06/06/2026
Lahden vahva kotivire jatkui, kun perjantaina Kisapuistossa kaatui TiPS/U21 luvuin 4-0 (2-0)!
Ottelu alkoi molemmilta hieman hermostuneesti ja hallinta sekä painopiste vaihtelivat. Lahti alkoi kuitenkin saamaan otetta ja vyöryttämään hyökkäyksiä. Puolentunnin kohdalla viimein hanat aukesi, kun Jami Eerola survoi maalinedustalta lahtelaiset johtoon. Eikä peli ehtinyt vanheta kuin 4 minuuttia, useamman tilanteen päätteeksi, Mikko Kämäräinen sai boksista pallon noin 25 metriin ja laukoi pelaajamassan yli vasempaan yläkulmaan. 2-0!
Toisella puolikkaalla Lahti otti ottelua haltuun jo 10 minuutin pelailun jälkeen. Paikkoja tuli tasaiseen tahtiin, m***a TiPSin maalilla pelannut Henri Peurakoski, piti vieraita mukana usealla perärräisellä torjunnalla ja kaapien kahdesti pallon maaliviivan tuntumasta turvallisemmille vesille Veetin ja Miksun yrityksistä. Ajassa 82' Oskari Koivula kuitenkin paineli läpi ja ohi tikkurilaispuolustuksen ja maalivahdin vieden mustat jo 3-0 johtoon. Eikä tästä kuuluttajana toiminut treeniveska/somevastaava ehtinyt edes laskea kuulokkeita alas, kun jo Emil Yildirim painoi kammolaukauksen vieraiden maalin perukoille ja luvuiksi 4-0! Vielä lopussa laiturimme Veeti rapattiin pilkun arvoisesti nurin boksissa. Pallon taakse asettunut JV painoi matalan laukauksen, m***a Peurakoski venyi eteen ja torjui vielä riparinkin. Enempää paikkoja eikä maaleja nähty ja näin loppulukemiksi 4-0 ja Lahti nousi sarjataulukon sijalle 2!
Hyvä esitys pojilta, m***a onnistujaa ja Timille jo kauden kolmas nollapeli.👌
Ensiviikolla matkataan Porvooseen ja seuraava kotipeli juhannuksen jälkeen keskiviikkona 24.6., jolloin vastassa Sibbo Vargarna.