Mesta Coworking

Mesta Coworking Mesta Coworking tuo kotoisat coworking-tilat lähemmäs kotia.

18/06/2026

Kaipaan sitä, kun uusi taidenäyttely toi aina ihan uudenlaisen tunnelman koko meidän tilaan. 💔

Näyttelyt jäi, koska niiden järkkääminen vei liikaa aikaa pakollisemmilta töiltä. 🤷🏼 Taiteilijoita ei tullut ovista ja ikkunoista, ja kun sattui vielä muutama peruutus putkeen niin luovutin.
..Kunnes kaverini ehdotti jotain. Ja siitä ehdotuksesta syntyi Unne .unne 🥰

Rakensimme yhdessä ratkaisun kaikille tiloille, jotka haluaisivat taidetta seinilleen - vaivattomammin. Ja taiteilijoille, jotka haluavat saada töitään esille paikkoihin, joissa ihmiset viettävät aikaa.

Maanantaina avasimme Unnen, ja nyt torstaina molempien Mestojen seinät on buukattu täyteen upeaa taidetta koko syksyksi! 🔥

Pian saatte taas meillä rauhallisia työpäiviä taide-elämyksillä höystettynä. ❤️

17/06/2026

Kevään vikat aamupalat herkutellaan molemmilla Mestoilla tällä viikolla ☀️

Mesta on auki normaalisti koko kesän niin coworkkaajille kuin muillekin asiakkaille.

Elokuussa nähdään taas aamupalalla! ❤️

Eilen kokeilupäiväläinen kysyi minulta, mitä Mestalla työskentely on antanut mulle. Siis verrattuna siihen, kun ennen Me...
06/06/2026

Eilen kokeilupäiväläinen kysyi minulta, mitä Mestalla työskentely on antanut mulle. Siis verrattuna siihen, kun ennen Mestaa tein töitä etänä kotoa.

Yleensä minä kyselen tätä mestalaisilta, kun haastattelen heitä meidän blogiin. Oli hassua miettiä yhtäkkiä itse vastausta samaan kysymykseen. 😊

Mitä siis Mesta on mulle itselleni antanut?

👯 Yhteisön. Mestalla oon tutustunut tosi kivoihin ihmisiin, joita en olisi muuten tavannut. Olen siitä tosi iloinen. ❤️ Ei ole enää yksinäistä työpäivinä, aina löytyy joku jonka kanssa vaihtaa sananen tai jutella kaikesta mahdollisesta kahvitauolla.

🤸 Hieman ergonomisemmat työasennot. Olen edelleen huono esimerkki ergonomiasta (olen saanut tästä myös kommenttia eräältä mestalaiselta 🙈), m***a Mestalla jopa minä onnistun tässä huomattavasti paremmin kuin kotona sohvalla tai keittiön pöydän ääressä.

☁️ Työrauhaa! Tämä ei ollut niinkään ongelma ennen Mestaa, m***a nykyisin kahden pienen äitinä on kotona työskentely aika mahdotonta. 🤯

🍃 Kivan ja sopivan mittaisen työmatkan. Asun itsekin vain kymmenen minuutin pyörämatkan päässä Mestalta.👌

☕ Mestalla opin myös juomaan kahvia. En tiedä onko se hyvä asia.

Aika samanlaisia vastauksia siis kuin kaikilla muillakin mestalaisilla. Paitsi ehkä tuo vika. 😅

Meidän Töölön neukkarissa vietti viime viikolla pari päivää pieni tiimi, jonka tyypit asuvat tässä kulmilla. Sellainen r...
02/06/2026

Meidän Töölön neukkarissa vietti viime viikolla pari päivää pieni tiimi, jonka tyypit asuvat tässä kulmilla. Sellainen rento porukka, jolle villasukat sopivat jalkaan. ❤️

Jos sinun tiimisi etsii astetta kotoisampaa kokoontumispaikkaa, laita viestiä tai tee varaus suoraan meidän verkkosivuilta. Kahvit ja teet sisältyy aina neukkarin vuokraan. Ja villasukat. ☕🧦

Eilen istuskelin Mestalla aamupalan jälkeen juttelemassa erään uuden mestalaisen kanssa. Hän hymyili onnellisena ja kert...
20/05/2026

Eilen istuskelin Mestalla aamupalan jälkeen juttelemassa erään uuden mestalaisen kanssa. Hän hymyili onnellisena ja kertoi, että ei voinut kuvitella, että on tällainen rauhallinen ja juuri hänelle täydellinen coworking-tila - ja vielä ihan lähellä kotia. 🥰⁠

Näitä palautteita on aina yhtä ihana kuulla. ❤️ Ne kertoo mulle, että me ollaan löydetty juuri meidän ihmiset - teidät, jotka kaipaatte työrauhaa, tykkäätte kävellä tai fillaroida töihin, ja haluatte selkeämmän eron työ- ja vapaa-ajan välille. Jee!

Mesta tarvitsee lisää vihreää. 🌿⁠⁠Kasvit tekevät Mestasta kotoisamman — ja ilmastakin paremman hengitellä. Harmillisesti...
07/05/2026

Mesta tarvitsee lisää vihreää. 🌿⁠

Kasvit tekevät Mestasta kotoisamman — ja ilmastakin paremman hengitellä. Harmillisesti olen itse aika huono kasvien kanssa. 🙈⁠

Onneksi saan pian ammattiapua pienen viherrysprojektin merkeissä, kun auttaa meitä valitsemaan Mestalle oikeat kasvit oikeisiin paikkoihin. Maarit lupasi myös neuvoa, kuinka pidän kasvit hengissä. ❤️ ⁠

Kerron (ja näytän) lisää kun homma etenee! 🪴✨️

Vähän nolottaa, että en ole hoitanut tätä jo aiemmin kuntoon. 🙈M***a nyt on aina myös gluteenitonta näkkäriä ja soijajog...
06/05/2026

Vähän nolottaa, että en ole hoitanut tätä jo aiemmin kuntoon. 🙈

M***a nyt on aina myös gluteenitonta näkkäriä ja soijajogurttia aamiaispöydässä, ja margariini on aina vegaaninen ja maidoton. ❤️

Kaipaatko paikkaa taloyhtiön yhtiökokoukselle vähän lähempää? Herttoniemessä Mestan neukkariin mahtuu 20 (tai jopa 30 ku...
30/04/2026

Kaipaatko paikkaa taloyhtiön yhtiökokoukselle vähän lähempää?

Herttoniemessä Mestan neukkariin mahtuu 20 (tai jopa 30 kuten tänään) istumapaikkaa. Neukkariin pääsee sisään omasta ovesta ja käytössä on ison näytön lisäksi myös konferenssimikrofoni etänä osallistuvia varten. Sijaitsemme ihan Herttoniemen metron tuntumassa.

Meillä kokoustavat jo monet hertsikalaiset taloyhtiöt. Missä teidän taloyhtiö kokoustaa?

Tarvitsetko yrityksellesi postiosoitteen Helsingistä?⁠⁠Meiltä saat yritysosoitteen, joka...⁠⁠⭐️ pitää kotiosoitteesi yks...
28/04/2026

Tarvitsetko yrityksellesi postiosoitteen Helsingistä?⁠

Meiltä saat yritysosoitteen, joka...⁠

⭐️ pitää kotiosoitteesi yksityisenä⁠
⭐️ sisältää postin skannauksen ja sähköisen toimituksen⁠
⭐️ on rekisteröitävissä PRH:ssa yrityksen viralliseksi postiosoitteeksi⁠
⭐️ on luotettava ja turvallinen ⁠

Voit valita osoitteesi Töölöstä tai Herttoniemestä. Me skannaamme kirjeesi viikoittain ja toimitamme ne sinulle turvallisesti salatun linkin kautta. ⁠

🔥 Nyt saat -20% kuukausimaksullisen virtuaalitoimiston ensimmäisistä 4 kuukaudesta, kun ostat palvelun verkossa ja käytät koodia SPRING2026. Koodi on voimassa toukokuun loppuun saakka.⁠

🔗 https://mestacoworking.com/virtual-office/

25/04/2026

Pop-up keramiikkakauppa taas Hertsikan Mestalla! 😍⁠

Tältä näytti pop up viime kerralla, tänään varmasti taas jotain uutta ✨️ Tervetuloa tutustumaan ja tekemään ihania löytöjä!⁠ Pop up auki viikonlopun ajan klo 12-17.⁠

Ja jos haaveilet omasta pop up -myymälästä, laita viestiä! Vuokraamme neukkaria mielellämme myös tähän tarkoitukseen. 😊

Osoite

Hiihtomäentie 18, Herttoniemi
Helsinki
00810

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Mesta Coworking :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Mesta Coworking :lle:

Jaa