Myötätuuli valmennus oy

17/09/2026

Faktaa vai fiktiota, vai molempia sekaisin?

Viime viikon kokousvideo herätti keskustelun. Kommenteissa arveltiin, oliko kyse työpaikan kokouksesta, taloyhtiöstä, yhdistyksestä, metsästysseurasta ja eduskuntaankin päädyttiin.

Vaikka en kertonut, mistä kokouksesta oli kyse. 😄

Me ihmiset olemme aika taitavia täydentämään puuttuvia kohtia. Kuulemme osan, näemme osan ja loput rakennamme aikaisemmista kokemuksistamme, oletuksistamme ja tulkinnoistamme.

Siinä ei ole mitään kummallista tai haitallista, ellei oma tulkinta ala tuntua tiedolta.

Hän ei vastannut, voi olla fakta. Hän ei arvosta minua, on jo tulkinta.

Ja kun tulkinta tuntuu faktalta, alamme helposti myös toimia sen mukaan.

Faktaa vai fiktiota? Usein ehkä vähän molempia sekaisin.

16/09/2026

Kaikki on niin kuin ennenkin?

Olin tilaisuudessa, jossa yksi puhujista oli entinen luokkakaverini vuosien takaa.

Kun näin hänen nimensä ohjelmassa, mieleeni nousi kuva kouluajoilta. Pieni ja ujo, usein jossain taka-alalla. Hän puhui niin hiljaa, että välillä oli vaikea kuulla, mitä hän sanoi. Ei ainakaan sellainen ihminen, jonka olisin kuvitellut suuren yleisön eteen.

Sitten hän astui lavalle, ja edessäni seisoi valovoimainen, itsevarma ja läsnä oleva ihminen. Hän puhui rauhallisesti ja selkeästi, katsoi yleisöä ja piti mielenkiintoisen puheen, jota oli ilo kuunnella.

Katselin häntä ja mietin: mitä ihmettä näiden vuosien aikana on tapahtunut?

Harjoitelua, opiskelua, onnistumisia ja epäonnistumisia.. ehkä joku on huomannut hänessä jotakin sellaista, mitä me muut emme kouluaikoina ymmärtäneet, tai ehkä hän on itse alkanut nähdä sen.

Oikeastaan ei edes kannata pohtia sitä, mitä on tapahtunut, vaan sitä, millä perusteella aikoinani muodostin hänestä käsitykseni.

Niinhän me teemme. Päätämme, että joku on ujo, rohkea, hiljainen, vaikea, sosiaalinen tai epävarma, eikä ainakaan esiintyjä.

Sitten vuodet kuluvat, ja saatamme kantaa mielessämme kuvaa ihmisestä, jota ei enää ole olemassa. Joskus kuva ei ollut alun perinkään kovin tarkka.

Tilaisuuden jälkeen mietin, kuinka m***a ihmistä minä edelleen kohtaan sen perusteella, millaisia he olivat joskus.

Tai oikeastaan, kuinka vanhaa käsitystä muista ja itsestäni kannan edelleen mukanani?

Kaikki ei ole niin kuin ennenkin. Onneksi.

13/09/2026

Tärkeää on olla tärkeä, vai mitä? 😄

Kenen standardien mukaan olen pinnallinen, vakavasti otettava, fiksu – tai jotain ihan muuta?
Ja kuinka kauan oikeastaan jaksan esittää jotain muuta kuin mitä olen?

Elämä ei ole niin vakavaa. Eikä ehkä itseäänkään tarvitse ottaa ihan niin vakavasti.

Voin pitää klassikkokirjallisuudesta ja katsoa dekkareita. Puhua vakavia ja nauraa typerille jutuille. Kaikki mahtuu samaan ihmiseen.

10/09/2026

”Taas hän sai kokouksessa tahtonsa läpi.”

Hän puhuu pitkään ja varmasti, siirtyy asiasta toiseen ennen kuin muut ehtivät haastaa edellistä. Lopulta hänen näkemyksensä muuttuu kokouksen ”päätökseksi”.

Vakuuttavaa vaikuttamista? Ei välttämättä.

Jos oma tahto menee läpi siksi, etteivät muut saaneet tilaa kysyä, kyseenalaistaa tai ajatella ääneen, kyse on vallankäytöstä.

Vuorovaikutustaitoa on osata ottaa tilaa ja antaa sitä.

Joskus kokouksen tärkein ajatus tulee ihmiseltä, joka tarvitsee vähän enemmän aikaa sanoakseen sen.

Näitä taitoja tarkastellaan ja opitaan lisää mm. NLP-koulutuksissa, kurkkaa siitä lisää Myötätuulen sivuilta.

09/09/2026

Ensimmäistä kertaa elämässä kansikuvatyttönä🙂

Mieli-lehden uusin numero 2/2026 on ilmestynyt 💚

Tässä numerossa pysähdytään muun muassa elämän muutosten, läsnäolon, toivon ja merkityksellisten hetkien äärelle. Luvassa on jälleen ajatuksia, kokemuksia ja näkökulmia, joiden parissa voi viipyä rauhassa.

Jos et ole vielä jäsen, nyt kannattaa liittyä. Jäsenetuna saat muun muassa Mieli-lehden ja voit osallistua maksutta yhdistyksen järjestämiin tapahtumiin ja iltoihin. Liittymislahjaksi saat myös aiemmin julkaistuja lehtiä.

04/09/2026

Tämän aamun Hesarin artikkeli osui ja sattui.

Annika Saarikko puhuu siinä nuorten mielenterveyskriisistä ja YTHS vastaanotoilla näkyvästä ahdistuksesta.

Lukiessani syntyi m***a mietettä ja kysymystä, yksi niistä on: Kuinka suuri osa pahoinvoinnista kuuluu oikeastaan hoitaa ihmisen pään sisällä?

Jos ihminen on yksinäinen, tulevaisuus näyttää epävarmalta, rahat ovat tiukassa, opiskeluyhteisö löytyy lähinnä Teamsista ja puhelin tuo tuntikausia päivässä silmien eteen muiden onnistumisia, kriisejä, sotia ja vaatimuksia olla parempi versio itsestään, ahdistus ei kuulosta kovin käsittämättömältä reaktiolta.

Terapiaa tarvitaan. Mielenterveyden häiriöt ovat todellisia, ja oikea-aikainen hoito voi olla ihmiselle ratkaisevan tärkeää. Samalla meidän pitäisi uskaltaa puhua siitä, kuinka paljon yritämme hoitaa yksilössä ongelmia, joiden juuret ovat hänen ympärillään.

Olemme vieneet opiskelua verkkoon, työntekoa koteihin, palveluita sovelluksiin, keskusteluja viesteihin ja suuren osan sosiaalisesta elämästä ruuduille. Sitten olemme huolissamme yksinäisyydestä, keskittymiskyvystä ja siitä, etteivät nuoret osaa riittävän hyvin vuorovaikutus- ja työelämätaitoja.

Kuinka he olisivat voineet näitä taitoja oppia?

Ihmissuhdetaidot eivät ilmesty ihmiseen täysi-ikäisyyden mukana. Pettymysten sietämistä opitaan pettymällä turvallisesti muiden joukossa. Erimielisyyttä opitaan olemalla eri mieltä ja huomaamalla, ettei suhde siihen kaadu. Työelämätaitoja harjoitellaan tilanteissa, joissa joku kysyy, auttaa, ärsyttää, haastaa ja tarvitsee sinua.

Siihen tarvitaan ihmisiä.

Siksi minua häiritsee sukupolvipuhe, jossa nuoria moititaan liian herkiksi tai huonosti vastoinkäymisiä sietäviksi. Resilienssiä tarvitaan, vastuuta omasta elämästä tarvitaan ja kaikkea pahaa oloa ei pidä tulkita sairaudeksi.

Silti on kohtuutonta rakentaa ympäristö, jossa luonnollinen yhdessäolo vähenee, ja arvostella sen jälkeen nuoria siitä, etteivät he hallitse taitoja, joita juuri yhdessä olemalla opitaan.

Ylipäätään mielenterveyskeskustelussa pitäisi kysyä nykyistä useammin ensin: Mitä tämän ihmisen ympärillä tapahtuu?

Kaikkea kärsimystä ei voida poistaa yhteiskuntaa muuttamalla. Kaikkea kärsimystä ei myöskään pidä lääketieteellistää yksilön ongelmaksi.

Ihminen tarvitsee toisia ihmisiä. Siinä ei ole mitään vanhanaikaista tai pehmeää, se on aika kova inhimillinen tosiasia.

01/09/2026

”Odotas… mitä tähän nyt vastaisi… hmm…”

Kun asiakkaani sanoo jotain tuon kaltaista tai ei sano hetkeen mitään, taputan mielessäni käsiäni yhteen.

En siksi, että hän on ehkä hämmentynyt, vaan siksi, että hän on saattanut päästä ensimmäisen, automaattisen pikavastauksensa taakse. Siihen kohtaan, jossa vastausta pitääkin vähän etsiä.

Siksi hyvä kysymys tai hiljaa oleminen ja odottaminen voi olla parempi kuin hyvä neuvo.

Neuvo kertoo helposti, mitä toisen pitäisi ajatella tai tehdä. Kysymys voi auttaa ihmistä huomaamaan jotakin, mitä hän ei ollut vielä itse huomannut.

Tämä pätee valmennuksessa, johtamisessa ja ihan tavallisessa keskustelussa. Juuri siksi yksi vaikeimmista vuorovaikutustaidoista on malttaa olla tietämättä toisen puolesta.

Kaikkea ei tarvitse ratkaista heti, usein kannattaa ensin kuunnella vähän pidempään.

Ja kestää se pieni tai pidempikin hiljaisuus.

26/08/2026

❤️

Hip hurraa!

NLP Practitioner - ja NLP Master Practitioner -koulutukset alkavat syyskuussa Espoossa.

Tutustu sisältöihin kommenttikentässä olevien linkkien kautta - ja kun NLP kutsuu, ilmoittaudu mukaan. Haluatko lisätietoa? Ota yhteys Anuun 040 5108246 tai Tuuliin 050 414 5179.

Kouluttajat ☀
NEWAY / Anu Vihonen & Myötätuuli valmennus / Tuuli Paltemaa

26/08/2026

Tule mukaan juttelemaan ja kokeilemaan

Maksuton NLP-ilta keskiviikkona 2.9. klo 18.00 - 19.30 Zoomissa.
Aiheena "Rohkeutta olla mukana omana itsenä - Mitä sosiaalinen rohkeus on ja miten sitä voi vahvistaa?”.

Tutkimme sosiaalista rohkeutta käytännönläheisesti ja teemme aiheeseen liittyviä harjoituksia. Iltaan osallistuminen ei edellytä aikaisempaa kokemusta NLP:stä ja toki sitä voi olla.

Ohjaajina NLP Trainerit Anu & Tuuli.

Ilmoittautumislinkin löydät kommenttikentästä.

26/08/2026

Se on vain ajatus!

Se ei siis ole totuus eikä varma tieto, ei välttämättä edes oikeaan suuntaan vievä arvaus. Tämä huomio tuo helpotusta silloin, kun mielessä pyörii paljon ikäviä asioita.

Ajatus voi silti tuntua hyvin todelta.

”En kuitenkaan osaa.”
”Tästä tulee varmasti vaikeaa.”
”Se ajattelee minusta pahaa.”
”Minun pitäisi jaksaa enemmän.”
”Ei tästä kuitenkaan mitään tule.”

Kun sama ajatus pyörii mielessä tarpeeksi m***a kertaa, siihen alkaa helposti suhtautua kuin tosiasiaan. Ja silloin ajatus alkaa vaikuttaa siihen, mitä teemme tai jätämme tekemättä.

Ajattelen, etten kuitenkaan onnistu, joten en aloita. Ajattelen toisen suhtautuvan minuun kielteisesti, joten vetäydyn. Ajattelen olevani huono jossakin, joten vältän tilanteita, joissa voisin ehkä huomata olevani väärässä.

Yksi ajatus voi aiheuttaa suuren teon, siksi pienin mahdollinen muutos ei aina ole uusi tavoite, suuri päätös tai kokonaan uudenlainen toiminta. Joskus pienin muutos tapahtuu jo siinä, mitä ajattelemme seuraavaksi.

Ajatusta ei tarvitse väkisin muuttaa myönteiseksi. Minusta ”kyllä minä pystyn kaikkeen” ei ole sen hyödyllisempi ajatus, jos siihen ei itse usko.

Sen sijaan voi kokeilla jotakin hieman realistisempaa:

”Entä jos en vielä tiedä?”
”Voisiko tässä olla jokin toinenkin selitys?”
”Mitä tapahtuisi, jos en pitäisi tätä ajatusta automaattisesti totena?”

Ajatus on pieni asia ja joskus juuri siitä lähtee liikkeelle hyvin suuri muutos.