Huittisten Voimistelu ja Liikunta ry

Huittisten Voimistelu ja Liikunta ry Seuramme tarkoituksena on tarjota monipuolisesti voimistelua ja liikuntaa eri toiminta- ja tavoitetasolla. Seurassamme on tällä hetkellä n. 300 jäsentä.

Huittisten Voimistelu ja Liikunta ry on perustettu vuonna 1929 Huittisten Naisvoimistelijat ry –nimisenä yhdistyksenä. Vuonna 1953 seuran nimi muutettiin Lauttakylän Naisvoimistelijat ry:ksi ja seuratarjonnan monipuolistuttua myös poikien ja miesten puolelle, seuran nimeksi otettiin 13.2.1997 Huittisten Voimistelu ja Liikunta ry. Seurassa toimii myös Uskollisuuden Kilta, mikä perustettiin 12.2.1995. Killan jäseneksi pääsee 25 vuotta täyttänyt henkilö, joka on kuulunut vähintään 5 vuotta johonkin voimisteluliiton seuraan. Huittisten Voimistelu ja Liikunta ry:n tarkoituksena on edistää jäsenistönsä keskuudessa liikuntaharrastusta siten, että mahdollisimman moni voisi harrastaa monipuolista voimistelua ja liikuntaa eri toiminta- ja tavoitetasolla. Seuran tuntitarjonnassa on vaihtoehtoja kaiken ikäisille liikunnanharrastajille, vauvasta aina yhtä taitaviin ja virkeisiin ikivireisiin, aloittelijoista kilpailuryhmiin. Ryhmiä löytyy jokaiselle, myös terveysliikunnasta kiinnostuneille. Sydämenasianamme ovat etenkin lapset ja nuoret, joiden liikkuminen luo pohjan elinikäiselle liikunnan harrastamiselle. Tarkoituksemme on, että jokainen seuramme jäsen löytää ja kokee liikunnan iloa ja riemua.

✨ Tiistaisin klo 17.-17.45 Tahto Areenalla uusi ryhmä DANCE 4.-6.luokkalaisille. ✨💜 Dance on energinen tunti, jossa saa ...
16/08/2026

✨ Tiistaisin klo 17.-17.45 Tahto Areenalla uusi ryhmä DANCE 4.-6.luokkalaisille. ✨

💜 Dance on energinen tunti, jossa saa kokemuksia tanssin laajasta kirjosta.

💜 Tunneilla keskitytään koreografian tanssimiseen ja painotetaan eri tanssityyleille ominaisia tapoja liikkua sekä musiikin ilmentämistä ja esittämistä.

💜 Tuu mukaan pitämään hauskaa!

💜 Ohjaajana Sofia Mäkelä

12/08/2026

📢 🌸 Seurassamme aloittaa uusi joukkuevoimistelujoukkue 2019-2020 syntyneille.

🌸 Treenit ovat maanantaisin Tahto areenalla klo 16.30-17.30. Joukkue aloittaa syyskauden alkaessa viikolla 36.

🌸 Huom‼️ Lisäksi harjoitteluun kuuluu alkeisvalmennus (alle kouluikäisillä) keskiviikkoisin klo 18.45-19.30 Lauttakylän koululla tai voimistelukoulu (kouluikäisillä) torstaisin klo 17-18 Sammun koululla.

🌸 Lisätietoja vastuuhenkilöiltä:
[email protected]
[email protected]

🌸 Valmentajina:
Anni Rintala, Aino Mattila, Tyyne Laine sekä
apuvalmentajina yläkouluikäisiä jv-tyttöjä.

🌸 Tule mukaan voimistelemaan! 🌸😊



Huittisten kaupunki

🎡  Uusi liikuntaryhmä Tivoli on tarkoitettu 6-12 vuotiaille erityislapsille.🎡 Tivolissa on mahdollisuus kokea liikunnan ...
10/08/2026

🎡 Uusi liikuntaryhmä Tivoli on tarkoitettu 6-12 vuotiaille erityislapsille.

🎡 Tivolissa on mahdollisuus kokea liikunnan riemua ja onnistumisen kokemuksia, lapsen yksilöllisyys huomioiden.

🎡 Ohjaajina toimivat Kaisu Eklund ja Heli Laaksonen.

🎡 Huom‼️ Ensimmäisellä kerralla lapselle tärkeä aikuinen mukaan tutustumiseen.

Tervetuloa! 🤗



Huittisten kaupunki

🤸🏻‍♀️🏋🏻‍♂️ Maksat vain kerran jäsenmaksun + toimintamaksun, ja pääset liikkumaan kaikissa sinulle sopivissa ryhmissä kok...
10/08/2026

🤸🏻‍♀️🏋🏻‍♂️ Maksat vain kerran jäsenmaksun + toimintamaksun, ja pääset liikkumaan kaikissa sinulle sopivissa ryhmissä koko vuoden! 🏋🏻‍♂️🤸🏻‍♀️

🌸KAUSIOHJELMA 2026-2027🌸Hvolin syyskausi alkaa ma 31.8.2026! Tervetuloa mukaan uudet ja vanhat jäsenet! 🤗☀️ Netti-ilmoit...
10/08/2026

🌸KAUSIOHJELMA 2026-2027🌸

Hvolin syyskausi alkaa ma 31.8.2026! Tervetuloa mukaan uudet ja vanhat jäsenet! 🤗

☀️ Netti-ilmoittautuminen alkaa ma 17.8. klo 18 osoitteessa www.hvoli.fi.
Emme ota vastaan puhelinilmoittautumisia.

☀️ Huom! Perheliikuntaan ilmoitetaan sekä lapsi että aikuinen.

☀️ Laskutus tapahtuu sähköpostitse. Muista rekisteröityessäsi ilmoittaa toimiva sähköpostiosoite.
Jos olet jo rekisteröitynyt, tarkista, että vanhat tunnuksesi toimivat.

🌸MUUTOKSET MAHDOLLISIA!🌸

☀️ Lisätietoja sähköpostilla [email protected]. Kysymyksiä voi lähettää myös yv:nä somekanavien kautta.

🩷 TERVETULOA MUKAAN ILOISEEN SEURAAMME! 🩷



Huittisten kaupunki Hulluna Huittisiin

‼️ LASTENRYHMIIN etsitään OHJAAJIA‼️ Huittisten voimistelu ja liikunta etsii uusia ohjaajia! Kiinnostuitko ajatuksesta e...
10/06/2026

‼️ LASTENRYHMIIN etsitään OHJAAJIA‼️

Huittisten voimistelu ja liikunta etsii uusia ohjaajia! Kiinnostuitko ajatuksesta edes hieman? Ota meihin yhteyttä suoraan tai sähköpostilla [email protected] ja kerromme lisää. 😃

☀️ Tervetuloa noutamaan etukäteen tilatut/maksetut kevätnäytöstikut ja valokuvat TI 16.6.26 KLO 17.00-18.00 Tahto Areena...
10/06/2026

☀️ Tervetuloa noutamaan etukäteen tilatut/maksetut kevätnäytöstikut ja valokuvat TI 16.6.26 KLO 17.00-18.00 Tahto Areenan E-ovelta. 📸🎥

☀️ Kesä tulee, ja sen mukana myös kesäjumppa! Kaikille ilmainen jumppa touko- ja kesäkuun ajan Kännölän ulkoilualueella ...
18/05/2026

☀️ Kesä tulee, ja sen mukana myös kesäjumppa! Kaikille ilmainen jumppa touko- ja kesäkuun ajan Kännölän ulkoilualueella tiistaisin klo 18-19. ☀️

🌻 Ota mukaan vesipullo ja oma alusta.
🌻 Nappaa ohjelma talteen ja kutsu ystäväsikin mukaan!

🌸 Tervetuloa! 🌸

💜🩷 Hei te kaikki 2011-2017 syntyneet tytöt! Kiinnostaisiko teitä kokeilla tanssillista voimistelua? 🤸🏼‍♂️ Tanssillisen v...
13/05/2026

💜🩷 Hei te kaikki 2011-2017 syntyneet tytöt! Kiinnostaisiko teitä kokeilla tanssillista voimistelua? 🤸🏼‍♂️ Tanssillisen voimistelun joukkueet Elona, Melina ja Lydia etsivät joukkoonsa uusia voimistelijoita. 🌸

🌸 Järjestämme avoimet treenit Tahto Areenalla to 21.5.2026 klo 17-19. 🌸 Voit tulla mukaan matalalla kynnyksellä, ja ottaa selvää, olisiko tämä sun juttusi! 🩷💜

Tervetuloa mukaan ja kerro kaverille myös! 🌸🌸

Osoite

Huittinen
32700

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Huittisten Voimistelu ja Liikunta ry :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Huittisten Voimistelu ja Liikunta ry :lle:

Oikopolut

Jaa