27/07/2026
Monelle meistä toimeen tarttuminen ja omien unelmien kohti meneminen on vahvuus. M***a mitä tapahtuu silloin, kun se muuttuu uuvuttavaksi ylisuorittamiseksi?
Syvällä hermostossa saattaa asua vanha, kehoon uurtunut muistijälki:
”En saa (elämässä) mitään, ellen itse laita sitä tapahtumaan.”
Tämä uskomus ei synny tyhjiössä. Se on usein opittu suojamekanismi ja selviytymisstrategia tilanteista, joissa olemme jääneet yksin tai joissa tarpeisiimme ei ole vastattu.
On hienoa ja kaunista mennä kohti sitä, mitä kaipaa – olipa kyse urasta, ihmissuhteista tai henkilökohtaisesta kasvusta. Ongelma ei olekaan halu toimia, vaan se PAINE, jolla toimimme.
💪 Terve aktiivisuus nousee uteliaisuudesta, ilosta ja vetovoimasta. Se uskaltaa myös pysähtyä.
😩 Pakonomainen (yli)suorittaminen nousee pelosta. Sitä ohjaa sisäinen "varmuus" siitä, että jos otetta höllää edes hetkeksi, mitään hyvää ei tapahdu eikä kukaan tule vastaan.
Silloin jokaisesta teosta tulee yritys hallita tulevaisuutta ja turvata oma selustansa.
Miten stten siirtyä suorittamisesta luottamukseen?
Hermostoa ei voi käskeä luottamaan järkeilyllä. Luottamus rakentuu hitaasti, pienissä kehollisissa kokemuksissa:
🙏 Tunnista ja kiitä sisäistä suorittajaa. Se on pitänyt sinut turvassa ja vienyt pitkälle. Se ei ole virhe, josta pitäisi päästä eroon, vaan osa sinua, joka yrittää vain pitää huolta tarpeistasi.
🙏 Luo tilaa vastaanottamiselle. Jos kädet ovat jatkuvasti täynnä tekemistä, niihin ei mahdu mitään uutta. Harjoittele hetkiä, joissa et edistä mitään. Huomaa, mitä tapahtuu, kun vain hengität ja olet.
🙏 Pehmennä "pakko saada aikaan" -impulssia. Kun huomaat ryntääväsi ratkaisemaan tai järjestämään jotain pakonomaisesti, pysähdy sekunniksi. Kysy itseltäsi: ”Mitä tapahtuisi, jos en tekisi tätä juuri nyt?”
Kun opimme lepäämään siinä tiedossa, että olemme arvokkaita ilman jatkuvaa suorittamistakin, elämälle avautuu tilaa yllättää meidät.
Luottamus ei ole passiivisuutta – se on rohkeutta astua askeleen taaksepäin ja antaa tilaa elämän tapahtua niin kuin se tapahtuu ✨️