09/08/2026
Alajärven Ankkureiden Naisten Ykköspesis-kausi saatiin voitokkaaseen päätökseen kotiottelussa Haapajärven Pesä-Kiiloja vastaan. Pohjoislohkon kuudes sija merkitsee sitä, että ottelut päättyvät runkosarjaan ja samalla varmistuu se, että kaudella 2027 nähdään Naisten Ykköspesistä Alajärvellä!
” Tavoitteena ollut paikka ylemmissä pudotuspeleissä jäi saavuttamatta. Kauteen mahtui paljon muuttuvia tekijöitä, jotka aiheuttivat levottomuutta ja punaisen langan puuttumista. Toisaalta saimme paljon rikkaita kokemuksia tulevaisuutta ajatellen, toiminnallisesti ja erityisesti uusien nuorten pelaajien sisääntulon myötä ”
Keskiviikkona nähtiin myös yksi merkittävä pesäpallouran päätös, kun Tanja Tuomelan pelaajaura pesäpallossa tuli päätökseen. Ylihärmän Pesis-Junkkareiden kasvatti tuli vuonna 2019 tuoreena Superpesiksen Itä-Länsi pelaajana Ankkureihin herättämään naispesistä uuteen eloon. Kahdeksan pelaajavuoden aikana hänen merkityksensä naispesäpallolle Alajärvellä on korvaamaton, esimerkillisenä pelaajana sekä juniorivalmentajana.
Samaisessa päätösottelussa Ankkurit juoksutti kokoonpanoonsa myös kaksi uutta junioripelaajansa, kun C-ikäiset Eerika Sironen ja Saana Hemminki saivat tulikasteensa Naisten Ykköspesiksessä. Otteet olivat sen verran vakuuttavia, että tulevina vuosina on varmasti tarjolla tähtihetkiä lisää.
” Vaikka kausi on ollut pettymys tuloksellisesti, niin suurta iloa ja positiivisuutta tuo se, että olemme osin pakon sanelemanakin nostaneet oman junioripolun pelaajia harjoitusryhmään ja kokoonpanoon saakka. Eivätkä he ole olleet ihan pelkkiä selviytyjiä, vaan ovat tuoneet peliin oman osaamisensa. Meidän tulevaisuuden näkymä on enemmän kuin positiviinen. Ja aito tavoite on se, että vahvasti järviseutulaisena joukkueena pystyttäisiin jopa haaveilemaan Superpesiksestä seuraavien vuosien aikana. ”
Ankkureiden Naisten Ykköspesis haluaa kiittää kaikkia kannattajiaan, yhteistyökumppaneita, talkootyöläisiä ja pelaajien vanhempia kauden 2026 läpiviemisestä! 💙