Family Matters Oy

Family Matters Oy Family Matters tarjoaa yrityksille konsultointia ja tukea perheystävällisten työpaikkakäytänteiden kehittämiseen. Palveluja myös yksityisasiakkaille.

Family Matters syntyi halusta vastata muuttuvan työelämän ja perheiden hyvinvoinnin tarpeisiin. Missiomme on tuoda perheystävällisyys näkyväksi osaksi yhteiskuntaa, yrityksiä ja palveluita. Visiomme on tehdä perheystävällisyydestä suomalainen vientituote. Family Matters kehittää perheystävällisiä käytäntöjä yhdessä asiakasyritystensä kanssa juuri heidän tarpeistaan lähtien. Palveluihimme kuuluu mm

. perheystävällisyyden nykytilan kartoitus ja siitä johdetut suositukset sekä yhteiskehittäminen henkilöstön kanssa, perheystävällisten käytäntöjen kehittämisen tuki ja seuranta, sekä erilaiset infot, ryhmät ja työpajat henkilöstölle, HR:lle ja johdolle. Lisäksi meillä on valmennus- ja coaching -osaamista. Family Mattersin vahvuutena on uniikki asiantuntijayhdistelmä lapsiperhetyön syväosaamista sekä palvelumuotoilua. Meillä on tarvittaessa työkaluja myös yksilölliseen ja konkreettiseen perheiden tukemiseen sekä perheystävällisten palvelujen muotoiluun.

Yhteiskunta ja työelämä eivät ihan ole pysyneet perheiden monimuotoistumisen perässä. Kaikki hyötyisivät, jos työn ja pe...
07/06/2022

Yhteiskunta ja työelämä eivät ihan ole pysyneet perheiden monimuotoistumisen perässä. Kaikki hyötyisivät, jos työn ja perheen yhteensovittaminen olisi helpompaa.

Yhä suurempi osa vanhemmista asuu lasten kanssa ilman toista aikuista. Se hankaloittaa työntekoa: työllisyys on huomattavasti alhaisempi yhden kuin kahden vanhemman perheissä.

Tervetuloa Family Mattersin Perhepalveluilla inhimillisempää työelämää -webinaarin 10.6 klo 8.30-10.00!Työntekijäkokemus...
27/05/2022

Tervetuloa Family Mattersin Perhepalveluilla inhimillisempää työelämää -webinaarin 10.6 klo 8.30-10.00!

Työntekijäkokemus ja yrityskulttuuri ovat nousseet organisaatioiden kilpailuetutekijöiksi. Hyvinvointivaltion asiantuntijoita/työntekijöitä ei motivoida enää pelkästään rahalla. Johtaminen on murroksessa.

Kysyttäessä ihmisiltä elämän tärkeitä asioita, perhe nousee lähes poikkeuksetta tärkeimmäksi. Läheiset, sosiaaliset suhteet ovat Harvardissa tehdyn tutkimuksen mukaan tärkein määrittävä tekijä pitkäkestoiselle onnellisuudelle.

Useat tutkimukset osoittavat, että onnistuneella työn ja perhe-elämän yhteensovittamisella on vaikutuksia työntekijöiden jaksamiseen, sitoutumiseen ja motivaatioon. Toimivan työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen tuloksena yrityksen tuottavuus kasvaa, vaihtuvuus pienenee ja poissaolot vähenevät.

Suomessa vanhemmat tekevät muihin Pohjoismaihin verrattuna selvästi enemmän kokopäivätyötä ja tämä tuo monille haasteita lapsiperheen arjen pyöritykseen. Kun lapsia on useampia, jollain lapsista on erityistarpeita, vanhemmalla itsellään on terveysongelmia tai perheessä on vain yksi huoltaja, yhteisön ja työnantajan rooli kasvaa.

Tule kuulemaan ilmaiseen webinaariin perhemyönteisen yrityskulttuurin luomisesta. Lapsi- ja perhemyönteisyydestä on organisaatiolle hyötyjä ja mikä parhainta hyödyt ulottuvat myös lapsiin.

Webinaarista saat mukaasi:

1. Työkaluja, joilla konkreettisin keinoin voi rakentaa yrityksen perhemyönteisyyttä
2. Näkökulmia henkilöstön kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemiseen
3. Vinkkejä perheiden tarpeiden ja toiveiden tunnistamiseen

Puhujina webinaarissa ovat:

Tulevaisuusmuotoilija Minna Koskelo, uniasiantuntija Annukka Karttunen, perhecoach Niina Westerholm, Erityisvoimia- yhteisön perustaja, häpeäcoach ja neuropsykiatrinen valmentaja Riikka Seppälä ja rentoutumiseen ja palautumiseen erikoistunut valmentaja Sirpa Lahtela

Ilmoittautumiset [email protected]

Family Matters on perustettu auttamaan vanhempia jaksamaan sekä töissä että kotona ja voimaan paremmin. Lapsi- ja perhem...
11/04/2022

Family Matters on perustettu auttamaan vanhempia jaksamaan sekä töissä että kotona ja voimaan paremmin. Lapsi- ja perhemyönteisyydessä on organisaatiolle hyötyjä ja mikä parhainta hyödyt ulottuvat myös lapsiin ja täten voidaan aikaansaada positiivinen vaikutus myös yhteiskunnallisella tasolla.

Työelämää ja palveluita muotoillaan nyt lapsi- ja perhemyönteisiksi.

Meillä on vielä paljon tekemistä vanhemmuuden huomioimisessa työelämässä tai tasa-arvoisen vanhemmuuden tukemisessa.

Elokuussa 2022 voimaan tuleva perhevapaauudistus tähtää molempien vanhempien perhevapaiden käyttöön, joten kannattaa alkaa rakentaa tulevaisuutta, jossa vanhempainvapaat jaetaan entistä tasaisemmin.

McKinseylta on tullut tuore tutkimus isyysvapaiden hyödyistä ja haasteista. Linkki kommeneissa. Hyötyjä mm:
- parisuhteen lujittuminen
- isän ja lapsen suhteen lujittuminen
- tasa-arvoinen urakehitys molemmille vanhemmille
- perheen taloudellisen tilanteen suotuisa kehitys
- parantunut työntekijäkokemus ja sitoutuminen työnantajaan
- energinen ja tehokas töihinpalaaja

Suomessa oli vuoden 2020 lopussa yhteensä 556 052 lapsiperhettä. Perheissä on yli miljoona alaikäistä lasta. Lapsi- ja perhemyönteisyys tarjoaa mahdollisuuksia joihin on harva on vielä tarttunut.

Jos haluat tutkia, mitä lapsi- ja perhemyönteisyys voisi tarkoittaa organisaatiollesi, älä epäröi olla yhteydessä.

Kansainvälisessä vertailututkimuksessa oli mukana noin 11 500 vastaajaa 40 maasta.

24/02/2022

Ajatuksemme ovat Ukrainassa. 💔

Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen on antanut haastatteluja aiheesta, miten sotauutisista voi puhua lasten kanssa. Monet haastattelut ovat maksumuurin takana, joten tässä aiheesta lisää.

Lapset ovat nykyään niin valtavan mediatulvan kohteena, että uutisten näkemistä ei voi eikä aina ole tarkoituksenmukaistakaan kokonaan estää. Lapsi voi jopa ahdistua siitä, että maailmassa soditaan eikä vanhempi näytä tietävän asiasta mitään.

Lapselta voi kysyä, onko hän kuullut asiasta. Jos on, voi kysyä, mitä hän siitä ajattelee. Tietoa ei kannata tuputtaa, ellei asia vaivaa lasta. Aikuisen on tärkeää olla kuulolla ja korjata tarvittaessa lapsen tulkintoja, jotka voivat aiheuttaa pelkoa.

Sotauutisissa voi kiinnittää lapsen huomiota myös siihen, että myös sotaa käyvissä maissa suurin osa ihmisistä jatkaa tavallista arkea, käy koulua, pesee pyykkiä ja niin edelleen.

Jos aikuinen ei tiedä jotakin, tietoa voidaan hankkia lapsen kanssa yhdessä. Tällaiset keskustelut ovat myös mahdollisuus harjoitella kriittistä medialukutaitoa ja kiinnittää huomiota siihen, miten sotauutisointiin liittyy vaikuttamista ja propagandaa.

Aikuisen on tärkeää tunnistaa omat tunteensa uutisoinnin äärellä. Voimakkaat pelot pitää käsitellä toisen aikuisen kanssa, jotta niitä ei tule siirtäneeksi lapselle.

Aikuisille ja lapsille tukea tarjoavia tahoja on koottu verkkosivuillemme. Suora linkki kommenteissa.

Mielenkiintoinen ajatusleikki. Mitä tuumitte?Family Mattersissa ollaan myös konseptoitu ratkaisuja lastenhoitoon vanhemp...
27/07/2021

Mielenkiintoinen ajatusleikki. Mitä tuumitte?

Family Mattersissa ollaan myös konseptoitu ratkaisuja lastenhoitoon vanhempien kesälomakausien ajaksi, esimerkkinä pop-up-päiväkoti. Monissa perheissä ei välttämättä ole yhteistä lomaa koko kesän aikana ja lapset joutuvat olemaan paljon yksin. Tilanne kaipaa ratkaisuja ja niiden yhdessä kehittämistä.

Korkeakoulutettujen keskusjärjestön Akavan sekä Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry:n varapuheenjohtaja Ville-Veikko Rantamaula ehdottaa, että koululaisten vanhemmilla tulisi olla oikeus 12 viikon lomaan.

Hieno case äitien tukemisesta.
15/07/2021

Hieno case äitien tukemisesta.

In partnership with the Women’s Sports Foundation, Felix and Athleta are giving $200,000 in childcare grants for moms competing in Tokyo and Beijing.

Tässä on mielenkiintoista pohdittavaa. Family Matters on myös vuosien aikana nostanut esiin huolen perheistä ja parisuht...
22/05/2021

Tässä on mielenkiintoista pohdittavaa. Family Matters on myös vuosien aikana nostanut esiin huolen perheistä ja parisuhteista.

Yhteiskuntamme on tarponut pitkän polun agraarista urbaaniksi. Maanviljelysaikoina perheen käsite sisälsi sen, mitä nykyään kutsutaan laajennetuksi perheeksi. Ystävät ja sukulaiset olivat tarjoamassa apuaan. Tänä päivänä naiset ovat enenevässä määrin työelämässä ja jälkikasvu päivähoidossa, m***a paradoksaalisesti apua on tarjolla aiempaa vähemmän, isovanhemmat ovat kaukana tai kiireisiä. Kulttuurimme yksilökeskeistä ja suomalaiset sisukkaita. Apua ei niin vaan pyydetä. Ruuhkavuosissa tarpovat uhkaavat uupua kohtuuttoman työtaakan alle. Työpäivän jälkeen kotona odottaa toisenlainen työvuoro, metatyötä on paljon. Parisuhteelle ei enää oikein tahdo jäädä aikaa.

Suvi Laru (psykologi, psykoterapeutti) sekä Riina Nissinen (asiantuntija) kirjoittavat:

"Tilastokeskuksen mukaan noin 14 000 avioliittoa päättyy avioeroon vuosittain. Avoeroja tapahtuu vuosittain kaksinkertaisesti. Helsingin yliopiston tutkimuksen mukaan mielenterveydenongelmat lisääntyvät eron myötä, ja ero usein pahentaa aiempia mielenterveysongelmia. Erityisesti itsemurhariski kasvaa yli kolmanneksella avioeron seurauksena.

Ennaltaehkäisevä, matalan kynnyksen tuki esimerkiksi perhekeskuksissa säästää sekä inhimillistä kuormitusta että yhteiskunnan kustannuksia, toisin kuin kalliit ja aikaa vievät toimenpiteet tulehtuneiden tilanteiden ja psyykkisen kuormituksen korjaamiseksi.

Huomioittehan siis jatkossa kaikki arvoisat kunta- ja hyvinvointialueiden toimijat ja päätöksentekijät myös perheen hyvinvoinnin edistämisen ja parisuhteen tukemisen erilaisissa perheiden palveluissa?"

Apua on tärkeä saada ajoissa. Haaste on monimutkainen.
Me Family Mattersilla tarjoamme lapsi ja perhekeskeiseen kehittämiseen ja palvelumuotoiluun keskittyneenä yrityksenä myös apuamme rakenteiden, prossien ja palveluiden uudelleen muotoiluun ja arviointiin niin, että lapsi- ja perhevaikutukset huomioidaan. Organisaatioille tarjoamme apua esimerkiksi lasten unikouluissa yhteistyökumppanimme kautta, coachingiin työn ja perheen tasapainon löytämiseksi tai perhemyönteisen yrityskulltuurin muotoiluun.

SOSTE kokoaa yhteen yli 200 sosiaali- ja terveysjärjestöä rakentamaan sosiaalisen hyvinvoinnin ja terveyden edellytyksiä, osallistumismahdollisuuksia sekä oikeudenmukaista ja vastuullista yhteiskuntaa.

Family Matters vinkkaa.Tuntuu, että vihdoin Suomessa aletaan ottaa kunnolla askelia kohti lapsi- ja perhemyönteistä Suom...
18/05/2021

Family Matters vinkkaa.

Tuntuu, että vihdoin Suomessa aletaan ottaa kunnolla askelia kohti lapsi- ja perhemyönteistä Suomea.

Olemme vuosia tuoneet esiin tarvetta uudelleen muotoilla palveluita, yrityksiä ja yhteiskuntaa lapsien ja perheiden näkökulmasta.

Jokainen, joka on viettänyt aikaansa leikkipuistossa, on todennäköisesti elätellyt toiveita sinne tuotavista palveluista. Upeaa, että joku rohkeni toteuttamaan tämän kauan kaivatun idean. Leikkipuistoissa on paljon hyödyntämätöntä potentiaalia.

Family Matters auttaa mielellään palveluiden muotoilussa perhe- ja lapsimyönteisiksi.

https://www.playcafe.fi/

Liikkuva leikkipuistokahvila Liikenteessä kesäkuussa     Olemme liikkuva leikkipuistokahvila, jossa vanhemmat saavat tilaa hengähtää - paikoissa, joissa lapsetkin viihtyvät.     Täällä liikummeNäiden leikkipuistojen läheisyydestä löydät meidät tulevana kesänä.Askisto, Lammasl...

EVA selvitti syksyllä 2020 arvo- ja asennetutkimuksessa suomalaisten arvioita alhaisen syntyvyyden syistä sekä keinoista...
18/04/2021

EVA selvitti syksyllä 2020 arvo- ja asennetutkimuksessa suomalaisten arvioita alhaisen syntyvyyden syistä sekä keinoista syntyvyyden nostamiseksi.

Alhaiseen syntyvyyden kärkisyinä olivat lasten hankkimisen lykkääminen ja epävarmuus tulevasta.

Taloudellista tukea tärkeämpää olisi kansalaisten mielestä työn ja perheen yhteensovittamisen helpottaminen syntyvyyden lisäämiseksi. Joustavaa työaikaa pienten lasten vanhemmille pidetään kaikkein tärkeimpänä keinona syntyvyyden lisäämiseksi.

Family Mattersia tämä ei yllättä. Yrityksemme syntyi lapsi- ja perhemyönteisten yritysten, palveluiden ja yhteiskunnan kehittämiseksi. Katseemme vahvasti tulevaisuudessa ja visiossamme tehdä perhemyönteisyydestä suomalainen vientituote.

Korona-aika on vaikuttanut perheisiin ja tuonut uudenlaisia haasteita. Koti on sekä työn että vapaa-ajan areena. Elämä on kaventunut pieneen piiriin, eikä tukiverkostot ole ollut käytettävissä. Jos aiemmin oli haasteita palautua työstä, se on tutkimusten mukaan lisääntynyt korona-aikaan, jossa on vaikea vetää rajoja työ ja vapaa-ajan välille.

Family Mattersilta on saatavilla kokeneita valmentajia etätyöpäivien muotoiluun ja palautumiseen. Ota yhteys.

Suomalaiset uskovat tulevaisuuteen liittyvän epävarmuuden vähentävän haluja lasten saamiseen. EVAn ekonomisti Sanna Kurronen purkaa Arvo- ja asennetutkimuksen tuloksia EVA Analyysissa Syntyvyys…

Suomen lapsistrategia on julkaistu tänään.Lapsistrategia sisältää yli hallituskausien ulottuvasta lapsi- ja perhemyöntei...
23/02/2021

Suomen lapsistrategia on julkaistu tänään.

Lapsistrategia sisältää yli hallituskausien ulottuvasta lapsi- ja perhemyönteisen Suomen visiosta: lapsen oikeuksia kunnioittava Suomi

Lapsistrategialla turvataan lapsia koskevien perus- ja ihmisoikeusvelvoitteiden tavoitteellinen ja johdonmukainen toteuttaminen yli hallituskausien, kerrotaan julkaisun sivuilla.

- Tavoitteena on kaikkien lasten Suomi
- Lapsistrategian toimeenpano varmistaa lasten oikeuksien toteutumisen
- Lapsistrategia kattaa kaikki alle 18-vuotiaat lapset ja nuoret

Strategia perustuu kolmeen pääajatukseen:
1. Strategialla luodaan aidosti lapsi- ja perhemyönteinen, lapsen oikeuksia kunnioittava Suomi.

2. Lapsen oikeudet ja asema vakiinnutetaan niin, että lapset huomioidaan johdonmukaisesti kaikessa poliittisessa ja tosiasiallisessa toiminnassa muiden yhteiskunnan jäsenten rinnalla ja että lapset saavat tietoa heille kuuluvista oikeuksista.

3. Haavoittuvassa asemassa olevien lasten asema turvataan ja heidän tar-peensa tunnistetaan paremmin.

Lapsi- ja perhemyönteinen Suomi investoi lasten ja perheiden hyvinvointiin. Hyvinvointia tukevat perheiden riittävä toimeentulo, toimiva työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen, hyvät julkiset palvelut ja toimintaedellytykset paikallisella ja alueellisella ta-solla sekä aktiivinen kansalaisyhteiskunta

Lainaukset: Lapsistrategia, 2021

Family Matters on jatkossakin apuna lapsi- ja perhemyönteisen yhteiskunnan, palveluiden ja organisaatioiden kehittämisessä ja apuna lapsitrategian toteuttamisessa konkreettisesti.

On aina yhtä hienoa lukea organisaatioista, joissa on jo kehitetty perhemyönteisyyttä.Helsingin Uutiset esittelee muutam...
22/02/2021

On aina yhtä hienoa lukea organisaatioista, joissa on jo kehitetty perhemyönteisyyttä.

Helsingin Uutiset esittelee muutaman tällaisen organisaation jutussaan:

"Työelämän joustoja ovat muun muassa liukuva työaika, joustava työvuorosuunnittelu, etätyö, osa-aikatyö, tehtävien uudelleenjärjestelyt ja virka- ja työvapaat sekä sairaan lapsen hoitoetu.
– Arsenaali on aika laaja, jos tahtotilaa ja asennetta on. Se on se ehkä tärkein, sanoo HR-asiantuntija Susanna Puustinen kaupunginkansliasta."

Inspiroivaa viikkoa näiden uutisten siivittämänä

Työelämä: Helsingin Uutiset otti selvää, minkälaisia joustoja Helsingin kaupunki ja suuret työnantajat työntekijöilleen tarjoavat.

Osoite

Helsinki

Nettisivu

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Family Matters Oy :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Family Matters Oy :lle:

Jaa