25/07/2026
Vaellus jakautui kahteen osaan. Ensimmäisellä viikolla Nellimistä Sevettijärvelle mukana oli peräti 15 hiihtäjää ja toiselle viikolle Sevetistä Nuorgamiin jatkoi viisi vaeltajaa.
Timanttinen porukka sekaisin vanhaa ja uutta, kokeneita ja ensikertalaisia ja useimmille retkimaastot olivat ennenkokemattomia. Odotukset ja mieliala olivat sen mukaiset, liki riehakkaan riemulliset.
Reittisuunnitelma noudatteli pääsääntöisesti Nellimistä Inaria pitkin Sevettijärvelle ja edelleen Kaldoaivin itäosissa pohjoiseen Nuorgamiin vievää kelkkauraa – näin voitiin olla melko varmoja, että ainakaan uppohanget eivät matkaa hidasta.
Nähtiin legendaariset paikat Surnu-, Kyynel- ja Suolisvuono sekä ikiaikaisella kulkukeinolla oleva historiallinen Suolistaipaleen kämppä.Inarinjärven rannaton ulappa Vasikkaselän yli vilahti näkyviin pienen hetken
erään salmen läpi. Kaldoaivin aakealla ylängöllä näkyvyyttä on monin paikoin pitkälle Norjaan saakka.
Vaan kuinkas sitten kävikään? Kevät oli alkanut myös pohjoisessa ennätysaikaisin. Inarinjärvellä päivänpuoleiset rannat olivat käytännössä paljaana ja jään päällä ollut lumi katosi päivä päivältä, viimeisillä kilometreillä mutkiteltiin varjonpuolen rannoilla lumilaikkuja etsien. Sevettijärven seudulla niin ikään oli paljon lumetonta rantaa. Pulmankijärven laakso oli käytännössä lumeton, samoin Tenojoen laakso. Kaldoaivin ylängöllä huimissa 200 metrin korkeuksissa lunta ja hankikantoa oli sen sijaan mukavasti.
Molemmat vaellusviikot hiihdettiin suunnitelmien ja varasuunnitelmien raameissa, ilman haavereita tai matkaa haittaavia varusterikkoja.
Leppoisasti hiihtäen kohtuulliset päivämatkat sujuivat joutuisasti ja iltaleirissä ehti hyvin käydä vakoilemassa naapuritelttakuntien
(herkku)ruokamenua tai tehdä vertailevaa varustetutkimusta mitä erilaisimmista
aiheista.
