Ahvenisto Thunder Race

Ahvenisto Thunder Race Ahveniston moottoriradalla järjestettävä rata-ajon SM-sarjan osakilpailu Ahvenisto Thunder race. Toiminnantäyteinen 49. toimintavuosi huipentuu 10.-11.9.

Ahvenisto -Suomen haastavin moottorirata

Ahveniston moottorirata on valmistunut Hämeenlinnaan jo vuonna 1967, heti Keimolan moottoriradan jälkeen, ollen tämän sulkeuduttua maan vanhin toiminnassa oleva moottorirata. RATA-SM -finaalikilpailuun. Myös SMP F4 -mestaruussarja päättää vuotuisen sarjansa Ahvenistolla, jossa mukana nähdään myös suomalaista väriä. Radalla viikonlopun aikana on myös amerik

kalaisia kilpa-autoja V8 Thunder -luokassa, jossa ajetaan sekä Suomen että Ruotsin osakilpailu. Ahvenisto on tullut tutuksi ratana, jossa aina jyvät erottuvat akanoista. Ja ratana, jossa kuljettajien työtä eivät helpota korkeuserot eivätkä rataa kiertävät metallikaiteet, joihin osumalla saa helposti aikaan vaurioita kalustoon. Kilpailun järjestävä seura, Ahveniston Autourheilijat ry on perustettu vuonna 2002 Hämeenlinnan Autourheilijoiden ja Hämeenlinnan Urheiluautoilijoiden yhdistymisen tuloksena. Moottoriradan viereinen kiinteistö, entinen automuseo, siirtyi 2000-luvun alussa radan toimintaa pyörittämään tulleen Pertti Kurki-Suonion hallintaan ja samalla myös Ahveniston Autourheilijat sai kiinteistöstä kerhotilan. Vuosi vuodelta olemme lisänneet kilpailussa yleisöpalvelua ja pyrimmekin jatkuvasti parantamaan edellisvuosista. Viime vuosina on lisätty koko perheen palveluita viihtyvyyden lisäämiseksi. Tervetuloa Ahveniston moottoriradalle, suomalaisen rata-ajon kehtoon - koko perheen autourheilutapahtumaan! Ahvenisto Thunder Race (RATA-SM) 2016 luokat:

Legends
V8 Thunder
Formula 4
Xtreme Race
Gran Turismo
V1600
Formula Ford
Formula Ford Zetec

Veekasithunderit ajavat kaudella 2019 muualla,Ahvenisto huilaa. Ohessa kalenteri: www.v8thunder.fi/start  Ahveniston Aut...
25/01/2019

Veekasithunderit ajavat kaudella 2019 muualla,
Ahvenisto huilaa.

Ohessa kalenteri: www.v8thunder.fi/start

Ahveniston Autourheilijat ry Ahveniston moottorirata VisitHameenlinna.fi

Haluatko V8Thunder kuljettajaksi? - kysy valmista team paikkaa tai myytävänä olevia autoja!!

Moottorirata voi olla alueen matkailullinen vetovoimatekijä. Ahveniston moottorirata on   . Kiitos tästä kaudesta!  Ahve...
23/10/2018

Moottorirata voi olla alueen matkailullinen vetovoimatekijä. Ahveniston moottorirata on . Kiitos tästä kaudesta!

Ahveniston moottorirata Ahveniston Autourheilijat ry Ahveniston Moottorirata Matkailun kehitystä Hämeessä Brandenter VisitHameenlinna.fi

Hämeen Sanomat 23.10.2018

08/10/2018

Rata-ajon lajiryhmän kokous 4. lokakuuta 2018. KAUDEN 2018 RATA-SM PISTEIDEN HYVäKSYMINEN Kauden 2018 pisteet hyväksyttiin ja niitä esitetään hallitukse

Thunder Road...
02/09/2018

Thunder Road...

Ensimmäinen kisapäivä takana. Huomenna kolmas ja viimeinen kisa klo 12:05.

Infopaketti. www.rata-sm.fi/ -30361Liput: La 10€  |  Su 10€  |  La + Su 15€ (alle 12-vuotiaat ilmaiseksi vanhempien seur...
31/08/2018

Infopaketti.
www.rata-sm.fi/ -30361

Liput: La 10€ | Su 10€ | La + Su 15€ (alle 12-vuotiaat ilmaiseksi vanhempien seurassa)

VisitHameenlinna.fi

Vielä hieman muutoksia aikatauluun! 👇Lauantai 1.9.9.00 - 9.30 V8 Thunder Vapaa harjoitus 30 min.9.35 - 9.55 Formula Ford...
28/08/2018

Vielä hieman muutoksia aikatauluun! 👇

Lauantai 1.9.

9.00 - 9.30 V8 Thunder Vapaa harjoitus 30 min.
9.35 - 9.55 Formula Ford Aika-ajo 20 min.
10.00 - 10.15 SMP F4 NEZ + FAF Aika-ajo 15 min.
10.20 - 10.50 V8 Thunder Aika-ajo 30 min.
10.55 - 11.15 V1600 Aika-ajo 20 min.
11.20 - 11.40 The Gran Turismo Aika-ajo 20 min.
11.40 - 12.40 Tauko
12.40 - 13.05 V8 Thunder Race 1 20 min. +1
13.35 - 14.05 SMP F4 NEZ + FAF + FF Race 1 25 min. +1
14.25 - 14.45 V1600 Race 1 17 min.
15.05 - 15.25 The Gran Turismo Race 1 17 min.
15.55 - 16.25 SMP F4 NEZ + FAF + FF Race 2 18 min. +1
16.45 - 17.05 V8 Thunder Race 2 20 min. +1

Sunnuntai 2.9.

10.10 - 10.25 SMP F4 NEZ Aika-ajo 15 min.
10.45 - 11.05 V1600 Race 2 17 min.
11.05 - 12.05 Tauko
12.05 - 12.30 V8 Thunder Race 3 20 min. +1
13.00 - 13.30 SMP F4 NEZ + FF Race 3 25 min. +1
13.50 - 14.10 The Gran Turismo Race 2 17 min.
14.30 - 14.50 V1600 Race 3 17 min.

📷 AKK/Taneli Niinimäki

Salamasotaa Apparalla 1.-2.9.2018.www.rata-sm.fi/ -29858V8 Thunder ry V8-Magazine V8 Thunder Cars Amerikan Rauta Hanaa-l...
23/08/2018

Salamasotaa Apparalla 1.-2.9.2018.
www.rata-sm.fi/ -29858

V8 Thunder ry V8-Magazine V8 Thunder Cars Amerikan Rauta Hanaa-lehti Moottoriurheilu.tv Yle Hämeenlinna Hämeen Sanomat Ahveniston Autourheilijat ry

Syksyllä 2016 ajettiin ensimmäinen Ahvenisto Thunder Race, jonka ydintä oli V8 Thunder -sarja ruotsalaisin lisävahvistuk...
23/08/2018

Syksyllä 2016 ajettiin ensimmäinen Ahvenisto Thunder Race, jonka ydintä oli V8 Thunder -sarja ruotsalaisin lisävahvistuksin.

1.-2.9.2018 ajetaan toistamiseen Ahvenisto Thunder Race.
Tämä on tämän kauden toinen RATA-SM-osakilpailu Ahveniston moottoriradalla. Kesäkuussa olivat mukana Legendsit, joiden kalenteriin ei Thunder-kisa kuulu tänä vuonna.

Ahveniston Autourheilijat synnytti Ahvenisto Thunder Race -nimen, joka kuvaa radalla tapahtuvia tiukkoja ja salamannopeita kilpailutilanteita. Tarkoitus on järjestää toimivia ja kiinnostavia kilpailuja jatkossakin sekä tuoda radan ainutkertaisuutta esiin.

Amerikkalaisten kilpa-autojen kilpailut Camaro Cupin ajoista on osa Ahveniston kiinnostavinta antia. Mukana on nyt m***a kiinnostavaa luokkaa – vakioautoista formuloihin ja tämän kauden näyttävä The Gran Turismo -luokka. Ruotsalaisia V8 Thunder -autoja on mukana kymmenisen tänä vuonna suomalaisten lisäksi.

Kilpailu: www.facebook.com/ahvenistothunderrace/

Sarja: www.rata-sm.fi

Järjestäjä: www.aau.fi

Lisätietoa ja aikataulu: http://hameensanomat.menoinfo.fi/hameenlinna/urheilu-ja-liikunta/ahvenisto-thunder-race-2018/877802

Tässä 15.8. päivitetty aikataulu.www.facebook.com/ahvenistothunderrace/Perjantai 31.8.201818.00 - 21.00 Kilpailutoimisto...
16/08/2018

Tässä 15.8. päivitetty aikataulu.
www.facebook.com/ahvenistothunderrace/

Perjantai 31.8.2018
18.00 - 21.00 Kilpailutoimisto auki
18.00 - 21.00 Kilpailupapereiden tarkastus/ kilpailupaikalla ilmoittautuminen
18.30 - 21.00 Esikatsastus

Lauantai 1.9.2018
8.00 - 18.00 Kilpailutoimisto ja lehdistökeskus auki
8.00 - 8.30 Kilpailupapereiden tarkastus/ kilpailupaikalla ilmoittautuminen
8.00 - 9.00 Esikatsastus
8.15 Ohjaajakokous
9.00 - 9.30 V8 Thunder Vapaa harjoitus 30 min.
9.35 - 9.55 Formula Ford Aika-ajo 20 min.
10.00 - 10.15 SMP F4 NEZ + FAF Aika-ajo 15 min.
10.20 - 10.50 V8 Thunder Aika-ajo 30 min.
10.55 - 11.15 V1600 Aika-ajo 20 min.
11.20 - 11.40 The Gran Turismo Aika-ajo 20 min.
11.40 - 12.40 Tauko
12.40 - 13.05 V8 Thunder Race 1 20 min. +1
13.35 - 14.05 SMP F4 NEZ + FAF Race 1 25 min. +1
14.25 - 14.45 V1600 Race 1 20 min.
15.05 - 15.25 The Gran Turismo Race 1 20 min.
15.45 - 16.05 FF Race 1 20 min.
16.35 - 16.55 SMP F4 NEZ + FAF Race 2 18 min. +1
17.15 17.40 V8 Thunder Race 2 20 min +1

Sunnuntai 2.9.2018
9.00 - 17.00 Kilpailutoimisto ja lehdistökeskus auki
9.30 - 9.45 Koppiautot Warm up 15 min.
9.50 - 10.05 Formulat Warm up 15 min.
10.10 - 10.25 SMP F4 NEZ Aika-ajo 15 min.
10.45 - 11.05 FF Race 2 20 min.
11.05 - 12.05 Tauko
12.05 - 12.30 V8 Thunder Race 3 20 min. +1
12.45 - 13.10 V1600 Race 2 20 min.
13.40 - 14.10 SMP F4 NEZ Race 3 25 min. +1
14.30 - 14.50 The Gran Turismo Race 2 20 min.
15.10 - 15.30 V1600 Race 3 20 min.
15.50 - 16.10 FF Race 3 20 min.

Kuva: AKK/Taneli Niinimäki

Tulevan salamasodan alustava päiväkäsky.Alustava aikataulu, muutokset mahdollisia.Perjantai 31.8.201818.00 - 21.00 Kilpa...
06/08/2018

Tulevan salamasodan alustava päiväkäsky.

Alustava aikataulu, muutokset mahdollisia.

Perjantai 31.8.2018
18.00 - 21.00 Kilpailutoimisto auki
18.00 - 21.00 Kilpailupapereiden tarkastus/ kilpailupaikalla ilmoittautuminen
18.30 - 21.00 Esikatsastus

Lauantai 1.9.2018
8.00 - 18.00 Kilpailutoimisto ja lehdistökeskus auki
8.00 - 8.30 Kilpailupapereiden tarkastus/ kilpailupaikalla ilmoittautuminen
8.00 - 9.00 Esikatsastus 8.15 Ohjaajakokous
9.00 - 9.30 V8 Thunder Vapaa harjoitus 30 min.
9.35 - 9.55 Formula Ford Aika-ajo 20 min.
10.00 - 10.15 Formula Academy FInlad Aika-ajo 15 min.
10.20 - 10.35 SMP F4 NEZ Aika-ajo 15 min.
10.40 - 11.10 V8 Thunder Aika-ajo 30 min.
11.15 - 11.35 V1600 Aika-ajo 20 min.
11.40 - 12.00 The Gran Turismo Aika-ajo 20 min.
12.00 - 13.00 Tauko
13.00 - 13.25 V8 Thunder Race 1 20 min. +1
13.55 - 14.25 SMP F4 NEZ Race 1 25 min. +1
14.45- 15.00 V1600 Race 1 20 min.
15.20 - 15.40 The Gran Turismo Race 1 20 min.
16.00 - 16.20 FF+FAF Race 1 20 min.
16.45 - 17.05 SMP F4 NEZ Race 2 18 min. +1
17.15 17.40 V8 Thunder Race 2 20 min +1

Sunnuntai 2.9.2018
9.00 - 17.00 Kilpailutoimisto ja lehdistökeskus auki
9.30 - 9.45 Koppiautot Warm up 15 min.
9.50 - 10.05 Formulat Warm up 15 min.
10.10 - 10.25 SMP F4 NEZ Aika-ajo 15 min.
10.45 - 11.05 FF+FAF Race 2 20 min.
11.05 - 12.05 Tauko
12.05 - 12.25 V1600 Race 2 20 min.
12.45 - 13.10 V8 Thunder Race 3 20 min. +1
13.40 - 14.10 SMP F4 NEZ Race 3 25 min. +1
14.30 - 14.50 The Gran Turismo Race 2 20 min.
15.10 - 15.30 V1600 Race 3 20 min.
15.50 - 16.10 FF Race 3 20 min.

Osoite

Poltinahontie 47
Hämeenlinna
13130

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Ahvenisto Thunder Race :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Ahvenisto Thunder Race :lle:

Jaa