä, että pyrin antamaan keholleni mahdollisimman hyvät edellytykset voida hyvin.
Olen myös opetellut menemään ajoissa nukkumaan ja pitämään päivän aikana pieniä lepohetkiä silloin, kun niitä tarvitsen.
Aiemmin hoidin kaikki mieleen juolahtaneet kotityöt ja opiskelut ja muut ja puolen yön jälkeen unille.
Nykyään tiedän, että lepo auttaa hermostoa palautumaan, ja sen ansiosta jaksan arjessa paljon enemmän.
Liikun ja ulkoilen edelleen, m***a en enää suorittaakseni.
Liikun sen mukaan, miltä kehossa sinä päivänä tuntuu.
Olen huomannut, että liian raskaat treenit tai suuret fyysiset urakat eivät sovi minulle.
Ne lisää kipua ja uupumusta niin paljon, että palautuminen vie aikaa.
Sen sijaan lempeä liike, luonnossa ulkoilu ja kehoa kuunteleva tekeminen tukevat sekä hermoston että koko kehon hyvinvointia.
Lepo ei ole laiskuutta. Hiljaisuus ei ole turhaa. Hyvä ravinto ei ole vain vatsan täyttämistä. Luonnossa liikkuminen, riittävä uni ja palautuminen eivät ole ylellisyyttä, vaan ne ovat osa hyvinvointiani.
En kirjoita tätä siksi, että hakisin sääliä. Kirjoitan siksi, että tiedän, etten ole ainoa.
Moni kantaa näkymättömiä oireita, joita ulkopuolinen ei huomaa. Silti ne voivat vaikuttaa jokaiseen päivään.
Nykyään hyväksyn sen, että kaikki päivät eivät ole samanlaisia.
Joskus jaksan enemmän, joskus vähemmän. Se ei tee minusta huonompaa ihmistä.
Ehkä suurin oppini on ollut se, että kehoa vastaan ei kannata taistella.
Kun sitä oppii kuuntelemaan, se alkaa vähitellen myös kertoa, mitä se tarvitsee voidakseen paremmin.
