21/02/2026
Minäkin taisin joutua neuloosin vietäväksi.
Se alkoi syksyllä hyvin rationaalisesta ajattelusta, että jos antaisin käsilleni muuta tekemistä, räpläisinkö niin paljon puhelintani.
Päätin ensin neuloa hihatinhässäkän, josta tuli liian iso ja muutenkin outo. Nyt sen puretuista langoista on syntymässä neuletakki - viittä vaille valmis. Viimeistely meinaa jäädä tekemättä. Seuraavan paidan langat jo huutelevat.
Lankojen maailma vahvuuksineen on minulle ihan uusi. Niiden ominaisuuksiin voisin upota, ihan niin kuin kankaidenkin. M***a vielä nopeammin minussa on aktivoitunut se, joka kysyy kaikessa, että miksi. Miksi kavennukset tehdään tässä 4 kerroksen välein, m***a tuolla toisaalla 2 kerroksen? Miksi tässä käytetään tuota lisäystapaa ja tuossa toista? Voisiko hihan tehdä jotenkin toisin? Silmukka kerrallaan tämä minulle uusi maailma alkaa avautua….
En ole varma, onko tämä parasta puuhaa ihmiselle, jonka pitäisi enemmänkin aktivoitua kuin rauhoittua. Saada itsensä liikkeelle kuin pysähtyä. M***a jokin sen rytmisyydessä kiehtoo. Se tuottaa flowta.
Tämä voi olla vain yksi sykli, joka hiipuu, kun olen saanut siitä riittämiin. Tai sitten se tuli jäädäkseen.
Aika näyttää.
Nyt neulon neuletakkini valmiiksi, kiinnitän siihen blingbling-napit. Sitten otan keltaiset langat käteeni. Mustan langan neulottavuuden haastavuus (ainakin näin talvella) asettaa kysymyksiä myös omalle tyylille... Miten nämä neuleet sopivat muuhun vaatekaappini, jos ne eivät ole mustia?
Ja niin - miten saada näistä istuvia? Sitä kaavoittaja-minäni pohtii…