Voimavaranto

Voimavaranto � Autan sinua luomaan armollista ja lempeää työelämää, jossa herkkyydellesi on tilaa
� Avoimuus ja turvallisuus työelämässä

Voiko opiskelu olla harrastus?Kysyn ihan vaan siksi, että ilmoittauduin juuri työyhteisösovittelijakoulutukseen, joka al...
17/09/2026

Voiko opiskelu olla harrastus?

Kysyn ihan vaan siksi, että ilmoittauduin juuri työyhteisösovittelijakoulutukseen, joka alkaa lokakuussa.

Huomaan olevani aika innoissani. 🤩

Taidan olla vähän ikuinen opiskelija. Aina kun jokin aihe alkaa kiinnostaa, haluan ymmärtää siitä lisää. Tällä kertaa kiinnostus kohdistuu siihen, mitä työyhteisössä tapahtuu, kun ihmisten välille syntyy ristiriitoja, ja miten niiden käsittelyssä voisi päästä eteenpäin.

Työnohjaajana olen usein pohtinut, miksi joistakin asioista on työyhteisössä vaikea puhua ääneen. Joskus eriävät näkemykset mahtuvat samaan keskusteluun ihan hyvin. Joskus taas jokin jää hiertämään, ja ajan myötä siitä tulee vaikeampi ottaa puheeksi.

Siksi odotan koulutukselta erityisesti uusia näkökulmia kuuntelemiseen, ristiriitojen käsittelyyn ja siihen, miten ihmiset voisivat tulla paremmin ymmärretyiksi myös silloin, kun ovat asioista eri mieltä. On kiva saada lisää osaamista omaan työkalupakkiin.

En vielä tiedä, mihin kaikkeen tämä koulutus minut vie. M***a juuri nyt tuntuu hyvältä päästä taas oppimaan jotain, mikä liittyy niin läheisesti siihen työhön, jota jo teen. M***a on kuitenkin ihan eri. 🤭

Ehkä opiskelu siis voi olla harrastus. Ainakin minulle. 😄

Onko täällä muita, jotka usein syksyn tullen innostuvat uudesta koulutuksesta vähän samalla tavalla kuin toiset lomamatkan varaamisesta tai harrastuksen imusta?

Työnohjaajana valmistaudun tapaamiseen olemalla suunnittelematta sitä.Tämä voi kuulostaa vähän oudolta. 😄En yleensä rake...
16/09/2026

Työnohjaajana valmistaudun tapaamiseen olemalla suunnittelematta sitä.

Tämä voi kuulostaa vähän oudolta. 😄

En yleensä rakenna työnohjaukselle valmista sisältöä, valitse etukäteen käsiteltävää teemaa tai mieti kysymyksiä, joihin haluaisin keskustelua johdattaa.

Pyrin menemään työnohjaukseen ei-tietämisen tilassa.

Saatan palauttaa mieleeni, missä vaiheessa yhteistä työskentelyä olemme ja mitä tavoitteita sille on asetettu. M***a en halua palata edellisen kerran muistiinpanoihin niin, että alkaisin jo niiden perusteella päättää, mihin keskustelun pitäisi seuraavaksi mennä.

Jos muodostan mielessäni valmiita kysymyksiä, alan helposti myös kuunnella vastauksia juuri niihin.

Silloin jotakin tässä hetkessä tärkeää saattaisi jäädä kuulematta.

Haluan tulla työnohjaukseen aidosti uteliaana ja kysyä:
Mistä tänään olisi hyvä puhua?
Mitä kuuluu juuri tässä hetkessä?
Mikä kaipaa yhteistä ajattelua juuri nyt?

Ei-tietämisen tila ei tarkoitaa minulle sitä, etten työnohjaajana kuvittele tietäväni osallistujien puolesta, mikä heille on tänään tärkeintä.

Aina keskustelun aihetta ei kuitenkaan löydy heti.

Joskus osallistujat odottavat minulta yleistä teemaa, harjoitusta tai valmiita kysymyksiä. Ja myönnän, että silloin suunnittelemattomuus voi tuntua hetken myös työnohjaajasta haastavalta.

M***a ehkä silloinkaan ei tarvitse kiirehtiä täyttämään hiljaisuutta.

Voimme pysähtyä tutkimaan myös sitä, miksi puhuttavaa ei tunnu olevan.
Onko työssä ollut tavallista rauhallisempaa?
Onko yhteinen työnohjaus menettänyt tavoitteensa?
Ovatko ihmiset niin kuormittuneita, ettei ajatuksia saa juuri sillä hetkellä kiinni?
Vai onko työyhteisössä jotakin, josta ei vielä uskalleta puhua?

Se, ettei mitään aihetta heti nouse, voi itsessään olla tärkeä työnohjauksellinen havainto.

Pyrin luottamaan dialogiin, läsnäoloon ja siihen, että yhdessä tutkimalla löytyy yleensä jotakin olennaista.

Minun tehtäväni ei ole tuoda keskusteluun valmista vastausta tai edes valmista kysymystä.
Tehtäväni on kuunnella, mitä tässä hetkessä alkaa syntyä – ja uskaltaa jäädä hetkeksi myös siihen, ettei vielä tiedetä.

Miltä tällainen suunnittelemattomuus työnohjauksessa sinusta kuulostaa?

Mitä työpaikalla maksaa se, ettei työn äärelle ehditä koskaan pysähtyä?Työpäivät täyttyvät helposti asiakkaista, palaver...
14/09/2026

Mitä työpaikalla maksaa se, ettei työn äärelle ehditä koskaan pysähtyä?

Työpäivät täyttyvät helposti asiakkaista, palavereista, kirjauksista, viesteistä ja asioista, jotka pitäisi saada valmiiksi mielellään jo eilen.

Samalla työhön liittyvät kokemukset, epävarmuudet ja kysymykset jäävät odottamaan sopivampaa hetkeä.

Sitä hetkeä ei välttämättä koskaan tule.

Silloin asioita aletaan helposti ratkoa kiireessä ja yksin. Työntekijä voi jäädä pohtimaan, tekikö hän oikein, olisiko pitänyt toimia toisin tai missä hänen vastuunsa oikeastaan kulkee.

Työyhteisössä taas voidaan puhua paljon käytännön asioista, m***a silti hyvin vähän siitä, mitä työ ihmisissä herättää tai miksi jokin tilanne kuormittaa kerta toisensa jälkeen.

Toiminta alkaa ohjautua oletuksien varassa, joka johtaa seuraaviin oletuksiin. Vaikuttaen työn laatuun ja työyhteisön vuorovaikutukseen.

Tässä kohtaa työnohjausta kannattaa mielestäni ostaa.

Työnohjauksessa voidaan pysähtyä esimerkiksi sen äärelle,
mikä työssä juuri nyt kuormittaa
mikä kuuluu omalle vastuulle ja mikä ei
miksi samat tilanteet toistuvat työyhteisössä
mitä vaikeista asiakastilanteista jää työntekijän kannettavaksi
ja mistä pitäisi pystyä puhumaan myös työpaikan arjessa.

Joskus työnohjauksessa huomataan, ettei ongelma olekaan yksittäisen työntekijän jaksamisessa, vaan työn rakenteissa, epäselvissä vastuissa tai yhteisten keskustelujen puuttumisessa. Niissä oletuksissa.

Usein myös huomataan, että omaan työhön, tai ainakin siihen kuinka suhtautua työhön, voi vaikuttaa enemmän kuin kiireen keskellä on tullut ajatelleeksi.

Syksy on jo käynnissä, m***a työnohjausta ei tarvitse aloittaa toimintakauden ensimmäisellä viikolla. Sen voi aloittaa myös silloin, kun huomataan, että tällaiselle pysähtymiselle olisi tarvetta.

Kalenteriini mahtuu vielä uusia yksilö- ja ryhmätyönohjauksia.

Työskentelen kasvotusten Pohjois-Karjalassa ja etänä eri puolille Suomea.

Jäikö teidän syksyn työnohjaus ja pysähtymisen mahdollistaminen vielä järjestämättä?

Voiko työelämässä syntyä kohtaamis- ja kosketusvajetta?Mitkä on ne keinot, jolla noita vajeita paikataan?Tänään tulin ta...
10/09/2026

Voiko työelämässä syntyä kohtaamis- ja kosketusvajetta?

Mitkä on ne keinot, jolla noita vajeita paikataan?

Tänään tulin tavalliseen tapaani hoitotilalle hieman etuajassa. Istuin hetken hiljaisuudessa ja huomasin, kuinka jo pelkkä pysähtyminen tässä tilassa rauhoitti oloa.

Sama toistuu usein asiakkaiden puheissa. AUVO-menetelmässä tärkeää ei ole ainoastaan itse hoito, vaan myös hetki, jolloin ei tarvitse puhua, suorittaa tai huolehtia kenestäkään muusta.

Työelämässä kohtaamme päivän aikana ehkä kymmeniä ihmisiä. Silti voimme jäädä vaille sellaista kohtaamista, jossa joku pysähtyy meidän äärellemme.

Monessa työssä ollaan jatkuvasti lähellä muita ihmisiä, m***a turvallinen ja rauhoittava kosketus voi puuttua elämästä kokonaan. Keho voi käydä kierroksilla vielä silloinkin, kun työpäivä on jo päättynyt.

Siksi olen alkanut pohtia yhä enemmän, miten voisin viedä AUVO-menetelmää osaksi työelämäpalveluitani.

Työnohjaus tarjoaa tilan ajatella, puhua ja jäsentää työtä. AUVO puolestaan mahdollistaa pysähtymisen ilman sanoja.

Joskus tarvitsemme keskustelua. Joskus hetken, jolloin meiltä ei kysytä tai vaadita mitään. Hetken, kun meitä ei tarvita mihinkään.

Kun saa vain olla.

Ajattelen, että molemmille pitäisi olla enemmän tilaa myös työelämässä.

Olisiko teidän työyhteisössänne tarvetta tällaisille pysähtymisen hetkille?

Yrittäjän päivä meni jo.Olin ilmeisesti liian kiireinen yrittämään, että olisin ehtinyt postata siitä. 😅Yrittäjyys ei tu...
07/09/2026

Yrittäjän päivä meni jo.

Olin ilmeisesti liian kiireinen yrittämään, että olisin ehtinyt postata siitä. 😅

Yrittäjyys ei tullut elämääni yhtenä suurena loikkana.

Olen täydentänyt osaamistani opiskelemalla uutta.
Olen rakentanut yrittäjyyttäni vähitellen muun työn rinnalla, kokeillut erilaisia palveluita ja opetellut samalla, millaista yrittäminen oikeasti on.

Nyt olen päätoiminen yrittäjä jo toista vuotta.

Sosionomina olin tottunut tekemään monenlaista kohtaamistyötä ihmisten kanssa, m***a yrittäjänä olen joutunut opettelemaan m***a aivan uutta roolia ja työtehtävää tuon ydinosaamisen rinnalle. Yrittäjänä olen milloin myyjä, markkinoija, taloushallinnon ihmettelijä, suunnittelija, sisällöntuottaja ja oman elämäni CEO.

Ja välillä ihan vain se tyyppi, joka katsoo kalenteria ja miettii, mistä seuraavat työt tulevat. 😅

Juuri nyt kalenterissani on pitkästä aikaa tavallista enemmän tilaa.
Se tuntuu samaan aikaan helpottavalta ja vähän huolestuttavalta.

Toisaalta tila on saanut minut miettimään entistä tarkemmin sitä, millaista työtä haluan tehdä enemmän.

Ja vastaus on aika selkeä.

Haluan tehdä enemmän työnohjausta sekä vuorovaikutuksellisia luentoja ja työpajoja. Erityisesti niiden ihmisten ja työyhteisöjen kanssa, joissa tehdään vaativaa ihmissuhdetyötä ja ollaan jatkuvasti lähellä toisten ihmisten elämää. Siellä, missä oma persoona on yksi tärkeimmistä työvälineistä.

Koska kalenteri ei täyty sitä tuijottamalla, aion tänä syksynä kertoa vähän rohkeammin myös siitä, mitä minulta voi ostaa. 🤭

Syksylle mahtuu vielä yksilö- ja ryhmätyönohjauksia sekä muutamia luentoja ja työpajoja. Työnohjaus onnistuu Pohjois-Karjalassa lähitapaamisina ja muualla Suomessa etänä ja sovitusti. Koulutusten sisällöt suunnittelen yhdessä tilaajan kanssa työyhteisön tarpeisiin sopiviksi.

Jos teidän työyhteisössänne olisi tarvetta pysähtyä työn, jaksamisen tai yhteisen keskustelun äärelle, minulle saa laittaa viestiä.

Hyvää Yrittäjän päivää näin pari päivää jälkijunassa meille kaikille yrittäjille! 💛

Olen huomannut, etten enää jännitä kouluttamista samalla tavalla kuin ennen.Tai jännitän varmasti edelleen, m***a jokin ...
03/09/2026

Olen huomannut, etten enää jännitä kouluttamista samalla tavalla kuin ennen.

Tai jännitän varmasti edelleen, m***a jokin on muuttunut.

Aiemmin ajattelin ehkä enemmän, että kouluttajana minun täytyy osata puhua, esiintyä ja pitää koko tilanne hallussani. Nyt olen löytänyt itselleni paljon luontevamman tavan olla luennoitsijana.

Minun ei tarvitse olla koko ajan äänessä tai "viedä tilaa".

Voin myös kouluttajana luoda tilaa keskustelulle, yhdessä ajattelemiselle ja sille, että osallistujat pääsevät sanomaan omia ajatuksiaan ääneen.

Voin alustaa, kysyä, ihmetellä ja viedä keskustelua eteenpäin, vähän samalla tavalla kuin teen muussakin ohjaustyössäni.

Ehkä juuri siksi olen alkanut nauttia kouluttamisesta ihan eri tavalla. Ja syyskuu onkin alkanut mukavasti koulutusten merkeissä. 🤩

Alkuviikosta pääsin keskustelemaan etsivän nuorisotyön verkoston kanssa pysähtymisestä ja itsensä johtamisesta. Tänään pidin EHYT ry:n kautta päihdekasvatuksen oppitunnin vitos–kutosluokkalaisille, ja ensi viikolla aihe jatkuu vanhempainillassa lasten vanhempien kanssa.

Tällä viikolla olen myös suunnitellut yhdessä tilaajan kanssa tulevaa koulutusta, jossa tullaan pysähtymään työssä jaksamisen ja itsemyötätunnon äärelle.

Hyvin erilaisia kohderyhmiä ja aiheita, m***a kaikissa niissä minua kiinnostaa lopulta sama asia: miten saadaan aikaan keskustelua ja tila, jossa ihmiset uskaltavat ajatella ja puhua asioista ääneen?

Olen oivaltanut, ettei minun tarvitse luennoitsijanakaan olla se joka puhuu eniten. Voin luennoida myös kuunnellen.

Ehkä juuri siksi olen alkanut nauttia kouluttamisesta ihan eri tavalla ja haluaisin tehdä sitä enemmänkin! 🤩

Millainen luento tai koulutus saa sinut osallistumaan keskusteluun?

Pitäisikö työasiat aina pystyä jättämään työpaikalle?Kohtaamistyössä ollaan välillä hyvin lähellä toisen ihmisen elämää,...
26/08/2026

Pitäisikö työasiat aina pystyä jättämään työpaikalle?

Kohtaamistyössä ollaan välillä hyvin lähellä toisen ihmisen elämää, hätää ja vaikeita kokemuksia.

Ammattilainen voi kuulla asioita, joita moni muu ei koskaan kuule. Hän voi joutua tekemään päätöksiä keskeneräisen tiedon varassa, sietämään epävarmuutta ja hyväksymään sen, ettei aina pysty auttamaan niin paljon kuin haluaisi.

Ei siis ole kovin ihmeellistä, jos jokin tilanne jää mieleen vielä työpäivän jälkeenkin.

Minusta se ei automaattisesti kerro huonoista rajoista tai siitä, ettei työntekijä olisi riittävän ammatillinen. Joskus se kertoo yksinkertaisesti siitä, että työssä kohdataan asioita, jotka koskettavat.

Olennaisempaa olisi kysyä:
Onko työntekijällä paikka, jossa kokemuksia voi käsitellä?

Siis niitä kaikenlaisia kokemuksia, joita itsessä saattaa herätä erilaisissa kohtaamisissa tai monenmoisia elämäntarinoita kuullessa.

Voiko omasta epävarmuudesta tai riittämättömyyden tunteesta puhua ilman pelkoa siitä, että oma ammatillisuus kyseenalaistetaan?

Sallitaanko turhautumisen tai surun tunteet? Onko onnistuminen yhteistä vai toiselta pois?

Pystytäänkö työyhteisössä erottamaan se, mikä kuuluu työntekijän vastuulle ja mikä ei?

Ja huomataanko kuormitus ennen kuin se alkaa näkyä jaksamisessa, vuorovaikutuksessa tai tavassa kohdata asiakkaita?

Kohtaamistyössä työntekijän ei tarvitse muuttua tunteettomaksi pystyäkseen tekemään työnsä hyvin. M***a myöskään kaikkea työssä heräävää ei pitäisi joutua käsittelemään yksin. Tunteiden patoaminen johtaa usein kyynisyyteen, joka taas tuo omat haasteensa kohtaamiseen.

Näiden kysymysten äärelle voidaan pysähtyä työnohjauksessa.

Mihin teidän työyhteisössänne viedään ne asiat, jotka eivät jääneetkään työpaikalle?

Täytän tänä vuonna 35 ja havahduin siihen, että olen ollut tavalla tai toisella ohjaustyön äärellä jo lähes 20 vuotta. S...
24/08/2026

Täytän tänä vuonna 35 ja havahduin siihen, että olen ollut tavalla tai toisella ohjaustyön äärellä jo lähes 20 vuotta.

Siis mitä? 😂

Kun aloin laskea tätä, tajusin itsekin, kuinka pitkään olen oikeastaan tehnyt töitä ihmisten, ryhmien ja erilaisten elämäntilanteiden äärellä.

Työnohjaajuuteni ei siis alkanut työnohjaajakoulutuksesta.
Se on rakentunut vähitellen vuodesta 2007 alkaen nuoriso- ja ohjaustyössä, valmennuksessa, kehittämistyössä, esihenkilönä sekä julkisella ja yksityisellä sektorilla.

Vuosien aikana olen kohdannut ihmisiä hyvin erilaisissa elämäntilanteissa. Olen nähnyt läheltä, kuinka työ, muu elämä, terveys, talous, ihmissuhteet ja oma jaksaminen kietoutuvat toisiinsa. Ihminen kun ei jätä itseään tai muuta elämäänsä työpaikan oven ulkopuolelle.

Olen myös oppinut, ettei kohtaamistyössä voi aina ratkaista kaikkea. Ei asiakkaan puolesta eikä työyhteisön puolesta.

M***a asioita voidaan pysähtyä tutkimaan yhdessä.

Voidaan jäsentää sitä, mikä kuormittaa.
Tunnistaa, mikä kuuluu omalle vastuulle ja mikä ei.
Katsoa tilannetta useammasta näkökulmasta.
Joskus tärkeintä on saada sanoittaa ääneen kaikkea sitä, mitä kohtaamistyö itsessä on herättänyt.

Työnohjaajaopinnot antoivat nimen ja uudenlaisen kehyksen monelle sellaiselle asialle, jota olin työssäni tehnyt ja pohtinut jo pitkään. Ne syvensivät osaamistani erityisesti dialogisuudessa, reflektiossa, vuorovaikutuksessa ja työn kuormituksen tarkastelussa.

Työnohjaajana minulle on tärkeää tarjota tila, jossa ei tarvitse tietää valmiiksi eikä löytää nopeita ratkaisuja.

Lähes 20 vuodessa on ehtinyt kertyä kokemusta hyvin erilaisista ihmisistä, työympäristöistä ja ammatillisista rooleista. Nyt se näkyy tavassani työskennellä työnohjaajana: kuuntelen, kysyn, autan jäsentämään ja uskallan tarvittaessa myös haastaa.

Siksi haluan kohdentaa työnohjaustani erityisesti sote-alalle, nuorisotyöhön ja muuhun vaativaan kohtaamistyöhön. Niiden työn arki ja erityispiirteet ovat minulle tuttuja myös käytännössä.

Kuinka m***a tuntia elämästä voi käyttää auton avainten etsimiseen? 😂Lähes joka kerta sama homma.Olen lähdössä. Useimmit...
20/08/2026

Kuinka m***a tuntia elämästä voi käyttää auton avainten etsimiseen? 😂

Lähes joka kerta sama homma.

Olen lähdössä. Useimmiten jo valmiiksi vähän myöhässä. Menen hakemaan auton avaimia siitä, missä niiden pitäisi olla.

Ei avaimia.

Ja sitten alkaa tuttu pyöriminen ja hyöriminen ympäri taloa.

Laukku. Takin taskut. Keittiö. Työhuone. Eteinen.

Ei.

Seuraavaksi alkaa tapahtumien kelaaminen taaksepäin.

Eilen tulin kotiin...
Menin ensin tuonne...
Riisuin takin...
Kannoin nämä tavarat...
Kävin keittiössä...

MISSÄ VAIHEESSA MINULLA OLI VIELÄ AVAIMET KÄDESSÄ?! 😂

Ja siitä käynnistyy uusi etsintäkierros. Kissa ja koirat pyörii jaloissa ja innostuu, että mikäs vauhti nyt on päällä. Kierros jatkuu muutaman kirosanan ja varpaaniskun siivittämänä.

Eilen taas avaimia etsiessäni mietin, etten oikeastaan edes halua tietää, kuinka m***a tuntia elämästäni olen käyttänyt auton avainten, ja kaiken muunkin kadonneen, etsimiseen. 🤭

Tiedän tähän myös ratkaisun:

LAITA NE AINA SAMAAN PAIKKAAN.

Tai varaa nyt ainakin aikaa tuolle joka kertaiselle sekoilulle.

Niinpä.

Ja silti, etsimässä ollaan, kiireen keskellä. 🤭

Ehkä tämä on yksi niistä arjen pienistä toiminnanohjauksen kohdista, joissa tietäminen ja tekeminen ovat kaksi aivan eri asiaa.

Hästäg elämänhallinta. 🤭

Nyt kiinnostaisikin tietää...

Onko kohtalotovereita?

Paljonko arvioit käyttäneesi elämäsi aikana aikaa kadonneiden tavaroiden etsimiseen?

Päiviä, viikkoja, kuukausia? Vai haluatko edes tietää? 😅

Huipulla tuulee! 😂Kuva on Outokummun vanhan kaivoksen tornin huipulta, jonne kiipesin korkeanpaikankammostani huolimatta...
11/08/2026

Huipulla tuulee! 😂

Kuva on Outokummun vanhan kaivoksen tornin huipulta, jonne kiipesin korkeanpaikankammostani huolimatta.

Kuulemma sen näki ja kuuli, että jokainen askel oli itsensä ylitys, kun nousin nuo 177 rappua! 🤭

Ja vitsit mikä fiilis siitä tuli! 😍 Jännitti ihan kunnolla, m***a samalla olo oli jotenkin hirveän vapautunut. Minä menin ja uskalsin!

Tässä on nyt menossa kesän toinen lomapätkä, ja lomailua olen näköjään saanut opetella vähän kantapään kautta.

Keväällä tuli tehtyä paljon töitä, opinnoissa oli loppurutistus ja myös vapaa-ajalla oli monenlaista kuormitusta.

Välillä kaikkea oli ihan liikaa. Huomasin jo toukokuussa, että nyt tuli elettyä velaksi. En vain vielä tiennyt, miten ja milloin sitä velkaa makselisin takaisin.

Lomalla tuli sitten maksun aika.
Ensimmäisellä lomapätkällä keho pysäytti. Toisella kävi sama juttu.

Jotenkin hassua, että puhun työssäni paljon pysähtymisestä, palautumisesta ja kestävästä työelämästä ja silti huomaan itsekin välillä vasta jälkikäteen, että nyt tuli vedettyä liian pitkään liian kovaa.

Ehkä tässä toteutuu se kuuluisa suutarin lapsella ei ole kenkiä. 😂

Toisaalta palautuminen ei taida olla asia, jonka voi joskus opetella valmiiksi. Oma jaksaminen muuttuu elämäntilanteiden ja kuormituksen mukana, eikä kaikkea pysty ennakoimaan tai hallitsemaan.

Olen oppinut, että kehoni on usein viisaampi kuin pääkoppani. Sain siitä jälleen muistutuksen.

Tällä lomalla olenkin yrittänyt tehdä aika pitkälti sitä, mitä huvittaa. Välillä levätä. Välillä lähteä reissuun. Välillä olla tekemättä yhtään mitään.

Ja näköjään välillä poiketa myös epämukavuusalueelle kiipeämällä niin korkealle, että hirvittää. 🤩

Osoite

Heinävaara

Nettisivu

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Voimavaranto :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Voimavaranto :lle:

Oikopolut

Jaa

Kategoria